Miun Perhe

Leijona: aviopuoliso Aivovasara: kani Lapset: Jupu, Napsu, Nupsu & Romy

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Niitä päiviä kun ei tunnu olevan enää mitään sanottavaa, kun on jo sanonut niin paljon



25 faktaa minusta
  1. Olin keväästä eiliseen asti kyllästynyt karpalolonkeroon, mutta nyt se maistuu taas maailman parhaimmalta. Tällä hetkelläkin on tölkki kädessä.
  2. Olen ihastunut yhteen kaverityttööni.
  3. Sain tänään jonkinnäköisen silmienvuoto-nuhanenä-kurkkukipu-allergiakohtauksen tuoksukynttilästä.
  4. Rakastan hedelmätoffeeta oikeastaan enemmän kuin suklaata. Tällä hetkellä.
  5. Kerään maatuskoja.
  6. Olen käyttänyt samaa hiusvahaa noin 5 vuotta ja se haisee jo käyneelle, mutta olen liian saita ostaakseni uuden purkin, sillä sitä on vielä ainakin vuodeksi jäljellä.
  7. Minulle tulee kotiin 8 eri aikakauslehteä.
  8. Enää ei ole elossa ketään, joka osaisi kertoa minulle kanini syntymäpäivän, mutta se taitaa olla joulukuun 2003 ja tammikuun 2004 välillä. Minulle se tuli helmi-maaliskuun 2004 taitteessa, eli se täyttää kohta 8 vuotta.
  9. Luen tällä hetkellä Torey Haydenin Toisten Lapset-pokkaria.
  10. Minulla on ihan kamala ikävä mahallaan makoilua.
  11. En ole vaihtanut hammasharjaani varmaan viiteen kuukauteen; vaikkakin kesäaikaan sitä tuli käytettyä vain niinä viikonloppuina kun kotona ehti olemaan, se kuulostaa vähän inhottavalta.
  12. Minusta on oikeasti kiva olla yritystiedon tunneilla, ihan samaan tapaan kuin minusta oli kiva olla taidehistorian ja estetiikankin kursseilla. Minua ärsyttää se, että toisten negatiivinen asenne kaikkia suosikkiaineitani kohtaan vaikuttaa myös minun suhtautumiseeni lempitunteihini, sillä se on hyvin vaikeaa toitottaa kuinka nauttiikaan luennoista kun 20 ihmistä ympärillä kitisee sitä ettei voisi taas kissanpaskan vertaa kiinnostaa. Minusta se asennevamma on täysin niiden ihmisten omaa syytä joten ne voisi pitää sellaiset sisällään. Ei kaikesta tarvitse aina kitistä.
  13. Minulla on 9 päivän kuluttua syntymäpäivä ja päätin järjestää itselleni juhlat vanhan parhaan kaverini kämpillä, koska en vanhoja ystäviäni ole nähnyt sitten Juhannuksen.
  14. Aimée soitti tänään ja sain jutella vauvojeni kanssa 45 minuuttia skypessä.
  15. Viimeyönä en saanut unta, joten maksoin koko kuukauden laskut, vaikka osan eräpäiviin olisi vielä ollut useampi viikko. Tilasin myös Sinelliltä askartelupaskartelupuuhaa, vaikka oikeasti olen täysi käsi mitä askartelemiseen (mm. saksilla leikkaamiseen) tulee.
  16. Oksensin tänään suklaavaahtoa kanini päälle, huomasin sen vasta pari tuntia tapahtuman jälkeen. Suurimman osan jälkkäristäni sain tähdättyä kuppiin ja tietokone säästyi suklaahyökkäykseltä. Tämä oli tahaton puklaus.
  17. Viimeksi oksensin tarkoituksella sunnuntaina.
  18. Nauroin eilen pitkästä aikaa.
  19. Ostin orkideateetä. Se maistuu hyvin kirpakalta ja leväyttää silmät kunnolla auki heti aamusta.
  20. Lempiruokaani tällä hetkellä on ruisleipä ketsupilla, banaanilla ja aurajuustolla sekä purkkiherkkusienet kaiken kanssa.
  21. Jos olisin eläin, olisin varmaan kettu. Saan H&M:n kettu-kaulahuivin synttärilahjaksi, pyysin sitä koska olen sitä halunnut jo niin kauan kun sitä on päässyt kuolaamaan henkkamaukan nettikaupassa, enkä oikein muutakaan lahjaa itselleni keksinyt.
  22. Minä rakastan aviomiestäni.
  23. Olen ihastunut kärpässieni-kuosiin.
  24. En ole vielä syönyt edes puolia äitin sunnuntaina tuomasta karkkipussista. Puolet niistäkin jotka pussista on kadonneet on menneet suoraan roskikseen, koska ne vaikutti pahoilta, eikä nyt ole niin kroonista karkkihimoa, että pahatkin pitäisi syödä pois alta.
  25. Koko tätä juttua kirjoittaessani minulla on ollut ihan järkyttävä kusihätä, mutta halusin tämän listan kertaistumalta valmiiksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli hauska! Kiitos!

Orangetean kirjoitti...

Näitä pienten asioiden listoja on kiva lueskella, kiitos tästä. :)

Kohdasta 12: Tiedän, miltä tuo tuntuu. Pennusta saakka on rasittanut kuunnella kätinää kursseista ja tunneista, joilla itse on viihtynyt. Oikeestaan aika moni aihe voi olla mielenkiintoinen, kun ottaa asiakseen kiinnostua. Toisaalta mun pääaineeni on sellainen, että sille alalle siunaantuu ihmisiä, jotka on luonnostaan aika hyviä puhujia/opettajia.

Ja luulis, että ainakin taidehistoria ja estetiikka kiinnostaisi nyt ketä tahansa? ;D