Niin nätti päivä että vois mennä nukkumaan

Kävin tänään Hullulassa. En tykkää käydä siellä, muistuttaa liikaa siitä että itsekin sinne kuuluisi, jos ei vaan olisi niin maanperkeleen torakka, että sinnittelee hampaat irvessä vaikka kuinka jaksaa vikistä siitä, ettei vaan jaksaisi.

Jos minä en syksyllä olisi mennyt kouluun, minä olisin mennyt itsekin asukkaaksi Hullulaan, mielenterveyskuntoutujien tukikeskukseen. Siellä minä olisin masentunut ja regressoitunut uskomaan, ettei minusta ole tavalliseen elämään. Etten pystyisi käymään koulua ja menemään taas kesäksi töihin Henkisen Kuolemisen Keskukseen, että olisi parempi pyöritellä peukaloita pienessä omassa huoneessa, jonka kalusteina on sänky ja pöytä ja ikkuna ilman näköalaa. Säännölliset ruokailut ja sosialisointia muiden Hullulan asukkaiden kanssa pihapiirissä tupakan äärellä. Paitsi ettei siellä jutella toisten kanssa, kaikilla on sosiaalisuusongelmia, eikä edes saa katsoa silmiin.

Itseasiassa jos minut olisi erehdytty laittamaan Hullulaan, olisin luultavasti raivostuttanut kaikkia niin asukkaita kuin hoitajiakin sen verran, että sieltä olisi tullut kengänkuva perseelle ja menolippu Hullujen Hullulaan.

Pojan äidin isoveli on Hullulassa, ja sitä minä kävin katsomassa. Käyn aina välillä, ja se on se joka soittelee silloin tällöin keskellä yötä täydessä tuiterissa, vaikkei Hullulan asukkaat saisikaan juoda. Viimeksi se soitti perjantaina ja vuodatti kuolematonta ihastumistaan, sitä kuinka se jätti pienen tytönheitukan, jonka kanssa se kokeili olemista, vaikka on aina pyörinyt poikien kanssa, tai oikeastaan miesten, siksi se kai on niin sekaisinkin, aina esittänyt isoa ja mahtavaa ja naurattanut pikkutyttöjä ja ärsyttänyt auktoriteetteja.
Kyllä minä olen tiennyt jo puolitoista vuotta, että se tykkää minusta silleen. Se muistaa aina kysyä oonko vielä sen yhen kanssa, ja jos en hetkellä satu olemaan, niin se on hienoa.
Uutena vuotena vahingossa pussattiin, minä sanon vahingossa, koska olin niin kännissä etten tiennyt mitä teen, kuinka yllättävää taas sekin.

Ja onhan se kiva ihminen ja minua satuttaa se, ettei se löydä ketään kivaa ihmistä rinnalleen. En minä voi sen kanssa olla vaikka kuinka olisi maailma raivattu kaikista ihmisesteistä. Se on minun entisen tyttöystäväni veli, se on minun toisen entisen tyttöystäväni entisen poikaystävän isoveli ja se on hakenut minulle teininä kaljaa. Ja vaikkei edes näitä sotkuja olisi, se on silti niin sekaisin, etten minä jaksaisi olla sen kanssa, koska olen itsekin niin sekaisin että tarvitsen jonkun vähän enemmän järjissään olevan ja määrätietoisen ihmisen rinnalleni. Siitä ei tulisi kuin sydänsuruja, ampumavälikohtauksia ja hirttoköysiä, itsesyytöksiä ja turhaa pahaa mieltä.

Selvänäkin sen kanssa on hankala olla. Minä olen kuitenkin ihminen, joka harvemmin puhuu, ja ennemminkin kuuntelee, mutta kun sekin on tällainen ihminen, ja välillä tuntuu että jää pelkkää soljuvaa tyhjyyttä ja hiljaisuutta, joka on vaivaannuttavaa ja minun on pakko yrittää täyttää se kertomalla asioita, joita en saa sanottua kenellekään, koska muilla ei ole aikaa tai halua kuulla.
Se on hämmentävää, että olen oikeasti kerrankin tavannut ihmisen, joka kuuntelee toisia, poikkeus niiden joukossa jotka väittävät olevansa hyviä kuuntelijoita, mutta huutavat päälle ja sulkevat korvansa pelkällä läsnäolollaan.

Tänään lähdetään ajelulle, koska minä en tykkää olla Hullulassa, enkä varsinkaan kahdestaan sen pienessä huonekopperossa, jossa voisi tapahtua suunnittelemattomia sattumia. Saan siltä pullon punkkua ja kaksi kaljaa mitkä siltä on jäänyt perjantailta, koska jos Hullulassa kärähtää alkoholin hallussapidosta, tulee pahoja seuraamuksia, vaikken minä edes tykkää punkusta koska oksennan siitä enkä kaljaakaan juo enää mielelläni. Itseasiassa minä en juo enää mitään kovinkaan mielelläni, mansikkasiiderin terassilla auringonpaisteessa, tai kaksi, mutta enempi on pahempi jo.

Siitä suomalaisesta piirteestä Niksussa tykkään, ettei tarvitse muistella aiempia löpinöitään, eikä tehdä tilanteesta pahempaa toistelemalla sanottuja lipsautuksia, niistä ihmisistä jotka vaan jankkaavat samaa saa vain päänsärkyä kun ei vain voi unohtaa asioita, joille ei voi mitään.

Pääsiäiskukko toi suklaalevyn. Minä taidan olla allergisoitunut maidolle.

Ja Leijona sai syödä tänään kuoretonta kurkkua, se haaveilee jo kuola rinnukselle valuen kepapeista ja pitsoista ja verisistä pihveistä, kyllä minuakin turhauttaisi, jos ei saisi syödä, mutta ei kyllä turhauttaisi jos laihtuisin samalla tavalla kuin se, nyt siltä on lähtenyt jo lähemmäs 20 kiloa, eikä se ole kuin luuta ja nahkaa, mutta ainakin olemme samalla maaliviivalla siitä kuinka pitkä iltalenkki jaksetaan laahustaa ennen täydellistä uupumusta.

Minä en ole vielä saanut sille hoitajaa enkä voi mennä hakemaan lapsiani, vaikka siitä on jo 4 kuukautta, kuka voi olla niin kauan erossa omasta lihasta ja verestään olematta huono vanhempi.