Älkää muistuttako, kyllä minä tiedän

Että sitä masentaa taas.

Pyörittelee kynää huulessa ja niin sille jää mustetta naamaan, jonka se huomaa vasta monta tuntia jälkikäteen.

Ei sitä huvita, kiroilee kun vatsa on jumissa ja laksatiiviuloste kovaa ja tummaa eikä ole sekään tulla ulos. Muttei se jaksa lääkäriin soittaa vaikka nyt ehkä saataisiin vähän hemoglobiinin pompintaan selkyyttä lisää. Olkoot.

Sille kivalle terkkarille voisi soittaa, muttei kuitenkaan, vittu kun niiden piti muuttaa kauemmas työterveyden toiminta, ei voi vain mennä vaivojensa kanssa ja sitten ne tuntuu niin turhilta että huhhuijaa.

Se laskee tunteja,

minuutteja,

sekunteja

ja pidättää hengitystä kun ei muista että se on elintärkeää toimintaa.

Sillä on vaan niin kova ikävä että kouristaa.

EDIT://
Kun tulin kotiin illalla, äiti istuutui ruokapöytään vastapäätä.

Se katsoo kun minä syön.
Samalla tavalla kuin töissä naiset nappaavat nutripurkkini kädestäni ja lukevat ääneen sen ravintosisältöluettelon ja nyökkäilevät kalorimäärille. Onhan niissä sellaisia ja paljonkin.
Se on kamalaa.

Kun katson telkkaria äitin ja iskän huoneessa niiden sängyllä maaten äiti tulee ja pyytää että lakkaan sen varpaankynnet. Kokeillaan etanarasvaa.
Kun se lähtee salille kaivelen sen sukkalaatikoita etsien sen sen hetkistä karkkijemmaa, sillä on aina jotakin. Ja löydänkin puolikkaan levyn joulusuklaata, vittu mikä riemu, syön neljä palaa, ja mitä ihmettä namia, sukkien keskellä on myös laatikollinen Ardinexia, vähän kirpaisee että se joutuu piilottamaan kodeiinipillerit suultani.
En ota säilööni yhtäkään niistä, ehkä sitten joku toinen päivä. Nytpähän tiedän että sellaisia on, jos kova himo tulee.

Eilen oli Laurin 5-vuotissynttärit, en osaa vieläkään ajatella sitä pikkuveljenä.

Tänään tuli kamala ikäkriisi kun täytän 21 lokakuussa. Se on jo ”parikymppinen”, ja parikymppiset täyttää 30.

EDIT2://
Niin, niin paljon Latea pidän veljenä että tosiaankin, tänään sen synttärit onkin eikä huomenna.