Superior emphaty complex

Minä en kyllä sinua ymmärrä. Oot just saanut kaiken kuntoon; jalat maahan ja tehnyt isoja päätöksiä elämän suhteen. Ja sitten teet mitä; annat kaikki saavutuksesi pois! Sen sijaan että nauttisit olostasi ja vapaudestasi otat toisten paskat niskaasi. Taas!

Luovuus on kurinalaista. Sitä ei voi ammentaa tyhjästä. Ymmärrätkö tämän?
Sen sijaan että käytät tätä asiaa omaksi hyödyksi ja luot jotain, maalaat, sävellät, kirjoitat, - sen sijaan sillä luovuudella hoidatkin toisia ihmisiä. Onko reilua että kaverit voi hyvin ja on luovia sen takia että sinä otat niiden paskat kantaaksesi?

Kävin tänään psykatädilläni, joka on erittäin viisas psykoterapeutti, ja hyvin suorasanainen, ja tätä piirrettään muistaakin aina pyytää anteeksi joka kerta. Mutta kuitenkaan en koskaan ole ollut hänen kanssaan eri mieltä. Ei, ei ole reilua että minä olen se joka aina kuuntelee ja selittelee toisten tekemisiä. Joilta opettajat koulussakin kyselevät mikä toisilla on kun ei niitä näy tai naama on hapankorpulla - ajatelkaa; minä joka peruskouluaikana olin enemmän poissa kuin läsnä opetuksessa.
Minun pitäisi olla itsekäs ja olla ottamatta liikaa vastuuta ja toisten murheita hoidettavakseni. Mutta tiedättekö kuinka vaikeaa se on kun näkee ja tuntee toisten kärsimyksen niin selvästi että omaa vatsaa velloo. Aivan, saatanan vaikeaa.
Minä menen rohkaisukaljalle tai -kahville koulun jälkeen poikaystävänsä kanssa riitelevän kaverin kanssa.
Minä kuuntelen kun toinen kaveri itkee pahaa fyysistä ja psyykkistä oloaan.
Minä olen hiljaa enkä mene lähelle kun yksi on pahalla päällä muttei tiedä sitä itse.
Minä ja minä ja minä, tästä minä-keskeisestä pälpätyksestä päätellen olen hyvinkin itsekeskeinen paskiainen ja marttyyri! Uhraudun toisten vuoksi ajattelematta ollenkaan omaa hyvinvointiani ja sitten tulen blogiin marisemaan asiasta.

Mutta hei, aikuistenoikeasti, sain maanantaina sydämenpysähdyksen.
Ehkä minun on oikeasti aika alkaa vähän itsekkäämmäksi että saan edes unirytmin kuntoon.