Kурение убивает

Aamut ovat helpompia kuin illat. Aamuisin ei satu ja on parempi mieli, virkeä olo ja jaksaa nousta ylöskin hetkeksi. Jaksaa sen aikaa kun kytketään tippa takaisin kanyyliin ja ruiskutetaan energiat nenämahaletkuun. Jaksaa jopa lukea hetken, ja jutella, ja kaivata aamukahvia.
Ainakin kuume on laskenut enää pieneksi lämpöilyksi, sormet ristissä, jos se ei edes takaisin nousisi. Ei voi antaa isoja häätöannoksia jos on niin heikoilla, eikä pääse etenemään pääsyyllisen hoitamisessa.

Minä en uskalla lähteä kouluun, mutta menen sitten kun se nalkuttaa ettei minusta mitään hyötyä ole täälläkään.

Ja että mene illalla jumppaan, sie tykkäät käydä jumpissa ja tulee parempi olo.

Uskallan kuitenkin vasta lähteä varttia ennen tunnin alkua kun Tapsu pääsee vasta paikalle pitämään Leijonalle seuraa. Silti ehtii polkea rauhassa, kunnes paikanpäällä huomaa että ne saakelin housut jäikin siihen ekaan kassiin minkä meinasi ottaa mukaansa, kunnes huomasi että se onkin liian pieni.
Ja sitten tuhatta ja sataa kotiin ja takaisin jumppatalolle, vartti myöhässä, muttei siinä menetä kuin alkulämmittelyt mitkä tuli kohtuullisen hyvin itsekseenkin hoidettua ees taas seilatessaan.

Minulla on kaksi jumppaa, tai toinen on vain kuntojumppa ja toinen enemmän venyttelypainotteinen, minä, mummot ja pari kilojaan tiputtavaa nuorempaa naista. En ole käynyt jumpassa sitten edellisen kesän, mikä on aivan liian pitkä tauko sellaisesta jota tykkää tehdä.

Kun juoksen, juoksen hampaat irvessä.
Kun kävelen, kitisen ja marisen koko ajan kun selkään ja polviin sattuu.
Kun käyn salilla, tylsistyn ensimmäisen vartin jälkeen.
Ja minähän en ui.

Mutta perus hikijumppa, se on aina ollut rakkautta. Yykaa, koonee, yykaa, yykaa, pidä pidä, hyvä päästä irti - ja alusta, ja jaksaa.

Jos vielä pääsisi kunnon rasvanpolttoaerobiciin, olisin vain seitsemänsissä taivaissa, rääkin pitää tuntua mutta niin että naurattaa ja hymyilyttää ja jälkeenpäin on raukea ja onnellinen, juo hieman vettä, ajaa rauhallisesti kotiin, polttaa tupakan ja tekee vähän iltapalaa. Minusta aina pitää tehdä niin kovaa että tuntuu seuraavana viitenä päivänä että jotakin on oikeasti tehty. Muuten heitän vaan leikiksi, ja menee into.

Silloin kun vedin itse puolentoista tunnin hikijumppia, olo oli koko ajan mitä mahtavin.

Ainoa hikijumppien yli menevä on luisteleminen, vaikken minä enää kummoinenkaan luistelija ole, joskus olin, silloin kun pelasin kiekkoa ja taitoluistelin ja vedin lasten taitoluistelua ja luistelukoulua.

Minusta on niin hassua kun ohjaaja juoksee vielä pukkariin matkatessa kiinni ja utelee että oliko kivaa ja menikö hyvin, ja vielä pihallakin se käy kiinni, vaikka yleensä vieraat ohjaajat päättävät säntillisesti pysyä minusta kaukana.