Kohta minä pääsen kotiin

Tämä viikko on tuntunut niin epämiellyttävältä. Raskaalta. Henkisesti. Harmi vain ettei fyysisestikin.
Maanantain ja tiistain olin rauhassa kotona. Paitsi että tiistaina lähdin ulos, näin kavereita ja join muutaman, mutta ne muutamat eivät maistuneet. Kuvotti vain ja kuvottaa seura. Koska olen niin paisuksissa en voi olla muiden joukossa normaalisti.
Keskiviikkona olin maalaamassa. Ja siitä äitillä yötä.
Torstaina samoin.
Ja niin myös perjantaina, jolloin ei vapusta huolimatta alkoholi maistunut hyvälle, vaikka kaikki olikin ilmaista.
Olen sosiaalisesti täynnä, ja kaipaan sitä omaa rauhaa. Olisipa täällä nurkkahuoneessani edes kunnollinen ovi, niin ei tarvitsisi yrittää pidätellä itseään.

Vitun vaikeaa kun ei voi vain myöntää olevansa aivan lopussa. Koska todellisuudessa, olenhan minä pahemmassakin tilassa saanut painettua eteenpäin ja luovuttaminen tuntuisi niin saatanan raukkamaiselta vikinältä. Kyllä minä jaksan tehdä töitä, kyllä minä jaksan kunhan minulla on ohjelmaa. Mutta minä en jaksa keskustella. En ihmisiä. Saan kylmiä väreitä ja nielen kyyneleitä kun puhelimeni soi, en jaksa keskustella, en halua, mikä kuulostaa niin typerältä ottaen huomioon kaikki ne illat, jolloin olen odottanut jotakin yhteydenottoa muilta.

Mutta minä olenkin erilainen nuori.
Erilainen ihminen.
Sairas ihminen, siitä syystä.
Taannun nopeasti, vaihdan elämänsuuntaan nopeasti, silmänräpäyksessä, hidassilmäinen ei sitä edes huomaa.
Minä jumitan, tai toiset sitä jumittamiseksi tai jäätämiseksi tai vastaavaksi saattavat kutsua, ne joita ei ole koulutettu kuiskaamaan että se on katatoniaa kun en liiku tunteihin ja tuijotan enkä kuule mutten osaa vastata kun kysytään mitä ajattelen koska pääni on tyhjä ja sydän lyö ylimääräistä kun silmissä salamoi ja seinät paukkuvat ja käärmeitä kiemurtelee peiton alla ja yritän olla ajattelematta niitä ja asioita, mutta en voi kun se vittu nauraa ja huutaa että sieltä ne tulee, siellä ne oo-oon.

Ihan kohta mie meen kotiin yksin. Tai en mie koskaan oo yksin vaikka haluisinkin olla.