Myös me nukahdamme me väsyneet leijonat

Sillä on sen mustat tahraiset collegehousut, jotka olen sille vuosi takaperin ostanut. Se kahvikuppi kädessä jonka jätin sen kaappiin kun lähdin tavaroineni pois. Ne farkut joiden vetoketjun korjasin lepäävät sohvankaiteella, ja se maalaus jonka tein meidän olohuoneeseemme on vaihtanut paikkaa sängyn yläpuoliselle seinälle.
Sen tukka haisee sille shamppoolle jota ostin meidän kaappiin, ja lakanat on pesty minun huuhteluaineellani.
Lasken muovikassin keittiönpöydälle ja upotan teepussin haaleaan veteeni.

Sen suu maistuu sille hammastahnalle, jolla pestiin aina hampaamme. Sen selkä on yhtä karhea kun aina ennenkin ja käsissä kova ote. Sen okranvärinen tukka on pehmeä ja puhdas ja lipuu sormien lävitse ja antaa tarttua itseensä ja tukistaa niin kuin aina ennenkin.

Kun ovikello soi se repii pystyyn ja heittää vaatteeni niskaani. Poltan tupakkaa parvekkeella, kyllä minä tiedän mitä nyt tapahtuu ja tätä minä en halua. Puen sukkani ja lasken katseeni.

Moi.

Menen sen ohitse eteiseen ja vedän tennarit jalkaan.

Mä oon Marija.

Se entinen toinen nainen, nyt minä olen toinen nainen ja sillä on tumma pitkä tukka ja tissivako ja punainen paita.

Syön marjapuuroa ja naputan pöydänreunaa. Juna lähtee 22:53 ja kaupungilla viimeiset toivot kiirehtivät alkavalle keikalle. Minä soitan äitille kolmea vaille keskiyön olevani nyt kotona, se sanoo hyvää yötä ja minä poltan tupakkaa talon edessä puisella penkillä.