Torkutan tunnin. Syön muroja ja luen mainoslehtiä talon hiljaisuudessa. Sovittelen vaatteita päätyen sitten kauluspaitaan, kravattiin ja siisteihin housuihin pari viikkoa taas jatkuneen verkkarivaiheen jälkeen.
Poltan tupakkaa aamuauringossa ja juon teeni naputuksen keskellä työmaalla. Juttelen Työmiehen kanssa ja tilaan itselleni miehen katsomaan paskomaani konetta.
Työkaveri murjaisee että tuurillani hiukkasen roikkuva loisteputkivalon säleikkö tipahtanee niskaani tämän päivän aikana, enkä minä sitä ihmettelisi yhtään.
Pitää käydä ruokiksella apteekissa.
Syön pullaa ja luen lehden tekstaripalstaa, vastailen puhelimeen ja vitsailen osastonhoitajien kanssa varusmiehien tekstien kiireellisyydestä, että ne voidaan taas lähettää palvelemaan isänmaata.
Torstaiksi on merkitty lääkärinaika nuorisopolille, lääkityksen tarkistusta ja sairasloman miettimistä, mutta tänään on taas sellainen olo, ettei voisi vähempää mitkään sairaslomat kiinnostaa. Jokainen päivä on niin toisistaan poikkeava.
Parhaan kaverin isä oli saanut sydänkohtauksen toissayönä, äiti kertoi, vaikkei olisikaan saanut kertoa, ehkä siksi on ollut niin paska olo. Tai en tiedä.
Niin tyhjä ja tyhmä olo.
Se vaan pysäytti kovasti, salilla huomasin juoksevani tuplasti sen ajan mitä lämmittelyksi piti matolla, tekeväni ylimääräisiä toistoja ja lähtiessäni olo oli kuin mihinkään ei olisi edes koskenut.
Miten menee?
Ihan ok…
Hyvä.
Siinä koko viestikeskustelu, jonka osasin käydä.
Jotenkin. Sen otti niin omakohtaisesti, toisen isän melkeinkuoleman, se oli ollut ihan hetkien päässä. Entä jos se olisi omalle kohdalle sattunut. En minä ole menettänyt vielä tarpeeksi, että osaisin eläytyä, en minä osaa reagoida mihinkään.
Aina kun minulle on kerrottu jonkun kuolleen, totean vain aha ilmeettömästi ja jatkan matkaani. Enkä ajattele asiaa. Se vain purkautuu ulos jossakin vaiheessa. Alan kinaamaan ja lopulta murrun ja huudan tuskaa. Vaikka pitäisi olla kääntämättä ajatuksiaan. Sen takia on syömishäiriötäkin.
Isin ja äitin poika.
Kuolemassa en osaa auttaa muita kerran olen itsemurhankin puolestapuhuja.
Tänään Zumba ja sali ja tulee uusi puhelin ja ah syön lisää punajuuria ja vetelen rautalisää, ai niin, piti googlettaa mitä vitamiinia tai kivennäisaineita tarvitsen kun nykii lihakset jatkuvasti samalla tapaa kuin silloin kun poltan pilveä.
Kai se on magnesium.
Kusen siihen tahtiin että se voisi myös olla jotain muuta.
EDIT://
Hell yeah ihana ujo poika-mies tulikin kuin tilauksesta, taino tilauksestahan se tulikin, ja asentelee meikälle ihan tuliterää konetta paraikaa. Kyllä elämä on ihanaa.
1 kommentti:
Kyllä, magnesium.
Lähetä kommentti