Minua ahdistaa. On ollut koko päivän fyysisesti huono olo, oksettaa ja kuumottaa naamaa ja silmät painaa sata kiloa. Hikoiluttaa, mutta on kylmä, kaupassa pitää kävellä pitkin hyllyjä ettei tömähdä naamalleen.
Leijona oli täällä aamupäivästä. Tehtiin sienirisottoa ja juteltiin niitä näitä. Tiskattiin ja se haisteli niskaani kun poltin tupakkaa.
On vaikea sanoa ei kun panettaa itseäkin, mutta voitto silti.
Huomenna se täyttää 40, tuuthan?
Ei mul oo lahjaa.
Sie oot ihan tarpeeks hyvä lahja.
Sihisen ja käsken sen lähteä kun se empien sanoo, että Marijakin on tulossa, mitä vittua sä sille sanoit kun sen jätit?
No... etteí tää taida... toimia...
ELI ETTÄ SE SAA YRITTÄÄ KOVEMMIN? Oisko reilua vaan sanoa asiat niinkun ne on.
Kai sille silti annan anteeksi kun saatan sen alas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti