Vittu oon niin läski

Koulukaveri 60 kiloa kuuluttaa laihduttavansa: sitä ja sitä ei voi tehdä ja voi vittu kun pasta on sen lempiruokaa jota se vetää pussin kerralla naamaansa, uskoo kaikkiin höpönpöppövinkkeihin ja kyselee hyviä neuvoja painonpudotukseen.
Minulle tulee vaan paha mieli huonosti nukuttujen yöunien jälkeen, pakkanen kipristelee poskilla, poltan tupakkaa yksin koska neiti hyvätapainen taas meinaa lopettaa, as if sanon minä.
Haluan huutaa sen naamalle ettei tuossa tilanteessa ole voittajia, joko viet sen liian pitkälle tai sitten jätät viikon päästä kesken. Ihan kaiken. Josta seuraa huonoa itsetuntoa siitäkin.
Säännölliset elämäntavat: aamupuuro, ravitseva lounas, välipalajukurtti jos siltä tuntuu, ja päivälliseksi vaikka valkuaismunakasta juustolla, tai keittoa ja näkkileipää päällisineen. Rasvaa tarvitsee tai muuten säästöliekki puskee heti päälle.

Syön salaatin ja juon lasin maitoa, kahvitauolla teetä, se vaivihkaa vilkuilee lautasmalliani ja jättää sitten näkkileipänsä rauhaan, eikä perunoita ole enää sen lautasella sitä viittä vaan yksi lihanökäreen vieressä.
Hotkin oman ateriani pois ja menen tupakalle, jälleen kerran yksin. Menkööt se sen aamulenkeille yksin, ja iltalenkeille, ihan miten vaan tykkää, jos tällaista peliä on pelattava.

Nyt kyllä vituttaa.

Voisin kertoa sille oikein hyvän salaisen vinkkini: tunge sormet kurkkuun ja kanita syöty ruoka ulos. Ei siinä kaikista kaloreista pääse, eikä paino laske muutenkaan kunnnolla kun on niin täynnä nestettä.

Läskiahdistaa.
Tahdon myös laihduttaa heti kun joku muu on sitä aloittamassa.
Ehkä haluan vain olla paras kaikessa.

Laihuus ja luut ja osteoporoosi ei ole kaunista, se on vitun ällöttävää eikä kukaan kadehdi itsekidutusta, irvistelee vain. Parempi olla kunnossa, sillä saa miehiä.