Puolituntia enää, tai vielä, en edes osaa sanoa, olen niin loppu. Ollut jo eilen, univelkasaldo on miljoonissa, tai ainakin jotakin sitä luokkaa, kolme yötä tällä viikolla mennyt kamalissa mahakivuissa, ehkä se on närästystä, ainakin tuntuu ylävatsa/rinnalla mutta selässä niin ettei se oli pumppujuttuja. Tuollaiseen kun ei buranat auta, eikä renniet eikä itkut ja tyynyyn vikiseminen kun ei kehtaa muita herättää.
On tätä ollut aiemminkin, lopputalvesta 2009 muistaakseni, silloin pahana bulimiakautena, silloin se vain tuli päivisin, mikä oli entistäkin epämiellyttävämpää, koska töistä ei halunnut olla pois, olinhan sitä ennen kuukauden hakannut päätäni vain seinään.
Nyt minua vaan pelottaa kaikki vammat, mutta silti on liian iso kynnys käydä katsomassa omia vikojaan silmästä silmään vastaanotolla, hullu-leima on ikuinen.
Ensimmäiset kouristelevat vatsakipuni koin 15-16 vuotiaana, se oli ensimmäisen reilun puolenvuoden kaikkien mielestä stressiä ja psykosomaattista, loppujen lopuksi suostuttiin tähystämään ja kaivelemaan kasvainkikkare ulos, siinä teille psykosomaattista.
Olisi vaikka mitä, muttei kuitenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti