[MATURE CONTENT WARNING: ÄLÄ LUE JOS ET HALUA IKUISIA TRAUMOJA SEKSIELÄMÄNI KRIISISTÄ]
Olen varmaan miljoonaan otteeseen paapattanut siitä, etten ole kamalan aktiivinen seksuaalisesti - koska ei kiinnosta. Aloitteita teen hyvin harvoin, useimmiten kun ei tarvitse. Tänään koin, että todellakin tarvitsi, viikko oli mennyt ilman että Leijona osoittaa suuntaani minkään sortin kiinnostusta. Sitä se sitten oli: kahden peiton alla hiljaista rymistelyä, anteeksipyyntöjä (ootas vaihdan asentoa/oota... nyt vois onnistua paremmin) ja suljettuja silmiä.
SULJETTUJA SILMIÄ. SILMÄT UMMESSA. PEITON ALLA; POISSA PÄIVÄNVALOSTA; PIILOSSA.
Lets just get over with this.
Käänsin vain letkuposkeni piiloon ja tyydyin osaani. En edes ole tarpeeksi hyvä saadakseni mieheni tyytyväiseksi.
Nyt tekee vain mieli syödä ja syödä ja syödä. Pah, jukurtilla ei kamalasti paha mieli taltu. Värjäsin ärtyneenä epätasaista vaaleaa hiustupsua pukkaavan tukkani tummaksi ja kyllästyin itkemiseen. En vaan enää jaksa, ihmekös tuo ettei enää kiinnosta kun käyttäydyn kuin teinityttö läskiangsteineni ja itkunpurkauksineni. Jatkuvasti. Muuta en osaakaan. Olen Leijonan toinen tytär jota sille ei koskaan suotu. Ikäni puolesta voisin hyvinkin olla. Pakko ryhdistyä, jos haluan vielä joskus katsoa itseäni peilistä ensin hajottamatta sitä pirstaleiksi ja sitten itse hajoamatta omaan surkeuteeni.
Olen mitätön.
Kukaan ei enää jaksa tätä.
Linkoan purkkilihapullien kannen vasempaan keskisormeeni, huudan turhautuneisuuttani, huuhdon vuotavaa räpylääni hanan alla ja teippaan sen ympärille talouspaperipalasen. Nyt jo saatana riittää itsensä runnomminen, oli se sitten tahallaan tai vahingossa, olen jo tuhlannut tarpeeksi Suomen kansan hyvää hyvyttään luovuttamaa verta, vienyt tarpeeksi monta sairaalapetiä toisilta, käyttänyt valtion rahoja saadakseni ajatukseni pysymään normien sisäpuolella. Ei enää, voin oikeasti olla parempi ihminen.
Nyt on enää kaksi vaihtoehtoa: parantua tai kuolla.
Tällä hetkellä kumpikin käy, haluanhan jättää kaiken taakseni.
Mutta heittäisinkö hukkaan kaiken saamani sen takia, että elämä on paskaa?
Haluan vielä tasavertaisen parisuhteen, vaimon, jonka kanssa voin makailla puhtaissa lakanoissa auringonpaisteessa, siemailla teetä terassilla, leipoa pullaa ja kietoa käteni sen lanteille painaessani pääni sen olkakuoppaan meidän katsellessa nurmikolla peuhaavia kiljuvia mukuloita.
Tämän hetkinen tilanteeni on liian kaukana siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti