Istun toista tuntia parvekkeella tuijottamassa kuun hidasta liikettä kun se liukuu ohuiden pilvilauttojen takaa keskelle taivaan tummaa kantta katoamatta hetkeksikään näkökentästä.
Filmikamera paukkuu ja tupakka syttyy toisensa perään.
Lentokoneen valot vilkkuvat silmäkulmassa, yön musiikki on kaunista ja rauhallista. Tuuli ei värise puissa, juna jarruttelee hiljaa asemaa kohti, kolmannella tahdilla raide paukahtaa ja tasainen hidas kilahtelu tallentuu tärykalvoille.
Joulukuu, mutta käsissä tuntuu alkusyksyltä.
Tuherran korttipohjia ja tutkailen maatuskatarjontaa, niitä minä rakastan.
Niitä ja cameo-koruja.
Olen aina keräillyt jotakin.
Täyttänyt kaikki nurkat turhalla intohimoisesti, Marvelin sarjakuvat lepäävät hyllyissä ja laatikoissa ja pakastimen lokeroissa turvassa.
Huomenna on vapaapäivä.
Anttu nukkumaan...
Peuhaan kanin kanssa, keitetään toinen kattilallinen makaronia kasvisliemessä, liraus ruokakermaa, juusto- ja paperikakuutioita, ketsuppia, se on parasta.
Juon ketsuppia suoraan pullosta, etikkaakin minä rakastan.
Kone humisee ja käy kuumana, joululahjoja on tutkailtu koko iltapäivä, ilta ja alkuyö. Lahjojen antamista ja ostamista minä rakastan niin paljon. Kiertelen kauppoja tehden löytöjä sisaruksilleni, ystävilleni, sukulaisilleni, rakkaimmilleni. Jotakin työntyy välistä taskuun silloin kun uskaltautuu yksin liikenteeseen.
En osta tällä viikolla ruokaa, sitä minä rakastan: kitkuttelua vaikka lompakosta löytyy vielä muutama kolikko.
Minä rakastan Leijonaa kun se tuhisee vieressäni ja työntää kylmän nenänsä niskaani, sormeilee rintakehää ja tuhahtaa unissaan kun vääntäydyn hieman kauemmas, tulee perästä kunnes olen tipahtaa sängystä.
Vaikka se yleensä nukkuu niin rauhallisesti vatsallaan naama tyynyssä.
Jos minäkin vielä nukahtaisin, sitäkin rakastaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti