Älä ikinä enää luota

Oikeaoppinen tapa lohduttaa loukattua on kertoa kuinka paska ihminen loukkaaja on, ei hyssytellä ja sanoa että kyllä se siitä, koska totta kai kyllä se siitä ennemmin tai myöhemmin, kunhan haavat on nuoltu. Sitä ajankohtaa varten täytyy tietää varmasti että loukkaaja on paska ihminen ja ansaitsee kidutuskuoleman, ja että loukatulla on takanaan ihmisiä, jotka siellä pysyvät soimaamassa paskiaista.

Silloin kun minua loukataan, suren ja surkuttelen itseäni noin kolme varttia, sen jälkeen suutun ja puren takaisin. Ja koska olen hyvinkoulutettu taistelutiikeri, miten toisen ihmisen saa suuttumaan ja ehkä sitä kautta tunnustamaan jotakin mitä ei vaan herttaisesti muuten viitsi sanoa päin naamaa, sen asian mistä kenkä puristaa.

Ja koska olen ihminen, minun tosiaankin täytyy saada tietää mistä se saamarin kenkä puristaa. Ennemmin tai myöhemmin, tai muuten en voi antaa asian olla.

Mieluummin ennemmin, ei menisi niin montaa päivää pilalle odotellessa vastauksia.

Nyt pitäisi olla saatanasti viinaa ja mieluummin rahaakin ja mahdollisuus päästä jonkun eksän kainaloon unohtamaan kaikki paska.

Tänään minua on loukattu verisesti.

1. Kello 18 kun on sovittu että jutellaan, mitään yhteydenottoa ei kuulu, joka tarkoittaa ettei minulla ole mitään väliä.
2. Kun soitan itse 18:25 asianomaiselle, ei herra ole vaivautunut etsiytymään yksinäiseen paikkaan, jossa voisi puhua rauhassa, vaan takaa kuuluu pelikoneiden ja alkuillan hiprakkaista höpötystä taustalta.
3. Mitään syytä ei tunnu löytyvän sille, kun sanotaan, että musta tuntuu että tää oli tässä.
4. Ei mitään selitystä, vaikka kuinka sitä pyydän.
5. Kun puhelu loppuu ja saan itkeskeltyä hetken pettymystäni, ja lähetän vielä perään wtf-sisältöisiä viestejä, niihin ei anneta minkäänlaista vastausta.
6. Ja kun alan suuttumaan ja berserk-moodi menee päälle hyökkäysten muodossa, aletaan vain vittuilemaan ja loukkaannutaan siitä, että loukattu iskee takaisin.
7. Ja kun kysyn, miten voi tunteet muka noin vain kuolla, kaiken tämän jälkeen, ja pyydän yhtä saatanan vastausta vain, laitetaan puhelin pois päältä ja mennään luultavasti rakkaiden ystävien keskuuteen nuoleskelemaan omia  haavojaan ja itkeskelemään sitä kuinka tyhmä nimeltämainitsematon Anttu on ihan sekaisin ja vitun sairas skitso. Koska ei anna vaan olla, vaikka juttu on nyt öyver, vaikkei mitään kunnon selityksiä ollakaan annettu, mutta sen nyt voi unohtaa, kerran on niin vitun sairas skitsoaja.

The end, kolme vuotta, parisuhteen rekisteröinti ja yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat kankkulankaivosta alas.

Ps. Olen muuten tosissani sen suhteen ettei aleta surkutella tilannetta, koska minä en enää jaksa suuttua. Jankatkaa mieluummin sitä kuinka vitun idiootti ja paska ihminen Leijona on.