Pottatukkia meistä ei koskaan tehty. Äiti napsi sieltä täältä ja tuosta ja niin suoria viivoja kuin vapaalla kädellä vaan pystyy, sillä samalla kädellä millä pistetään neuloja potilaan verisuoneen.
Isosisko alkoi käymään parturissa ehkä neljännellä luokalla, me pojat vaan kärvisteltiin ja odoteltiin kauhulla kun taas on tukanleikkuulauantai ja kaikki takut pitää kammata pois, helvettiähän se oli kun äiti tökkää harjan rastaläjään ja repii jokaikisen hiuskiehkuran suoraksi, sitten saksitaan ja niska imuroidaan karvoista ja käskytetään saunaan pesemään loput tikkuavat karvavauvat pois iholta.
Minä värjäsin tukkani ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, melkein 11-vuotiaana kuitenkin. Se oli siniseksi. Minusta se oli maailman paras tukka, mitä minulla oli koskaan ollut. Äitin mielestä taas ei.
Sen jälkeen ei ole ollut juurikaan värjäysvapaita kausia jos osastoja ei lasketa. Tyvikasvua kun tulee niin nopsakkaan, ja sehän näkyy kun oma tukkaväri on platinaa.
Olen kerran aiemmin käynyt parturissa. Tai ei se ollut parturissa, se oli parturi mutta tapahtumaa ei suoritettu liikkeessä, enkä siitä maksanut kuin puolikkaan hinnan.
Maanantaiyöstä asti on ollut maniaa, nyt itkettää ja hajoilee kun olot alkaa laskea ja fyysisesti on niin lopussa, vaikkei edes päässyt juoksemaan kuten olisi halunnut. Kuitenkin vain tärisee ja haluaa tehdä sitä ja tätä ja tuota ja olen rampannut veikan huoneen, keittiön ja pihan välillä viiden minuutin välein kun ei osaa vain olla paikallaan ja sitten vielä jännittääkin.
Keskiviikkona minä päätin että nyt haluan parturiin. Että leikataan ja värjätään, on sitten kivempi katsella peiliin kun viettää loppuelämänsä neljän seinän sisällä kotona, mutta ne kuitenkin pilaa kaiken, vaikkei uskoisi että tässä on enää mitään pilattavaa.
Mutta se on pelottavaa että sakset on niin lähellä naamaa, se on parasta lähtä siinä kohtaa henki kokonaan jos edes pieni naarmu tulee. Sekä minulta että siltä tekijältä. Tavattaisiin helvetissä.
Soitin tänään äitille että nyt tuun kyllä teille viikonlopuksi kun Sami on töissä, enkä minä yksin uskalla olla kotona öitä, minä pärjään täällä varmaan paremmin.
2 kommenttia:
Hui kauhia, tuliko hyvä tukka? :)
Hienoa, että olet päässyt jo kotosalle.
Orangetean: Kyllä nyt voi sanoa että hyvää jälkeä tuli. Vaikka se täti niin kovasti tätä ihmispoloa runtelikin, että ihan pelotti olenko sitä joskus loukannut jotenkin, vaikken koskaan muista aikaisemmin edes nähneeni. Nyt on nimittäin niskassa pesutuolista jääneet mustelmat saatu kaupanpäällisiksi, mutta sanottakoot, että olen aina ollut kova mustelmoitumaan.
ps. olisin halunnut blogiisi kommentoida, mutta kun en pysty... jostakin syystä en pysty kommentoimaan muutenkaan mihinkään muualle kuin pop-up kommenttilaatikoihin, joten useiden blogien kohdalla se jää sitten tekemättä kun ei onnistu.
Lähetä kommentti