Niin se vain on.
Ainut mistä järkytyin, oli että hikisen viikon poissaoloni aikana Kalinkan 29 snt maksavat kerrosjugurtit, joissa hillo on päällä eikä pohjalla, ovat poistuneet tuotannosta. What a rip-off! Pääsin vasta hykertelemästä siitä kuinka ne on ihan samaa tavaraa kuin ne purkit joissa on hillot jugurtin alla purkin pohjalla, jotka maksaa 45 senttiä. Nyt se on sitten luovuttava niistä, huoh, miksi rutiinini pitää murskata tällaisilla uudistuksilla?
Loppuviikko Englannissa meni suhteellisen hyvin. No, ehkä siksi etten juurikaan poistunut seinien sisäpuolelta muuten kuin sen verran että iskä haki minut Nymfolta luokseen ja sitten maanantaiyönä Nymfo haki minut lentokentälle. Istuin polttamassa tupakkaa kuistilla auringonpaisteessa takapihalla (etupihalla satoi vettä) ja tein sunnuntaina jopa vohveleita. Kärsin massiivisesta päänsärystä, joka onnekseen on nyt hilliintymään päin, pikkuhiljaa. En niin millään tahtoisi lähteä käymään lekulla pääkuvauksissa, vaikka se kaikenmaailman turvallisuuksieni takia olisi suositeltavaa, takana kun on noita aivoverenvuotoja. Liikaa vaivaa.
Äiti haki eilen kentältä, käytiin syömässä salaattia ilman kastiketta Hesburjarissa, Kuopus söi sormiaan ja ketsuppia, vaikka tarjolla olisi kuinka ollut puuroa. Ei, ei se halua syödä, nyt se jää pieneksi, ihan kuin isänsä.
Leijonan näkeminen nostatti melkein itkun kurkkuun, en oikein tajua näitä tunteitani. Miksi niitä ylipäätään on? Tänään aamulla hymy levisi naamalleni kuin Naantalin aurinko konsanaan kun se huikkasi oviaukosta uninen lapseni sylissään rakassstan. En minä osaa sanoa siihen mitään takaisin. Kiitos?
Kävin kesken työpäivän polilla punnituksessa, omahoitaja mutristeli suutaan ja pyöritteli päätään turhautuneen näköisenä. Oletko oksentanut?
No, vähän. Mutten paljon. Valehtelija.
Ensiviikoksi nostat, ei tästä muuten tule mitään, pitää mennä osastolle.
Osastolleko? Ei kiitos, ehkä sitten syön joka ilta tästä päivästä lähtien pellillisen ranskanperunoita majoneesissa. Vaikken ranskanperunoista tykkääkään sitten alkuunsakaan.
Vielä tunti oltava, sitten pääsen hakemaan Citymarketista Ruispaloja ja Ediä, joka toivottavasti on vielä tarjouksessa. Pitkä viikko edessä, töitä ja sitten lapsen paimentamista. Ediä Leijonaa varten, ihan varmuudenvuoksi (Kuopus ei ihan kenen tahansa tahtoon taivu), itse yritän olla ilman.
Näin järkyttävää painajaista sunnuntai-maanantaiyönä, heräsin hikisenä ja valmiina huutamaan, tiedättekö sen kun unessa esimerkiksi joku tarttuu kiinni käsivarresta, ja vaikka sen varistaa pois, herätessäkin tunne kosketuksesta jää. En yhtään ihmettele minkä takia saan leiman otsaani.
Vähensin lääkkeitäni entisestään, on ollut sen verran hyvä olo (ei maaninen, passiivisen depressiivinen vain): nyt syön vain rauhoittavia. Nukkumaanmeno jännittää, samoin aamut, päivät ja illatkin, mutta ihan hyvällä tavalla siis. Viimeviikolla näkemäni uni (ei se painajainen) oli ensimmäinen puoleentoista vuoteen.
Tänään on sauna äitillä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti