Leijona lähti äsken omille teilleen. Soitin sille tänään ja pyysin käymään ruokakaupassa ensin läpikäytyäni listan ihmisiä, joille ei kultainen käsky tuntunut omakohtaiselta.
Kananmunia, viiliä, luumusosetta, maitoa ja juustoa. Mitä kaipaan, mitä haluan; se ettei minun edes erikseen täytynyt pyytää näistä aineista mitään. Ehkä sitä vasta nyt tajuaa kuinka hyvin asiat parisuhteessa vain voivat olla. Kuinka helppoa elämä on. Oli.
Ikävä ja haluan sen saatana takaisin.
En minä yksin pärjää.
Eilen mietin enemmän itsemurhaa.
Nyt en taas tiedä, kävin polilla juttelemassa kuukauden tauon jälkeen. Tarvitsen enemmän käyntejä.
Pitäisi ainakin lopettaa kirjoittaminen hetkeksi, en saa mitään ulos, missään ei ole mitään järkeä.
En muista mitään enkä kuule enkä tajua keskusteluiden punaista lankaa. Tämä on tuttua menoa.
Menen viikonlopuksi osastolle nukkumaan, kaksi viikkoa ilman unta ja pari tuntia nuokkumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti