For one weekend

Olemisviikonlopusta on aikaa. Sellaisista vapaista, kun ei ole tarvinnut ressata mistään.
Nyt meillä on kaljaa ja siideriä, kolme sipsipussia, pitsaa ja dippiä, hedelmäsalaattia sekä kaiken kukkuraksi suklaata, koska jossain kohtaa iltaa tulee aina makeannälkä kuitenkin.

Koiria on kaksi ja kumpikin on minua suurempi, ja se niistä isompi ihastuu minuun tietenkin ja tekee kaikkensa valloittaakseen paikan sydämessäni. En kehtaa kertoa sille, etten oikein pidä koirista, varsinkaan isoista, en siitä että ne kuolaa ja nuolee ja tuijottaa silmät selällään ja haistelee persettä ja yrittää astua, vaikka kuinka kilttejä olisivatkin. Harvempi uskoo kun käsketään pois, mutta onneksi nämä ovat sellaisia yksilöitä, jotka on koulutettu tottelemaan käsimerkkejä.

Tyttöjeniltaan kuuluu massiivisen mättämisen ja juoman kumoamisen lisäksi luonnollisesti elokuvia, telkkaria, musiikkia, tupakkaa ja juoruja, kuten tavallista seurassa vaivaannun omasta hiljaisuudestani, ja minua mietittää, miten hyvin minutkin tunnetaan, harvoinhan sanon mitään. Mutta ehkä sillä ei ole väliä, ehkä näytän kuitenkin tarpeeksi pelkällä läsnäolollani, sillä että kuuntelen ja olen olemassa.

Leijona soittelee pitkin iltaa, yöllä tulee vihaisia tekstiviestejä, kun en vastaa, ja aamulla se kitisee kertomaan missä olen, ja haluaa tulla hakemaan, mutta vituttaa, ostan ABC:ltä aamujuomaa ja mökötän kotona suljettujen ovien takana tiskaamatta, vaikka olisi sen aika.

Kun annan sen vihdoin tulla käymään, se ei sano paljoa, makoillaan sängyssä sylikkäin ja tuijotetaan kolme jaksoa Housea, ne, mitkä meiltä on jäänyt katsomatta, minä en tykkää katsoa sitä yksin, sen sydän hakkaa korvaani vasten ja minä pääsen suihkuun vielä ennen kuin se lähtee omille teilleen - sanomatta mitään.