Se on rakkautta että pyyhkii kumppaninsa perseen kun tämä ei itse siihen kykene.

Lajittelen vaatteita kasoihin neljä tuntia, pakko laittaa jotakin kellarikomeroon turvaan lukkojen taakse pahvilaatikkoihin, ei tule muuten lasta eikä paskaakaan. Mistä minulle on tullut näin paljon tavaraa yhtäkkiä?
Kaksi kaappia ei riitä millään, eikä yksi liinavaatteille ja kankaille, tunkemalla saa änkeä.
Järjestän sukkani ja alusvaatteeni värin mukaan laatikoihin, ihmettelen hetken, minkä takia minulla on niin paljon vaaleanpunaista, mutta muistan sitten jokin aika sitten sattuneen vahingon punaisen sukan kanssa.

Placebon Meds pyörii seitsemättä tuntia soittimessa, aika tuntuu pysähtyneen, se on tuo ääni, tuo melankolia. Olen tylsistyttämässä itseni kuoliaaksi. Musta lintuparvi lehahtaa ikkunan ohi sopivasti sävyttämään musiikkiani.
Nektariinin siemenen suojakuori halkeaa syödessä, ikäviä kivenmurusia tipahtelee hampaiden väliin, mutta hyvää se silti on. Ehdin aina unohtaa kuinka hyvää, pitää syödä kaikkea aina varastoon niin että korvista tulee ulos satokautena, vesimeloonista ja mansikoista on nyt selvitty hetkeksi.
Olen saada sydänkohtauksen kun äiti tunkee sisään istuessani ammeenpohjalla suihkua pääni yläpuolella kannatellen, pois paskatukka. Se tuli varmuuden vuoksi laittamaan verhoni kiinni, etten taas soita sille itkupotkuraivaripuhelua.

Mutta sainkin ne jo itse tällä kertaa. Olen harjoitellut.

Päätäni särkee ja huomenna on ensimmäinen oikea koulupäivä, tänäinen meni suhteellisen hyvin, poltin viisi käärylettä koulun alueella ja tutustuin luokkalaisiini niin että kehtaan ehkä moikata, jos tulee kadulla vastaan. Tupakka on ihmeellisen sosiaalinen tapa, muuten en olisi varmasti suutani avannutkaan, vaikka nytkin joka kerta kun sen tein, tunsin läpilyönnin, sen kun ketään ei kiinnosta mitä sieltä pulppuaa ulos, pyörittelevät silmiään jo valmiiksi, vittuilevat viisitoistavuotiaat.

Nimenhuuto... opettaja luettelee ja kädet nousevat ilmaan; Adrianus, Anna, Kaisa, Elmo-
EMO?! olen niin epäuskoinen, mustatukkainen pitkä hontelo poika kääntyy edessäni puoleeni vihaisena, tytöt nauravat, hihittelevät. Ja minua punastuttaa, että päästin sen ulos suustani, oli tarkoitus vain tuhahtaa ajatuksissani.
EL-MO.
Se juu... ehelmo... änkytän minkä kerkeän kuuman punan karehtiessa pitkin naamaani, minä yritän ryhdistäytyä, opettajakin tuijottaa. No on se Emo ihan hyvä, ainakaan siun nimi ei ole Anus.
Olen riemun keskipiste, luokan pojat, metri viisikymmentä korkeudella anus, metri yhdeksänkymmentä emo.

Minua ahdistaa meteli ikkunan ulkopuolella kadulla, en ole tottunut tällaiseen, tarvitsen betonilähiörauhani hiljaisuuden takaisin.
Katulamppukin kusee silmään, ja amikset pillurallaavat korttelia ympäri, mummo yläkerrassa soittaa musiikkiaan kilpaa kanssani, juna paukkuu ohitse...

Oli minulla jotakin tähdellistäkin asiaa, mutta ajatus ei vain pysy päässäni edes hetken vertaa.