Äiti ostaa hedelmärahkoja, minä saan valita omat makuni, mutta rasvattomissa versioissa ei ole kuin yhtä hyvää. Lastaan kolme purkkia kärryihin, äiti väittää että jääkaappi on melkein tyhjillään, mutta minä en usko sitä, niillä on kaksi jääkaappia ja ne on aina täynnä ruokaa, ja tyhjennän sieltä aina käydessäni pois homeiset purkit ja purnukat ja piilotan kassiini kaikkea hyvää, mitä ne ei kuitenkaan tajua edes kaivata.
Meille ostetaan halpaa pakastepitsaa kotiin, kerran minä olen käymässä, minä saan aina paistaa. Kahdeksan pitsaa ja kaksi pellillistä pullaa. Väliajan istun nurkkakomerossani, tuijotan Simpsoneita ja natustan kuivaa sämpylää, vedän naamaan pussillisen täytelakuja ja huuhdon suun puhtaaksi kokakolalla.
Odotan että muut painuvat untenmaille, äitillä on aamuvuoro, joten sekään ei ehdi kukkua pystyssä, tupakka maistuu takaovenraossa, taivaalla on pilviverho eikä tähtiä näy. Hiuslakkaa pitkin kylpyhuonetta ja vessaa. En minä pahalla, kyllä minä tiedän, ettei täällä ollessa saa polttaa, koska se on niin paha tapa.
Leikkaan Tepsun tukan kun se tulee piereskelemään ovelle ja pyytää sitä, pesen myös sen farkut, joita ei ole vuoteen pesty, koska se on uusavuton, niin kuin kaikki muutkin veljeni, minulla ei ole mitään hajua, miten niistä on tullut sellaisia, ehkä se on minun syyni kun olen pyykännyt, siivonnut ja tehnyt ruokaa ensimmäisiltä luokilta alkaen, ja juossut niiden perässä rätin ja imurin kanssa karkkipalkalla.
Pesen kolme koneellista pyykkiä lauantaiaamun riemuksi, kolme odottaa vielä pesemistä, kyllä minä ne tänään vielä ehdin hoitaa ennen kuin laitan iltasaunan.
Maria tekee päähäni lettikampauksen, minusta tulee prinsessa pikkusiskon kynsissä, ja kiinnikkeenä toimii suklaa, joka on sulanut melkein 7-vuotiaan tytön käsiin. Sisarukset on rikkaus, ainakin, jos niitä on eri ikäisiä, eikä tarvitse 24/7 elää saman katon alla. Yleensä tulen omieni kanssa hienosti toimeen noin 1.5 vuorokautta, ennen kuin puolin ja toisin alkaa keittää yli.
Leijona on sairaalassa, se on leikattu ja se on sekaisin vielä, sille aletaan tehdä hoitoja ja pistetään ravintoa napin kautta. Se ei saa vielä hetkeen syödä itse, itseasiassa en ole aivan perillä siitä, mitä munuaisen lisäksi siltä poistettiin, koska syöpää oli ympäriinsä sen verran. Tai että onko se nyt olevinaan kunnossa, vai oliko tämä nyt tässä. Koska en minä edes halua tietää, tiedän että sillä on vaikeaa kun en halua kuulla, mutta minulle tämäkin on jo ihan liian hankalaa, en minä ole tiennyt kuin vasta viikon, vaikka oikeasti aavistinkin jo paljon aiemmin.
Kolaan syrjään katolta pudonneen lumikuorman ja heitän pallon pikkuveikan kauluksesta sisään, se kiljuu ja itkee ja minä olen tyhmäveikka-Anttu kunnes kaivan ne pienet palaset ulos, jotka ei vielä ole sulaneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti