Muovikassinirhauma kämmenessä.

Tänään minä herään vihaisena. Kello torkuttaa viimeisen eli kymmenennen kerran, siirrän sitä vielä vartilla eteenpäin ja raottelen silmiäni sateisena aamuna. Minua väsyttää niin kamalasti, nukahdin ehkä neljän aikaan viimein pakotettua itseni ensin makaamaan vuoteessa silmät suljettuina monen monta tuntia.
Pesen hampaat tekovalkaisevalla hammastahnalla sitä tahnaa varten suunnitellulla hammasharjamallilla, pesen naamani kevyesti kuorivalla ja viilentävällä salisyylihapposeoksella, poltan tupakan ja katson Timonin ja Pumbaan.

Punainen pipo on hukassa, maanmyyneenä laitan toisenvärisen hatun joka on ihan tyhmän mallinen enkä haluaisi käyttää sitä kun näytän tattipäältä, mutta en ehdi tukkaakaan laittamaan.
Olen kaksi minuuttia etuajassa nuorisopolilla, hoitajani on vain ennätykselliset kaksi minuuttia myöhässä.
Olen vieläkin vihainen ja haluaisin raivota ja huutaa, mutta en saa sitä irti itsestäni, se kysyy hyytääkö ja minä nyökkään.
Söitkö aamupalaa?
No en syöny.
Syötkö yleensä?
No en syö.
Miksi? Sitä miksiä se toistaa ja toistaa ja ärsyynnyn entisestään, kun ei oo aikaa! Just ja just pääsen sängystä ylös!
Se kysyy miten muuten on ruoka-asioiden kanssa mennyt, ja mikä vituttaa niin silminnähtävän kovasti.

Minulla on mennyt ruoka-asioiden kanssa aika vitun huonosti, koska ei ole mitään tolkkua siinä miten syön. Joskus paljon, joskus vähän, joskus karkkia, joskus vain ketsuppia. Ihan niin kuin aina. Minua masentaa että olen lihonut tämän vuoden aikana kymmenisen kiloa, eikä ole sopivia vaatteita enkä jaksa liikkua. Makaan illat sohvalla tuijottamassa televisiota, vihaan viikonloppuja ja sitä kun pitäisi tehdä jotakin, haluan vain olla.
Olla ja syödä ja kovasti jaksaa siivota, viedä roskat ja pestä pyykit, imuroida, kastella kukat ajallaan, ja olisin niin helpottunut jos lähteminen ei olisi niin monimutkaista! Jos vain sitä voisi viuh mennä ulos ovesta, noin vaan, eikä viikkoa suunnitella että jumalauta missä välissä pystyn hakemaan postista uuden nettitikun kun entinen liittymä on ollut suljettuna viisi päivää?

Se kysyy olenko SYLI:n jäsen, en, en ole, en uskoisi siitä hyötyväni, sillä päävaivani ei ole syömishäiriö vaan ahdistus, skitsofrenia ja psykoottiset ailahtelut masennuksesta harhakuvitelmiin sekä nukahtamisvaikeudet. Se antaa minulle silti paikallisen SYLI:n paperit ja aikataulut, jos vaikka sattuisi itseä tai jotakin tuttua kiinnostamaan.  Se myös mainostaa marraskuun mielenterveysmessuja, joille en ole koskaan aiemmin eksynyt, mutta ehkä sielläkin saisi päivänsä kulumaan.

SYLI:llä on myös tulossa taidenäyttely "Joka viides meistä?", johon haetaan valokuvia, maalauksia, runoja, tekstejä, muistiinpanoja tms, ja ne tulee lähettää 1.10.10 mennessä, jotta ne voidaan laittaa esille Turkuun Syömishäiriöpäivien (19.-20.1.2010) ajaksi. Tekeleissä on tarkoitus kuvata syömishäiriötä sairastavan ajatuksia ja sisäistä maailmaa katsojille. Ihan vain jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan... Kai siitä lisätietoa löytyy SYLI:n omilta internetsivustoilta, joihin en muuten itse ole koskaan nähnyt vaivaa tutustua jo aiemmin mainituista syistä.

Pyyhin kyyneleet kasvoiltani ja sovitaan uusi aika, se vielä sujauttaa matkaan kuvaryhmän esitteen, jos vaikka sinne minut laitettaisiin syksyn jälkeen, kun saan kengänkuvan persauksiini nuorten puolelta; kun täytän lokakuussa 21, en enää ole lapsi tai nuori, ja se jos mikä on masentavaa.

Minun piti mennä tänään vielä kouluun, mutta bussin odottaminen reilun tunnin painavia muovikasseja ees taas raahaten sai sen päätöksen kuolemaan.
Istun jalkakäytävällä ja poltan tupakkaa, soitan siskolle ja jätän pyöräni Anttilan parkkiin, haettavaksi myöhemmin. Kai. Kai minä saan sen haettua.