Päivän saldona nolla takkia ja taakka pahaa mieltä siitä,
että on niin leveä, ettei mahdu mihinkään vaatteisiinsa.

SAATANA II lakoaa käsiin

Pyörii päässä ja hollantilainen Van Nelle tummapaahtotupakka on niin raskasta että käy alakurkkuun. Tai johonkin, miksi sitä nyt sanotaankan. Hyvänmielenunitupakka, mutta kolme muuta toppaa on lopussa ja siitä on otettava savunsa.
Keittiö on putsattu lattiasta kattoon, tai ainakin siihen korkeudelle, johon armollisessa lyhyydessäni yletän. Jääkaapin irto-osaset tiskattu puhtaiksi ja kiiltäviksi, ja heti näyttää paljon juhlallisemmalta kun kolme ketsuppipulloa asetellaan vierekkäin oven alimmaiselle hyllylle.
Minä en ole koskaan pessyt keittiön lattiaa, mutta tänään minä sen pesen. Hinkkaan käsivoimin paskakerrokset kaapinovista ja pöydänjaloista ja uunin molemmin puolin, ja pesen sen saatanan ruojakkeenkin säihkyvänpuhtaaksi. Asettelen nahkatapletit punaiselle pöydälle ja naksautan veriset ja kesivät sormet, siihen on syynsä, miksen tykkää siivoamisesta ja tiskaamisesta tai peseytymisestä, tämä ulkokuori hajoaa käsiin.

Tietokone herjaa erroria ja heittää pihalle aina kun silmä välttää.

Seitsemän veljestä istuu kanoina orrella sängynreunalla ja tuijottee televisiota, kahdeksalle 24 tölkkiä jaettuna on vain kolme per naama, eikä se ole määrä eikä mitään. Saan enolauman pihalle vasta illan elokuvan jälkeen ja lupaan mennä nukkumaan, mutta jäänkin tappelemaan Bejeweled 3:n lataamisen ja asentamisen kanssa kunnes tulee hermoromahdus ja tyhjät tölkit lentelevät pitkin huoneita.

Vituttaa vain eikä tämä tästä tunnu helpottavan vaikka on niin usvainen olo ettei nenäänsä pidemmälle näe. Elämässä siis, mitä helvetin hienoa elämässä taas on olevinaan, pelkkiä kompastuskiviä ja risuja pitkin poikin. Nukkuisin päivät läpeensä, jos siinä tuntuisi olevan edes järkeä, mutta ei ole. Tietää vain, että jossain kohtaa se on taas herättävä yhteen yhdentekevään päivään ja suunniteltava, jos sitä menisi kaupassa käymään. Ostamaan taas litran vaniljajäätelöä voidakseen puklata sen ulos, jäätelön oksentaminen on kiehtovinta ikinä, ensin on lämmintä, sitten tulee kylmää ja se jää paksuksi kerrokseksi pönttöön neljän vetämisen ajaksi.

Jos en uskalla hakata päätäni seinään naapureiden iloksi, hakkaan sitä vain nyrkeillä, että tuntuisi edes joltakin.

Kai joku jaksaa unelmia ja suunnitelmia, mutta itse koen ne vain turhaksi stressiksi. Yksi päivä kerrallaan on niin iso tahtojen taisto ettei vittujakaan jaksaisi kiinnostaa yrittää tuntiakaan tarpoa eteenpäin.

Hyvää yötä ja huomenta, jos huvittaa nousta ylös. Kiitti ja riitti tätä turhaa päivää.

Lunta vain tuntuu tulevan. Koko reilun viikon jonka olen Suomessa ollut, on vain satanut, vaikka kuulemma kevät ennen sitä teki jo tuloaan. Ikkunalautojen lumikökkäreet putoilevat kilvan ja herättävät pommituksellaan ennen herätyskelloa. Vaikkei sitä ole oikeasti edes nukkunut koko yönä, maannut kyljellään kynnet puristettuina toisen lihaan pää liian täynnä ajatuksia tuottaakseen yhtäkään järkevää sanaa. On vain turta olo, se kun ei tunnu miltään, tuntuu elämältä oman vartalonsa ulkopuolella, katselemassa kun se tekee ja liikkuu ja lausuu tyhjältä kuulostavia sanoja.

Istun ikkunalla kun lääkärit ja hoitajat kertovat Leijonalle asioita, se vaihtaa päälleen sairaalakaavun ja saa esilääkityksen tyhjään mahaan, kohta se nuokkuu sängyllä ja se kärrätään säteeltä kirurgialle, missä siihen tehdään reikä ja raaputetaan soluja petriin.

Minä makaan enon sylissä odotusaulassa, aika vain matelee ja kaikki kävelevätkin hidastetusti, meille vain sanotaan että kaikki hyvin, se jää huomiseen asti. Heräilemään ja letkutettavaksi, jo heti laitetaan ensimmäinen erä myrkkyä sisään. Lohdutellaan että kyllä se siitä, kyllä se varmasti ihan hyvin menee, vaikka etäpesäkkeitä on ties missä, ja munuainen pitää poistaa ainakin.

En saa räjähtää omassa yksinäisyydessäni, eno tuo kotiin ja jää keittiöön juomaan kahvia ja lukemaan sanomalehteä, se on tehnyt lupauksen ettei lähde mihinkään.

For one weekend

Olemisviikonlopusta on aikaa. Sellaisista vapaista, kun ei ole tarvinnut ressata mistään.
Nyt meillä on kaljaa ja siideriä, kolme sipsipussia, pitsaa ja dippiä, hedelmäsalaattia sekä kaiken kukkuraksi suklaata, koska jossain kohtaa iltaa tulee aina makeannälkä kuitenkin.

Koiria on kaksi ja kumpikin on minua suurempi, ja se niistä isompi ihastuu minuun tietenkin ja tekee kaikkensa valloittaakseen paikan sydämessäni. En kehtaa kertoa sille, etten oikein pidä koirista, varsinkaan isoista, en siitä että ne kuolaa ja nuolee ja tuijottaa silmät selällään ja haistelee persettä ja yrittää astua, vaikka kuinka kilttejä olisivatkin. Harvempi uskoo kun käsketään pois, mutta onneksi nämä ovat sellaisia yksilöitä, jotka on koulutettu tottelemaan käsimerkkejä.

Tyttöjeniltaan kuuluu massiivisen mättämisen ja juoman kumoamisen lisäksi luonnollisesti elokuvia, telkkaria, musiikkia, tupakkaa ja juoruja, kuten tavallista seurassa vaivaannun omasta hiljaisuudestani, ja minua mietittää, miten hyvin minutkin tunnetaan, harvoinhan sanon mitään. Mutta ehkä sillä ei ole väliä, ehkä näytän kuitenkin tarpeeksi pelkällä läsnäolollani, sillä että kuuntelen ja olen olemassa.

Leijona soittelee pitkin iltaa, yöllä tulee vihaisia tekstiviestejä, kun en vastaa, ja aamulla se kitisee kertomaan missä olen, ja haluaa tulla hakemaan, mutta vituttaa, ostan ABC:ltä aamujuomaa ja mökötän kotona suljettujen ovien takana tiskaamatta, vaikka olisi sen aika.

Kun annan sen vihdoin tulla käymään, se ei sano paljoa, makoillaan sängyssä sylikkäin ja tuijotetaan kolme jaksoa Housea, ne, mitkä meiltä on jäänyt katsomatta, minä en tykkää katsoa sitä yksin, sen sydän hakkaa korvaani vasten ja minä pääsen suihkuun vielä ennen kuin se lähtee omille teilleen - sanomatta mitään.

Today we had fun

Juliuksella on niin paljon kerrottavaa,

ettei se meinaa saada läksyjään tehtyä,

se jäljentää kirjaimia hetken,

ja puhkeaa taas kertomaan tarinoita edellisistä muutamista viikoista,

kun olen ollut poissa.

Dear Adrian,

it's not your fault, always remember that. It's no one's fault and that's why it must feel so frustrating not having anyone to blame. For me and especially for you.

I love you but it's not up to me look after you. I already have three to do that for so it's too much having one more. I'm scared for you, I'm scared cus I can't be there for you all the time. I know you'd never harm a living soul but these days it's not you I'm seeing. It's very frightening cus I don't recognise the person behind your eyes. You look the same but you talk, walk and behave like someone else.

I'm scared you might actually hurt me.
And even more frightened you might involuntarely hurt someone else. Someone who doesn't understand it's not really you there who does these things, say these bad things and is so mean, untrustworthy and violent.

----

I know it hurts but you'll understand this is the right solution. You don't get it now but you will eventually. After you get better.

I really can't say how sorry I am about all this, all you have to go through. But you know, I need to move on, I'm not happy like this no matter how much I love you. I really wanted this to work out but it wont. Maybe we are meant to be but not now. I need to be on my own and so do you. I told you this in November but you refused to listen, it's very daunting when you just forget the facts and even I start to doubt my sanity, like did I really tell you this or not. But I know I did, many times.

We had our great moments, we had lot to give, but it's now all taken from us because of this illness of yours. I don't blame you, I hope you get that, how could I cus it's not your fault.

----

Just remember that it's not that I had stopped loving you, I never will, I really adore the real you but now you're not yourself - and I don't like the person behind your eyes. I hope someone could find a way to end all your suffering and let you live without this fear of losing yourself inside of your own mind. So that you could be free and love again. Love the rain against the window, get exited when it shines, get depressed when I feel bad and do your everything trying to make me feel better about myself.

You really made me feel like a princess, and saved me, and I am always thankful.

I hope everything gets better,
I'll always love you,
and I hate this had to go like this - me having to move on without you, and you just getting worse and worse.

Yours,
Aimèe

Minulla on Leijonaa lukuunottamatta kaksi luottosuhdetta. Seksisuhdetta. Kummastakaan ei koskaan tule sen enempää, vaikka joskus olenkin ehkä elätellyt toivoja. Mutta nyt minä tiedän varmasti, että siihen ne jäävät.

Minä tiedän myös, ettei nyt ole parisuhteen aika. Minä en jaksa. En jaksa uuden suhteen aloittamista. Minä en pidä uusista asioista. Siitä kun kaikki pitää kertoa uudestaan, opetella tuntemaan toinen, kuulostella, voiko luottaa vai ei, ja sitä kun jossakin kohtaa, jos haluaa suhteen jatkuvan, laskea niitä puolustusmuureja ja olla valmis ottamaan turpaansa.

Nyt minä taas pelkään sitä, että saan siipeeni. En halua olla taas se, jota kolhitaan ja heitellään miten vain tykkää. Minä en jaksa. Minä haluan olla rauhassa ja etsiä itseni ja olla omillani ja työntää kaikki pois. Minua vituttaa kaikkien ihmisten kanssa sosialisoiminen, minä en vain halua. Minä haluan maata sängyssä ja piehtaroida omissa ajatuksissani, minä en jaksa katsella toisten naamoja tai esittää olevani ehjä ihminen tai ottaa huomioon muiden tarpeita ja murheita. Minua ei vaan vittujakaan kiinnosta miten muulla maailmalla menee, minua särkee päätä ja maailma keikkuu enkä jaksa hereillä. Oksettaa ja on vilu ja nenä vuotaa. Minä en halua nähdä metsää puilta.

Jos olen pari vuotta yksin,

jos asennoidun vain niin ja työnnän kaikki pois.

Ehkä se onnistuu näin helpoiten, olemalla täysi kusipää, käyttämällä toisia hyväksi, olemalla niin kuin muutkin. Sanomalla painu helvettiin ei kiitoksen sijasta.

Minun on niin ikävä polille, minä haluaisin purkaa ennen kuin menen tukkoon, mutta ehkä sitä ei enää koskaan järjesty. On vain reseptejä ja lääkkeitä puoleksi vuodeksi.
On vain hällä väliä-suunnitelma C elämän tai kuoleman varalle.

Minä en vaan voi hyvin,
kyllä kaikki järjestyy,
sitä jaksaa uskotella silloin kun muistaa pestä hampaat.

Tää on mun koti

On niin utopinen olo kun oman asunnon ovi sulkeutuu perästä kiinni. Mainos-lasku-lehti-muu posti-kasa pinoutuu lähes polven korkuiseksi lattialle, matkalaukku avautuu ja vedenkeitin napsahtaa päälle.
Oma sänky on niin mukava, ettei siitä haluaisi nousta enää ikinä.

Leijona on vastassa junalla, Aivis yrittää rimpuilla sen sylistä ja juosta junan alle kun nostan 19 kiloisen matkalaukkuni ulos.
En edes tajua ensin hämmentyä, vaikka äitin piti tulla vastaan, ei minkään sen.
Vasta kun se halaa ja tulee sisään ja keittää kahvit, minä kastelen kasaankuivuneet huonekasvini, iskee pieni polte vatsanpohjaan. Mitä täällä tapahtuu?

Se istuu hetken ja katselee tavaranpaljouttani, kun kauhon sitä ulos pesästään, lähtee sitten viimeiseen yövuoroonsa, mutta lähettää yöllä viestin, ja kysyy voiko tulla aamulla torkkumaan pariksi tunniksi, on jotain juttuja kaupungissa iltapäivällä.

Aamuseitsemän pikapano, se on laihtunut ainakin kymmenen kiloa, saan niin paljon kevyemmin kädet sen ympärille, eikä se ole niin kimmoisa lihasmöykky kuin ennen, ja vaikka se lähtee alkuillasta omille teilleen, palaa se taas iltakymmeneltä viereen nukkumaan.

Ei kai tämän näin pitänyt mennä.

Rappukäytävä on täynnä melua, enkä oikeasti haluaisi mennä koululle, vaikka lupasinkin lähteä tervehtimään taaksejääneitä ystäviä.

You've got green eyes

Se oli vaan yksi tai kaksi tuuttausta

mutta se tuntui silti piinaavan pitkältä ajalta

kun soittoääni raikui pitkin taloa.

Kai se oli vaan vahinkosoitto

piti rimpauttaa jollekulle muulle,

kai se muuten olisi kauemmin antanut soida.

Inhottavia väreitä koko päivän selässä.

Paskajätkä

tyhmä Leijona

En minä vastaisikaan, mutta haluan silti katumuksen osoitusta.