Luen Charles Mansonista, Mary Ann Cottonista ja Sullasta.
Teetä menee toista litraa, koskahan on ollut näin kirkas yö, koskahan on näkynyt näin paljon tähtiä viimeksi.
Istun avoimella ikkunalaudalla fleecepeittoa repien tiukemmin ympärille, käyn välillä tarkistamassa, ettei kukaan ole herännyt ja katselen vipattavia käsiäni.
Hullu lintu hakee tupakantumppini, se lehyttelee siipiään kasvojeni edessä ja katoaa sitten räystään alle.
Aamulla ei ole aurinkoa, pilviverho on ehtinyt taivaankannen peittelemään unille,
minulla on silmäpussit ja kalpeat kasvot.
Olen jäykkä ja kivulias, en välitä siitäkään että vaatteissa näyttää läskiltä ja tulee kylmiä ja kuumia väristyksiä, joista ensinmainitut ovat välillä viedä jalat alta.
Lääkäri toteaa että olen väsyneen näköinen
no shit Sherlock
se kirjoittaa uudet reseptit ja meillä on ihan hauskaa,
saan lähetteen labraan ensiviikolle, PVK + kilpirauhasarvot, aika kummaa, ettei jälkimmäisiä minulta ole vuosiin tarkistettu, jos koskaan. Ne aina sanoo että pitäisi, muttei mitään tapahdu.
Ostan farkut ja huivin, vingutan magneettinauhoja, näppäilen tunnusluvun sormet ristissä, että kortti ei huuda dead-beatia.
Mutta minun on pakko ostaa,
ihan pakko,
vähän vain,
ei tässä mene kuin kymppi,
vaikka sillä söisi monta päivää.
Mietin ääntä, mutta olenkin vaihtanut soittoäänen
Hoipapoika soittaa minulle ?
1 kommentti:
Tähtikirkkaat yöt on ihania<3 Ja joskus (aika usein) saakin vinguttaa visaa ja muitaki kortteja.
Lähetä kommentti