Muita eläviä ei saa luokitella, eikä sitä mitä itse on, ainakaan ulkoa tulevien kimmokkeiden perusteella, mutta omat tunteensa täytyy lokeroida, jos niitä haluaa hallita. Jokainen ei välttämättä tätä halua, ehkä nämä ihmiset vihaavat omia tuntemuksiaan, toisin sanoen väittävät vihaavansa itseään, muttei itseään voi vihata, siinä tapauksessa vihaat sitä mitä sisälläsi on, niitä tuntemuksiasi. Käsittele ne, ehkä silloin tajuat, mistä puhun.
Tiedän ettei se ole helppoa, myöntää olevansa heikko, toisten vaikutusten alainen, kaikkien. Sehän ei tässä maailmassa sovi. Täällä ei saa uskoa jumalaan eikä maailmanloppuun.
Toisille tunteille se riittää että ne käsittelyn jälkeen jättää vain arkistoon pölyttymään ratkaistuina ongelmina, mutta jotkut asiat jäävät avoimiksi peikoiksi, ja ne tulevat yleensä esille kaikki kerrallaan, kun tuntee olonsa huonoksi. Niin minulle käy aina, siksi minä en luota, siksi minä olen sairas, kukaan ei ole ottanut niitä minulta pois. Sitä miksi olen katkera ja vihainen eli peloissani, miksi istun kolme tuntia paikallani sängynreunalla ja tuijotan lattiaa, tai makaan yöllä katulampun paisteessa lattialla tuijottaen kattoa. Mutta kun se lamaa. Ja kun yrittää olla ajattelematta se lamaa kaiken.
Tänään on vähän parempi olo kuin viikkoon. Olen vielä fyysisesti heikossa hapessa ja räkää on ja tulee, samoin kurkkukipua ja tukkoisuutta, mutta enää en aivastele pitkin monitoreja jatkuvalla syötöllä, köhi itseäni jokaisen asennonvaihdon aikana kipeäksi eikä se limaräkä joka nenästä tulee ole värillistä. Niin kuin sen ei kuulukaan olla. Kurkusta tulee vielä ruskeaa ja vihreää, sieltä saakin tulla mitä ikinä haluaa.
En ole ollut pitkään aikaan flunssassa, muistaakseni tammi-helmikuussa (tai en muistaisi jos en muistaisi että silloin olen puhunut paljon puhelimessa, eikä se tuntunut miellyttävältä kurkussa), sitä ennen edellisenä syksynä, minulle se on tervettä. Olla kaksi kertaa vuodessa kipeänä, ennen olin aina keuhko-silmä-korva-poskiontelo-kurkku-infektiokierteessä, vuoden ympäri, minulla on alikehittyneet keuhkot joilla on toimintavajetta eikä vereni saa yhtä hyvin happea kuin terveillä, se on yksi syy, miksi hemoglobiinini on niin huono, kai, en ole lääkäri, eikä lääkäri ole maininnut asiasta.
Perjantaina ja lauantaina viiltelin jenkkakahvojani, se on yllättävän hieno paikka, ja sitä ihopintaa riittää. Ristiinrastiin ja ristinollaa, kipeänä ei voi oksentaa, ei tee mieli, on muutenkin niin täynnä nestettä ja limaa eikä yskimiseltään ehdi. Leipäveitsi tuntuu hauskalta, semmoinen missä on kunnon aaltoterä.
Käyntiin päivystyksessä, en minä olisi halunnut tai jaksanut, mutta Leijona halusi kun sen mielestä otin liikaa kaikkea, mutta minä halusin vain nukkua, se hävettää käydä ensiavussa, vaikkei äiti olisikaan töissä, vaan sen takia että on ottanut jotain, ihan sallittuja annoksia, vaikkei ne omia lääkkeitä olisikaan, kyllä minä tiedän mikä menee yli ja paljon saan ottaa.
Olen yrittänyt soittaa vastauksia, mutta linja on varattu, huomenna on taas uusi päivä ja uusi ruokatunti siihen käytettäväksi. On minulla omena minkä voin syödä samalla kun teen töitä jos haluan.
Minulla on enää 6 työpäivää tämän jälkeen, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai ja maanantai ja seuraava tiistai. Keskiviikkona on ensikäynti aikuispsykiatrialle, sen minä sanoin sairaalassakin, ettei tarvitse sen takia jäädä, kun se on jo kohta, muutama kuukausi aiemmin olisi voinut olla eri asia.
Nyt minulla on lisää päivämääriä lisättävänä kalenteriini, ihan liikaa siihen nähden miten vähän on päiviä kuukaudessa ja joudun ehkä niistä kolme viettämään sairaalassa, mahdollisesti enemmän eikä se ole reilu peli.
1 kommentti:
On tässä elämässä vain niin paljon yllätyksiä ja hyviä faktoja :D
Ja toivon ettei se pysty kävelemään viikkoon.
Lähetä kommentti