Minulla on Leijonaa lukuunottamatta kaksi luottosuhdetta. Seksisuhdetta. Kummastakaan ei koskaan tule sen enempää, vaikka joskus olenkin ehkä elätellyt toivoja. Mutta nyt minä tiedän varmasti, että siihen ne jäävät.

Minä tiedän myös, ettei nyt ole parisuhteen aika. Minä en jaksa. En jaksa uuden suhteen aloittamista. Minä en pidä uusista asioista. Siitä kun kaikki pitää kertoa uudestaan, opetella tuntemaan toinen, kuulostella, voiko luottaa vai ei, ja sitä kun jossakin kohtaa, jos haluaa suhteen jatkuvan, laskea niitä puolustusmuureja ja olla valmis ottamaan turpaansa.

Nyt minä taas pelkään sitä, että saan siipeeni. En halua olla taas se, jota kolhitaan ja heitellään miten vain tykkää. Minä en jaksa. Minä haluan olla rauhassa ja etsiä itseni ja olla omillani ja työntää kaikki pois. Minua vituttaa kaikkien ihmisten kanssa sosialisoiminen, minä en vain halua. Minä haluan maata sängyssä ja piehtaroida omissa ajatuksissani, minä en jaksa katsella toisten naamoja tai esittää olevani ehjä ihminen tai ottaa huomioon muiden tarpeita ja murheita. Minua ei vaan vittujakaan kiinnosta miten muulla maailmalla menee, minua särkee päätä ja maailma keikkuu enkä jaksa hereillä. Oksettaa ja on vilu ja nenä vuotaa. Minä en halua nähdä metsää puilta.

Jos olen pari vuotta yksin,

jos asennoidun vain niin ja työnnän kaikki pois.

Ehkä se onnistuu näin helpoiten, olemalla täysi kusipää, käyttämällä toisia hyväksi, olemalla niin kuin muutkin. Sanomalla painu helvettiin ei kiitoksen sijasta.

Minun on niin ikävä polille, minä haluaisin purkaa ennen kuin menen tukkoon, mutta ehkä sitä ei enää koskaan järjesty. On vain reseptejä ja lääkkeitä puoleksi vuodeksi.
On vain hällä väliä-suunnitelma C elämän tai kuoleman varalle.

Minä en vaan voi hyvin,
kyllä kaikki järjestyy,
sitä jaksaa uskotella silloin kun muistaa pestä hampaat.

Takaisin sinne jonnekin

Sille on tehty manikyyri pitkien sormien kynsiin ja kuivat latvat on katkaistu vaalennetusta tukasta, joka kutittelee nenääni painaessani pääni sen niskakuoppaan.
Telkkarissa joukko lyhyitä miehiä sanoo että elämä on heille hankalampaa aikuisten maailmassa kuin pitkille. Ja niin se vain on totta, ei sitä pätkäläisiä oteta tosissaan, ei naisten eikä työnantajien silmissä. Eikä se miehiseltä tunnu olla suhteessa itseään päätä pidemmän kanssa.
Vaihdan kanavaa kun tulee Muodin huipulle, Ekatarina räjähtää nauramaan. Ihan ku siä.
Haista paska. enoo.

Kiedotaan naruja sen ranteisiin ja pujotellaan helmiä korviin. Suukottelen niskakarvoja lisää ja juon lasini vedestä tyhjäksi. Jääpalat on sulaneet jo aikoja sitten nesteeksi.

Se on jännittynyt kun se kuiskuttaa yöhön että tuntuu niin oudolta, jos mä oon raskaana. Mitä mä sitten teen…
Tuhahdan nukkumatille, että sitä nyt ehtii ajatella myöhemminkin, nyt pitää ajatella unia tai niitä ei ehdi näkemään. Lupaan tuoda sille pissatikun kun pääsen taiteenvaihtoreissultani töiden jälkeen. Se pörröttää tukkaani jättäessäni sen ensiapuun ottamaan potilaita vastaan jatkaessani itse matkaani omaan työpisteeseeni.

Housut puristavat niin maanperkeleesti, pakotan korkeavyötäröiset farkkukaprit kiinni ja puren hampaat yhteen kallistuessani etukumaraan. Vatsa palautuu sijoilleen pakosta, ehkä alaselkä lakkaa vihdoin juilimasta. Minä en käytä kipulääkkeitä enää, kieltäydyn siitä kunniasta ylpeyttäni, minä en käytä nukahtamislääkkeitä, minä käytän vain Efexoria ja luontaistuotteita vaikka se saakin suunnittelemaan juoksulenkkejä ja nutrausta, käsitaipeessa on jättimäinen mustelma perjantain verikokeesta vieläkin, ja varpaissa on vesirakkuloita.

Poltan tupakkaa ja juon mate-teeni, kaupasta pitää muistaa hakea omenaviinietikkaa ja nesteenpoistolääkettä, kesä ei ole minun aikani.

Ekatarina nauraa. Valkoviini välkehtii sen lasissa. Painan sormen sen hymykuoppaan ja saan lämpimän suukon.
Aamulla se on myöhästyä töistä terveyskeskuksessa, siitä tulee lääkäri isona. Minusta ei tule mitään.
Yskä alkaa helpottaa, otat sitten vaan ohjeen mukaan sitä yskänlääkettä, kolme kertaa päivässä 15 millilitraa, iskä muistaa puhua äitin suulla. Kodeiinipullon suu tulee nuolluksi puhtaaksi.

Minä olen läskipaska, syön aamupalaksi neljä sämpylää jotka illalla ilmestyivät keittiönpöydälleni, kutsutaan kouluun syömään, voisin ottaa salaattia ja puristella vatsaani.

Pääsen huomenna osastolle nukkumaan.

Poispoispois.

Ehkä kokonaan.

Minä kerään puhtaita sukkia lattialta ja heittelen niitä punaiseen pyykkikoriin jaksamatta parittaa niitä. Ei yksinäiset ihmiset jaksa mitään toisten parittelua katsoa, olkoon kaikki muukin täten yksin.
Tiskikasa on ihan mieletön, tuoreet sämpylät katoilevat pelliltä yksi toisensa perään, ja teepussipaketti hupenee silmissä.
Enkä edes ole vielä hampaita saanut harjattua.

Voihan vapaapäivä!

Minä en ole jaksanut ajatella. Minä en ole halunnut ajatella. Mitään, ketään.

Eilen juoksin kapungilla, kävin KELAssa viemässä vuokrasopimuksen ja työhaastattelussa Ärrällä. Pullonpalautuksesta tuli 10 euroa, jolla tarjosin kahvit lomalle lähteville kavereille ja ostin itselleni kirpputorilta paidan ja koulutyttöhameen. Sormet syyhyten odotan maanantaita, kun opintolaina kolahtaa tilille. Voi rakas raha, tuo minulle hyvä mieli. Mennään Ekatariinan kanssa kirppiskierrokselle, minä tarvitsen uudet talven kestävät kengät, nykyisistä lähti pohja irti.

Ja uuden takin, olen niin hurahtanut karvahuppuihin että sattuu.

Ja laukun, senkin haluan löytää.

Eilen sitä totta kai löysi vaikka mitä, mutta niinhän siinä aina käy kun rahaa ei ole, ja ikinä ei mitään löydä kun jotain lähtee etsimään.

Sain vietyä vanhan kämpän avaimet, bonvoyage, enää ei tarvitse ikinä palata siihen paskaloukkoon, niihin muistoihin ja niihin tuntemuksiin. Minä en koskaan pitänyt siitä kodista. Tai en koskaan pitänyt sitä kotina.

Keskiviikkona on vauvojeni 3-vuotissyntymäpäivät, edessä on Englannin reissu.

Olen niinkin epätoivoisia ajatellut, kuin muuttamista takaisin Englantiin kesällä. Eihän minulla enää täällä ole mitään, silloin näkisin enemmän lapsiani, ja, totta kai, olisin lähempänä hiillostamassa Nymfoa.

En taas tiedä mitä haluan elämältäni. Yhteishaku täytyy pian suorittaa, mutta siinä vaan tulee vietyä paikka joltain, jolla mahdollisesti on suunnitelmat tulevaisuutta varten valmiina.

Pelottaa tuleva loma, pelottaa tuleva täysikuu, pelottaa tulevaisuus ja saamattomuus.