Hormoonihirviöpäivä.

Tänään Antulla on huono päivä. Se nyt ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta erikoisen siitä tekee se, että oikeasti kenkuttaa sen sijaan että kaikki menisi muuten vain penkin alle.
Vaatteiden sävyt riitelevät keskenään, vieläkin on paha olo ja koulussa on Antulle yhtä vaikeimmista aiheista: askartelua...

Olen tosi huono käyttämään saksia. Pyydettäessäkään ei neliö ole neliötä nähnytkään, enkä osaa liimata suoraan saatika sitten ymmärrä tehtävän antoa ensimmäisen, toisen tai edes kolmannen selityskerran jälkeen.

Ruoka ei maistu ja hälinä ärsyttää entisestään. Viides kerta kun päivän aikana kun pysähtyy vetämään kunnolla henkeä ja nielemään oudot kenkutuskyyneleet. Näin kamalalta ei ole tuntunut sen jälkeen kun vahingossa nappasi naamaansa Aiméen e-pillerin sisältävän lääkekupin sisällön omansa sijasta.
Hormoonihirviöpäivä.

On pakko lähteä kotiin sanomatta kenellekään mitään. Kävellä keltaisenruskean lehtimeren yli ja polttaa löysä tupakka kodin edessä. Istua hetkeksi alas kokoamaan itseään, ennen kuin siirtyy rappuun tilaamaan hissiä kolmanteen kerrokseen. En minä jaksa nyt portaita.

On outoa astua hiljaiseen kotiin, päiväuniaika.
Leijonakin on torkahtanut telkkarin eteen postisedän tuoma ELLE (huomautus, ilmeisesti se salaa lukee sitäkin) avonaisena naamansa päällä.
Kai niillä on ollut aika rankka päivä, Romyllä oli epilepsiakohtaus heti aamusta.

Minä juon eilen ostettua Pepsi Maxia ja käyn postit läpi, mainokset heitetään suoraan paperinkeräyspinkkaan, joka hipuu jo pilvissä, ei meillä ole rahaa ruokaan. Jääkaapissa on siideritölkki ja litran jukurtin jämiä, sekä muovailumassaa sinikantisessa muovipurkissa.

Käsiä pistelee, ne on kajonneet öljyväriin.

Huomenna mennään äitille. Saa pienemmille kunnon ravintoa ainaisen puuron ja makaroonin&tonnikalan tilalle. Saan olla niiden kanssa vielä viikon, Aimée lupasi, marraskuun ensimmäinen päivä tulee laina ja pääsen viemään niitä...pois.

Toinen ääni sanoo että älä vie silloinkaan.