Come to papa

Se on hassu hetki. Hetki sanojen välissä, pieni auringonpilkahdus kohotetun laskosverhon alta, oransseja puita ja vesisateen ropinaa, kaukaista pianomusiikkia, Beethoven, Moonlight sonata, tämän osaisin soittaa päälläni seisten nurinperin varpaillani.
Parafiini on samettiruusun tuoksuinen, yksi kynttilä sammuu ja savukiehkura nousee ilmaan, valmispastan inhottava katku, kone haisee lämmetessään pölylle.
Sitten alkanee uusi luku, enempää ei jakseta lukea, the Resistance soittimeen.

Jotenkin niin se sanoi, ole ihan rauhassa hullu missä vain muualla, mutta minun katon alla pidät pääsi kasassa. Äiti sanoi. Sinä päivänä oli ruokana porkkanaraastetta ja makaroonilaatikkoa, ja se söi vain raastetta, enkä minäkään halunnut syödä makaroonia, mutta ei ollut vaihtoehtona jättää syömättä.

Kaikki on kuin hidastetussa filmissä, käteni liikkuu alinopeutta, tänään minä näen Jeesuksen kaupungilla, ei sitä ulkonäöltä tunnisteta, sen vaan tietää. Sen vain tietää, yksi niistä asioista joita ei kirjojen ja kuvien avulla voi paukuttaa päähänsä. Selkärankatietoutta.

Se katsoo kuin halpaa makkaraa, halveksuen hiljaisesti, sanomatta sitä sanaa, hullu, minä en kerro sille kaikkea, ei sen tarvitse tietää. Kun kysyin siltä, onko se koskaan tuntenut oloaan hulluksi, se miettii ja kohauttaa olkaansa, tuskin. Leijona on tuskin tuntenut oloaan irtonaiseksi, osaksi hidastettua filmiä ja Jeesuksien astumisia ihmisten joukkoon, minulle sanotaan polilla, että voi olla että olen vain tottunut olemaan hullu, että tuskin minussa oikeasti on mitään vikana, olen vain tottunut toimimaan tietyllä tavalla. Kun en uskalla olla mitä oikeasti olen. En uskalla täyttää potentiaaliani.

Kuvia klikkaamalla näkee tekijän ja teoksen nimen, esimerkiksi xxxooo_by_oedo.jpg, suurinosa on anastettu muualta, minä elän laiskaa vaihetta tehdäkseni omat kuvitukseni.
Pyytämiini kirjoitusaiheisiin tuli paljon kipeitä aukinaisia haavoja, täytyy miettiä niitä, minun on vaikea ajatella lapsia ja sitä arkea mitä ei enää ole, osastoja ja mitä niistä muistaa, Jurvasta jota en anna itseni enää ajatella, Nymfoa ja sen lommoposkia. Minun täytyy nyt miettiä kovasti.

Leijona tuhahtelee kirjoilleen, se oli yötä, lauantaina kävin tekemässä sille makaronilaatikkoa ennen Elmon juhlia, joissa oli täytekakkua, suklaakakkua ja juustokakkua, joista viimeisin oli hieman liian kuivaa.
En tiedä näenkö millään tulevaisuutta. Vai onko sitä edes turha miettiä.