Come to papa

Minulla on Leijonaa lukuunottamatta kaksi luottosuhdetta. Seksisuhdetta. Kummastakaan ei koskaan tule sen enempää, vaikka joskus olenkin ehkä elätellyt toivoja. Mutta nyt minä tiedän varmasti, että siihen ne jäävät.

Minä tiedän myös, ettei nyt ole parisuhteen aika. Minä en jaksa. En jaksa uuden suhteen aloittamista. Minä en pidä uusista asioista. Siitä kun kaikki pitää kertoa uudestaan, opetella tuntemaan toinen, kuulostella, voiko luottaa vai ei, ja sitä kun jossakin kohtaa, jos haluaa suhteen jatkuvan, laskea niitä puolustusmuureja ja olla valmis ottamaan turpaansa.

Nyt minä taas pelkään sitä, että saan siipeeni. En halua olla taas se, jota kolhitaan ja heitellään miten vain tykkää. Minä en jaksa. Minä haluan olla rauhassa ja etsiä itseni ja olla omillani ja työntää kaikki pois. Minua vituttaa kaikkien ihmisten kanssa sosialisoiminen, minä en vain halua. Minä haluan maata sängyssä ja piehtaroida omissa ajatuksissani, minä en jaksa katsella toisten naamoja tai esittää olevani ehjä ihminen tai ottaa huomioon muiden tarpeita ja murheita. Minua ei vaan vittujakaan kiinnosta miten muulla maailmalla menee, minua särkee päätä ja maailma keikkuu enkä jaksa hereillä. Oksettaa ja on vilu ja nenä vuotaa. Minä en halua nähdä metsää puilta.

Jos olen pari vuotta yksin,

jos asennoidun vain niin ja työnnän kaikki pois.

Ehkä se onnistuu näin helpoiten, olemalla täysi kusipää, käyttämällä toisia hyväksi, olemalla niin kuin muutkin. Sanomalla painu helvettiin ei kiitoksen sijasta.

Minun on niin ikävä polille, minä haluaisin purkaa ennen kuin menen tukkoon, mutta ehkä sitä ei enää koskaan järjesty. On vain reseptejä ja lääkkeitä puoleksi vuodeksi.
On vain hällä väliä-suunnitelma C elämän tai kuoleman varalle.

Minä en vaan voi hyvin,
kyllä kaikki järjestyy,
sitä jaksaa uskotella silloin kun muistaa pestä hampaat.