We all know how this'll end

Tiistaiaamuna ne teki elämäni pahimman virheen.
Heitin hoitajaa lääkekupeilla ja lusikalla ja kirjalla ja sytkärillä ja sitten se itki kun huusin.

Keskiviikkona heitin puurot lattialle.

Tänään söin puolikkaan ruisvuokaleipäviipaleen kun olin jutellut psykosetäni kanssa.
Elämä on paljon kivempaa myös silloin kun aurinko paistaa
ja puolentoista vuorokauden tauoton sade taukoaa.
Vaikkei sitä voikaan kuin katsella ikkunasta.

Öisin papat kuorsaa enkä saa nukuttua,
päivisin ei anneta nukkua kun on niin paljon kaikkea missä pitää juosta.
Psykiatrista konsultaatiota, sosiaalihoitajaa, avannehoitajaa,
saakelin monta ruokailutappelua päivässä,
tyhjennyksiä, suihkuja, tupakoimissaarnoja ja itkuraivokohtauksia.
Leijonan odottamista, vaikkei se edes eilen tullut vaikka lupasi.
Tänään se toi suklaata ja rikkirasvaa.
Hetken harkitsin mutta laitoin sen viemään ne pois,
koska en halua nähdä kun se tulee ulos mahastani pussiin
ja haisee maailman pahimmalle.

En kyllä suostu itse siihen koskemaan,
tulkoot vaikka kolme kertaa päivässä joku sen meille kotiin tyhjentämään
mutta minä en halua alkaa,
minulle luvattiin, ettei tähän mennä
enkä tykkää valehtelijoista.