Vietin iltapäivän ja illan poikani kanssa. Maalailtiin vesiväreillä suuria suunnitelmia, syötiin lakritsajäätelöä ja pötköteltiin olkkarin lattialla auringon pilkahduksien lämmössä.
Istuin kiikkustuolissa neuloen punaista myssyä, Pupu pelasi Kimbleä veljeni kanssa.
Minä en saanut osallistua, kuulemma. Se on vaan lasten peli. Eikä iskät ole lapsia.
Naurahdin vain hermostuneesti, niin, ei olekaan.
Kolusin äidin salaiset kätköt läpi: pari hassua Läkerol-rasiaa ja Sirtaludia. En minä niistä tarvitse kumpiakaan, voin syödä Leijonan lääkkeet. Äiti on piilottanut sen ja isän pillerit, myöhemmin sen ja isäpuolen, nyt taas isän, siitä lähtien kun olin kymmenen ja vetäisin aikamoisen annoksen nappeja kurkustani alas tarkoituksena eliminoida itseni lopullisesti. Mutta kolmas kertakaan ei totta sanonut.
Riittävät omat lääkkeeni, niin se väittää. Mutta ne ei vaan riitä. Aina ei ole oikeita. Tarpeeksi turruttavia tai piristäviä, semmoisia jotka potkaisee elimistön vauhtiin.
En minä nyt tarvitse mitään, mutta tulevaisuuden varalle on hyvä olla kätköjä. Kuten nyt on laatikostoni takaosiin papereiden ja pensseleiden taakse kätkettynä samettipintaisessa metallirasiassa. Minigrip-pusseissa, purnukoissa, irtokappaleina, miten vain on nähnyt parhaaksi.
Siksihän toiset säästävät eläkerahastoon: turvaksi.
Minä en tule eläkepäiviä näkemään. En sellaisia vanhojen eläkepäiviä.
Sukanvarteen säästämistä.
Pupun vien huomenna tarhaan samalla kun itse suuntaan fysioterapiaan. Nyt saan kuunnella sen tasaista hengitystä, vilkuilla kuinka sen napa kurkistaa paidanhelman alta rinnan kohoillessa. Nukkuu kuin mikäkin enkeli, niinhän se aina, vaikka tunti täytyykin tapella vastaan, ei vielä väsytä! Kun pää koskettaa tyynyä, johan se yhtäkkiä väsyttääkin. Nukahtaa silittelyyn hyvänyönsuukon päätteeksi.
Nuku, nuku, lapsi. Iskä valvoo. Koska iskä ei enää ole lapsi. Ja aikuisten ei tarvitse nukkua.
2 kommenttia:
Jotenkin tavallaan huojentavaa lukea, kuinka huolehdit lapsestasi Pupusta. Olen törmännyt tuohon, etteivät "aikuiset" saa pelata Kimbleä. Veljeni J.J ( 6-vuotta) sanoi että sisko on jo aikuinen ja että pitää mennä töihin, eikä pelailla koko päivää.
Mutta kyllä aikuistenkin täytyy saada nukkua välillä :)
Meistä jokainen on sisällään aina lapsi. Vaikka joudummekin aikuistumaan niin, että otamme enemmän ja enemmän vastuuta itsestämme, ei se tarkoita että voimme vain iän mukana 'päättää' olevamme nyt aikuisia, jättäen sisäisen lapsemme huutamaan ja lopulta tukahtumaan omiin kyyneleihinsä.
Minä rupesin paranemaan vasta, kun ymmärsin että minun pitää saada olla vielä sisältä lapsi. En osannut huolehtia itsestäni tämän tunnottoman, epäherkän maailman keskellä enkä jaksanut tapella kaikkia niitä vastaan, jotka sitä vaativat. Halusin vain pois.
Enää en halua pois ja näen maailman toisen puolen. Toivon paitsi sinun, myös lapsiesi takia, että sinäkin löytäisit elämän voiman. Miten he varmasti haluaisivat pitää isänsä elämässään myös vanhempana.
Nykyään minä syön, koska ravitsen omaa itseäni enkä ahdistunutta, tuskaista kuortani. Samaa toivon sinulle. Voimia!
Lähetä kommentti