Miun Perhe

Leijona: aviopuoliso Aivovasara: kani Lapset: Jupu, Napsu, Nupsu & Romy
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkoholi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. lokakuuta 2011

Aukot on tuuletusta varten, mutta voi ne parsiakin

Taisin olla bussissa ja junassa sen näköinen että kohta kilahtaa, olo ainakin sitä luokkaa. Odotan puolituntia asemalla, minut unohdetaan hakea.

Alkosta saa kirkasta kalliilla, iskä seisoo vieressä ja poika kysyy paperit minulta, ties vaikka mikä narautusyritys, iskä sanoo että rajantakaa sai 4 markalla litran ja sitä kyllä nuorempana tuli haettua, minä saan puolikkaan kymmenellä eurolla.

Huomaa että kaikesta on jo ikuisuus kun jokainen muistelo alkaa sanoin "varmaa kymmenen vuotta sitte". Olinhan minä jo kymmenen vuotta sitten ihan hyvässä vauhdissa, 12-vuotias, oli ryyniviinat vaatekaapissa ja pummittuja kaljapulloja, huorattuja viinejä ja viinoja, varastettuja snapseja. Kymmenen vuotta sitten oli ihan kiva olla viinasta sekaisin, ihan tarpeeksi paljon, enää ei kiinnosta niin. Yksi assan alakerrassa, kolme lonkeroa ja ehkä litra boolia ennen baaria. Yksi siideri vielä jäi kaverin jääkaappiinkin. Baarissa oltiin melkein kolme tuntia ja minä join kolme juomaa.

Kolme oli päivän luku.

Joskus olin niinkin järkevä, ihan alkubaarissakäyntiaikoihini, että jos en ollut oikeasti lattioidenlakaisu-kunnossa jo heti alkuunsa, lopetin alkoholin juomisen kello 12 ja siirryin veteen. Jaksoi pilkkuun humalassa, muttei tullut krapulaa ja kotiin päästyäkin jo väsytti. Eikä tullut lamauttavaa pitsahimoa, joka nykyään alkaa jo alkuillasta eikä pääty kuin vasta makuupäivää seuraavana iltana, vaikka välissä söisi kuinka monta pitsaa tahansa.


Oli ne sitten loppujen lopuksi ihan hauskat syntymäpäivät. Viimehetken viesti että voikin tulla, meinaan käydä kaupassa pillittämään kun olen niin onnellinen armopalastani.

Ahdistavia hetkiä ennen muiden tuloa kun isäntäpariskunta naljailee toisilleen, minä en sellaisessa parisuhteessa pysyisi, missä toinen alistaa niin kovasti, tai jos huomaisin itse alistavani sillä tavalla. Saa sitä joskus nalkuttaa ja olla olevinaan parempi, mutta ei jos se on jatkuvaa.

Likkakaverin poikaystävä kourii baarissa ja ahdistaa sekin, mutta se on kännissä ja meillä on kaikilla yhdessä hauskaa, meillä kolmella, alan kaipaamaan Leijonaa yhden jälkeen, se sanoo että tulee hakemaan sitten kun oikeasti haluan lähdä, ja sinnittelen vielä reilun tunnin omasta nuoruudesta tuttujen jumputijumputejen keskellä.

Jollekin annan numeroni, tai Leijonan numeron, senhän se oikeasti on, mitä käytän 8 eurolla kuussa, vieläkin mietin, miten sen olen muistanut ulkoa, en minä nyt osaisi sanoa muuta kuin että se alkaa nollalla ja sitten tulee 4.

Äiti on vitun pahalla tuulella kun sen pitää mennä taas töihin, eilen se oli semmoisen keveän 14.5 tuntia, tänään kai vaan 10. Se paistaa kakkupohjan ja sanoo että siivotkaa ja leipokaa itse. Siskossa on joku vika kun se ei tajua että sen hääräily vituttaa äitiä ja vituttaa minua, menisi vaikka hinkkaamaan kylpyhuonetta tai jotakin siksi aikaa että tästä saa suurimmat hämmingit päältä pois.  Ei se ole ikinä osannut lukea ihmisten mieliä. Ettei se tiedä jos äitin huulet on puristettu millin enemmän tiukemmalle yhteen kuin tavallisesti, se on kahden väärän sanan päästä raivokohtauksesta.

Sisko on tuntenut sen 4.5 vuotta kauemmin kuin minä eikä se silti tiedä.

Nuorempi velikään ei osaa sanoa.
Tepsu osaa.

Huomenna meille tulee vieraita. Kakkuvieraita, Tepsun synttäreille. Ja minä jakelin kutsua että tulkaa syömään minunkin kakkuani. Sanoin siitä äsken äitille, sen toinen suunpieli laski millin, se on äärettömän vittuuntunut.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Voi Leijona-viha

Tänään kymppiksen luokkakokoontuminen. Nyt ollaan kaikki täysikäisiä. Pelottaakin ajatus siitä joidenkin kohdalla, että ne päästetään liikenteeseen, ihan itsekseen hakemaan juomansa... siinä on jos jonkinlaista sakkia kuitenkin seassa. Eikä se meininki useankaan kohdalla ole rauhoittunut tämän parin vuoden henkisen kasvun aikana.

No eipä kyllä ollut omassakaan meiningissä kehumista kympin aikaan.

Ostan 14 eurolla siideriä, se on 5 tölkkiä/pulloa, olisin säästänyt huimasti kaljalla tai lonkerosiksarilla, tai niillä tarjousjuomilla, mutta ne ei ole laittia ja minä en halua sokeripiikkiä enkä niitä hiilarikaloreita. Toimii paremmin, ei tule keskiyön snägäri-efektiä ja aamun ruokamorkkiksia. Riittää ne sipsit ja karkit ja muut mutusteltavat etkoilla.

En osaa päättää haluanko lähteä baariin, toisaalta kyllä (en ole ollut moniin viikkoihin missään) ja toisaalta ei (en ole ollut moniin viikkoihin missään joten voi pelottaa). Leijona lupaa että kyllä hakee yöllä, jos tahdon mennä, suukottaa ja paijaa kun yritän tehdä päätöksiä ja saada itseni suihkuun asti.

Haluaisin, että se voisi tulla mukaan. Kaikkien muiden poikaystävät tulee aina kaikenmaailman kokoontumisiin, niitä oikein pyydetään. Minun puolisoani ei. Silloinkin kun ennen järjestin itse illanistujaisia ja etkoja ja pikkujouluja oli aina oletuksena, ettei se ole paikalla. Jotkut sitä muistivat kysyäkin. Että eihän se ole siellä.

Se on vanha ja se on kyttä, vaikkei se oikeasti nyt niin vanha ole, tai sitten ikäerokäsitteeni on ihan kuralla. Minulla on kuitenkin kaikenikäisiä tuttuja joita kavereiksi sanon, lähes kaikki monia vuosia minua vanhempia. Muttei sitä kutsuta silloinkaan mukaan kun keski-ikä on kolmenkymmenen jopa paremmalla puolen.

On se vastuullinen ja tietää omat rajansa, mutta se on hauska ja villi ja juoksee ilman housuja pitkin pusikoita baari-illan jälkeen jos sitä vähän erehtyy yllyttämään. Eikä se tuomitse. Se ei ole nurkassamököttäjä niinkuin suurimmanosan muun kumppanit vieraassa seurassa, se lähtee juttuun mukaan ja yleensä jos minulle tulee seuraa, se tulee niiden kanssa oikein hyvin juttuun. Eikä pui jälkikäteen että onpa teini ja ärsyttävä. Koska se oikeasti tykkää suht kaikista jotka tykkää minusta.

Ei sitä sen ammatin takia saisi lukea automaattisesti kaiken ulkopuolelle. Ei se tee työtä silloin kun ei ole töissä. Se on vaan työtä, osa sitä, muttei se tee siitä pahaa ihmistä. Ei se huvikseen käräyttele pilvenpolttajia ja kyttää jos joku tekee virheitä. Se ajaa huomaamattaan ylinopeutta ja saattaa ylittää suojatien punaisilla. Ajaa pyörällä ilman kypärää. Raapii persettään ja piereskelee. Ihan kuten muutkin. Ottaa yksin kotona ollessaan epäilyttäviä kuvia itsestään kamerallani niin että saan hävetä koulussa silmät päästäni kun luulen näyttäväni muille ihan jotakin muita kuvia.

Sen ehkä ymmärrän, ettei toiset halua kuulla seksielämästämme, mutta pitäisi sitten turpansa kiinni omastaan.

Joistakin aistii sen inhotuksen tunteen jota ne Leijonaa kohtaan tuntee, en tiedä mitä se on, siis minun kavereissani, miksi. Ei ne ole voineet siitä saada ihan kauhean kusipään kuvaa vaikka tietenkin parjaan sitä - mutta niinhän puolisoista puhutaan; puretaan ne päällimmäiset vittuuntumiset ulos muille ettei tarvitse kotiin mennä riitelemään. Ei minullakaan ole kaikkien toisista puolista kovinkaan hyvää kuvaa, ja niiden, jotka ei puhu pahaa omasta kullastaan, puolisoista en sitten tiedä mitään. Koska ei sitä nyt kehumaankaan saa alkaa.

Leijonan kaveri-iltamiin minä en puolestani sovi, ne on ikärasisteja. Parissa saunaillassa olen ollut mukana, muttei vanhat ukot samalla tavalla yritä saada ulkopuolista tuntemaan itsensä halutuksi seuraksi kuin nuoremmat.

Pääpointtini nyt taisi olla se, että haluaisin, että minulla ja Leijonalla voisi olla yhteisiä kavereita ettei aina tarvitsisi toisen jäädä pois menoista. Että voitaisiin olla välillä yhdessä myös arkisten asioiden ulkopuolella. Silloinkin kun vaan tapailtiin vietettiin ilta omissa baareissa tai sitten samassa mutta täysin eri porukoissa ja mentiin vain samaa matkaa pois.



Yritän pitää tänään kivaa ja ajatella kivoja asioita tämän ainaisen stressaamisen sijasta. Hyvää perjantaita lähditte sitten radalle, töihin tai jäätte viettämään kivaa koti-iltaa!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Vihaan hinttejä

Minulla on hiekkaa perseessä, en jaksa ennen puistoon karkaamista käydä uimarannan jälkeen suihkussa. Parempi juoda enemmän, ettei hyttysiä enää huomaa.
Huomaan vasta myöhemmin kauhukseni, että olen homo-lesboringissä lipittämässä sokerittomia juomiani. Se on virhe, se on iso virhe, silloin tulee aina tappeluita. Vaikka oma porukka olisi kiva, piirissä kaikki käyvät panemassa kaikkia, se on kuin ikuista teineilyä, ja kaikki ovat mustasukkaisia kaikista, kaikilla on vieläkin tunteita kaikkia kohtaan muttei yhtään ja jokainen on pettänyt ainakin kerran, vaikka keskivertosuhde on muutaman kuukauden pituinen (kuten itsellä ala- ja yläasteikäisenä maksimissaan) ja sen jälkeen luvataan olla kavereita, koska aina tulee kuitenkin pyörittyä samoissa porukoissa.

Suomen (pk-seudun ulkopuolinen) nyky-homoseksuaalikulttuuri on loppupeleissä hyvin kapeaa.

Tässä kohtaa muistan aina olla ylpeä siitä, etten ole itse homo, tai vielä pahempaa, hintti.


Saan illan aikana päälleni niin kusta, sylkeä, mahdollisesti paskaa kuin hikeä, mälliä ja toisten vertakin. Minulle tulee mieleen lapsuus, tai siis kai nuoruus, mutta voiko tämänikäinen vielä sanoa että nuoruus, ehkä sitten murkkuikäisyys, kun jokainen perjantai, lauantai ja ehkä tiistai, keskiviikko ja välillä torstaikin olivat tätä; istumista pussikaljalla, kusemista kukkapenkkeihin, sammumista puun juurelle tai lentämistä naamalleen alas patsaiden päältä, jonne tulee estämätön tarve nousta poseeraamaan jo hyvin alkuvaiheessa iltaa.

Ihmisen apinageeni herää eloon muutaman oluen jälkeen ja on pakko kiipeillä joka paikkaan, turha olla väittämättä ettei evoluutioteoria ole totta ja ettemme olisi polveutuneet apinoista.

Meillä on hauskaa ja pelataan juomapelejä polttaen ketjussa, huomaan, että toppa jonka vasta tänään ostin on jo lähes tyhjä, melkein 50 tupakkaa päivässä, ja keuhkoista ottaa hengittää syvään.

Puoli viideltä könyän kotiin, aurinko on noussut jo melkein kolme tuntia sitten, aamu sarasti jo kahden jälkeen, ja Leijona on vihainen ja kysyy kuka on lyönyt, ja kerron sille kahdesta niin turhasta kissatappelusta, siitä miten se kaikki on paskaa väärinkäsitystä, liian nuoria ja liian humalaisia sössöttäviä hintsukoita valkaistuine tukkineen ja oranssihtavine hipiöineen vaaleissa farkuissa, tennareissa ja kirkkaanvärisissä tiukahkoissa t-paidoissaan. Siksi minä värjään luonnonperoksidin tukkani tummaksi, etten tule sekoitetuiksi niihin itseään täynnäoleviin identiteettikriiseileviin homostereotyyppisiin fabulously gay-hintteihin. Anteeksi vain, mutta ette ole sen parempia ihmisiä kuin muutkaan, eivätkä ulkopuoliset katso teitä palvoen ja kadehtien hohdokkaita elämiänne. Ihmisarvoa ei mitata kumppaneiden määrässä, ja jos mitattaisi, te nuoret hinttipojat saisitte suudella sormustani ja kumartaa edessäni, mutta minä en ole siitä määrästä ylpeä, koska en edes kehtaa laskea loppuun tämän 10 vuoden saldoa siltä osin mitä muistan.

Kukaan ei halua katsella toisten nuolemista kadulla itsensä vieressä, aivan sama kenen kanssa nuolette. Tytöt saattaa sanoa teille awww, mutta nekin tytöt ovat tekopyhiä, koska heteroilla ei ole samoja oikeuksia kuin homoilla olla vielä täysi-ikäisenä räkäteinejä.

Kaksi illan tappelua, toinen mustasukkaisuuskahakka, koska olen kuulemma lähennellyt, enää ei saa istua ihmisen vieressä ja jutella ja halailla ja antaa paria kaveripusua, toinenkin tappelu samasta aiheesta saman ihmisen takia eri ihmisen toimesta, juuri tätä minä tarkoitin; ihmisen nykyinen ja vielä eksä käyvät aukomaan ja hyökkäävät kimppuun, mutta koska en ole tässä kaupungissa lapsuuttani ja nuoruuttani viettänyt, kaikki voima pitää vetää loukkauksiin kuulopuheista ja siitä kuinka olen paska ihminen vaikkei edes tunneta, ja sitten olenkin jo ruma paska petturi vitun ällöttävä paskanaama, mutta koska neitejä ei lyödä ennen kuin ne lyö, täytyy odottaa ennen kuin nyrkki hapuilee naamaa kohti testosteroniryöpyn voimalla.

Ehkä olen vanhanaikainen tai sitten vain vanha, mutta nuoruudessani homot olivat homoja, mutta ihan miehiä, vaikka toki niitä identiteettikriiseilijöitäkin näkyi, joiden oli pakko tuoda erilaisuuttaan esille niin ulkonäöllisesti kuin olemuksellisesti. Sillä ei todista kenellekään mitään, mutta ei se esitys olekaan muita vaan itseään varten kun pitää suojella sitä hämmentynyttä sisintään. Samasta syystä kuin 5. luokkalaiset tytöt laittavat harjoitteluliiveihinsä vessapaperia tai sukkarullia, jos äiti ei ole ostanut H&M:n miljoonasupertupla-AAA-push-upeja, joita ei minun nuoruudessani ollut.

Toki jos haluat tietynlaisen hiusmallin ja värin ja vaatteita, senkus, mutta älä vedä sitä yli, oman tulevaisuutesi takia. Ja etenkään jos et halua tämän ikäisenä oikeasti hävetä joitakin tekemiäsi juttuja.


Olen valitettavan kiimainen kännissä ja jaksaisin aamuun asti vaikka viideltä onkin jo olevinaan aamu vaikkei tunnu siltä eikä minua väsytä ensimmäisen kerran niin pitkään aikaan, mutta minut vain halutaan nukkumaan ja pikainen riittää. Sanon Leijonalle että olen niin onnellinen että olen sen kanssa, vaikka änkytänkin ja punastelen ja joudun pitämään taukoja sanojen välissä saadakseni sen ulos, mutta haluan sanoa sen, koska oikeasti tarkoitan sitä, ja ehkä se siksi onkin niin vaikeaa. Yllättäen rakastaminen onkin helpompaa kuin myöntää olevansa jonkun kanssa onnellinen ja ettei halua mitään tai ketään muuta.

Eikä mennyt kuin 3,5 vuotta päästä edellisestä kaatuneesta suhteestaan yli että pystyi siirtymään elämään tähän kolmivuotiseen on/off-suhteeseen täysillä tunteilla. Se vaatii rohkeutta ja valmiutta tulemaan pettymään; ikuisen möykyn kantamista vatsanpohjassaan. Mutta ehkä minä nyt kykenen siihen. Ettei tarvitse olla yhtä sekaisin kuin ne hinttipolot jotka siis ei oo niiii kuuul kuin luulevat.

Ps. Sinä joka yritit varastaa pyöräni: HAHAHA! Varmaan vitutti ettei höttö kierrelukko antanut periksi, vaikka se aina joka toisella kerralla on auennut itsekseenkin.

Toinen huomautus ihmisistä humalassa liittyen kiipeilystä kertovaan huomautukseen: Mikä siinä on että kännissä täytyy päästä "vähän ajamaan pyörää"? Anteeksi nyt vain, mutta ottakaa omat pyöränne mukaan.

Pps. Pahoittelen ja pyydän nyt "anteeksi" kaikilta niiltä hinteiltä joiden tunteita olen tässä loukannut, ja niitä tyttöjä joita olen loukannut kun niiden mielestä poikarakkaus on niin suloa, vaikka oikeasti se mikä on suloista on rakkaus itsessään kahden ihmisen välillä, siitä tulee hyvälle tuulella kun tuntee toisten välittävän kumppanistaan, se ei ole suloista että paneskellaan ympäriinsä. Naiset ovat jakarihuoria jos näin tekevät. Heteronaiset. Miehet ovat aina kovia äijiä.

EDIT:// en pysty kommentoimaan esim. Helmisimpukan ja Eriksen blogia koska näissä ei ole pop-up-kommentointia, joten en tiedä sitten että johtuuko se esim. siitä että erehdyin lataamaan uuden selainversion tai jotakin, mutta muutan oman kommenttiboksini pop-upiksi ihan siitä syystä jos se on vaikka muidenkin ongelmana, koska itseä se ainakin vituttaa ettei saa kommenttejaan läpi vaikkei ne nyt mitään järkeviä olisikaan.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Neiti Tuhkimo otatko huikkaa mun rommista?

Minä ja kaksitoista muuta, ei voi sanoa kolmetoista, se ei tietäisi hyvää. Pää ei leikkaa mutta huutaa vittusaatanaa, en muista mikä oli totta ja mikä unta, viikonlopun jäljiltä oma tukka, joka on ollut tungettuna peruukin alle sojottaa paskaisena minne sattuu. Tyhjiä viina- ja kaljapulloja, ruskeita läikkiä lattialla, ripsiliimaa vieläkin silmissä ja niskat on niin jäykät ettei uskalla kääntää päätä.

Minusta tuntuu kuin olisin ollut tuhma, vaikken pitkään aikaan olekaan juonut aivojani pihalle, horjunut korkeakorkoisissa nahkasaappaissa pitkin mukulakiviä ja väläyttänyt ajokorttiani, jossa näytän Bob Dylanilta, pokeille. Ottanut vastaan ilmaisia drinkkejä baaritiskillä ja tanssittanut kasvottomia ihmisiä, kuunnellut ihmissuhdedraamaa tupakkakopissa tai oksennellut pitkin vessan lattioita punaista.
Minusta ei oo enää kiva juoda... olenko mie oikeesti niin vanha...
Kaljakeissi lähtee sunnuntaina ovesta ja lähes välittömästi Hoipapoika vaihtuu sen tilalle, jauhetaan, ajellaan, käydään kahvilla, tai enhän minä juo kahvia mutta kaakaota kyllä, ja jauhetaan lisää. Se vie minut epähuomiossa kämpilleen asti, naurattaa, takaisin meille, lakanat on pyörineet valmiiksi pesukoneessa ja saan ne vihdoin kuivumaan.


Tavallaan riideltiin Leijonan kanssa perjantaina. Se lähti töihin, minä kouluun, eikä siitä kuulunut mitään. Ei siitä ole vieläkään kuulunut mitään, se on uudella talollaan, ja kai se on ollut töissäkin, en minä tiedä, vituttaa, ja vituttaa se että suutuspäissäni teen vaikka mitä.

Tänään poljin lähikaupalle sen aukeamisaikaan, oli pakko lähteä, en halunnut olla kotona, kun toinen kuorsaa likaisissa lakanoissani. Teen sille aamupalaa ja keitän aamukahvit, se kiittämätön ei edes syö vaikka valittelee nälkäänsä, totta kai siinä kuka vain vihastuu, katkeroituu, en minä tiedä, minun tulee niin kova ikävä Leijonaa vain, koska se olisi kiittänyt vaivannäöstäni ja antanut aamupusun ja laittanut ne pyykit puolestani kuivumaan ja katsellut kanssani aamupäivän Frasierit, mutta Kaljakeissi onkin itsekeskeinen paskiainen joka sanoo että se tykkää kamalasti mutta miksei se sitten vittu osoita sitä mitenkään ja miksi se kiusaa eikä anna olla.

Minä en  j a k s a  tällaista. Miksei kaikki vaan voisi olla niinkuin pari päivää sitten.
Ja miksei se kusiaivo tule jo kotiin?

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Oh Lord guide this blessed rock


Aurinko paistaa sänkyyn ja on niin lämmin. Makaan Leijonan selän päällä ja kaipaan juotavaa tainnuttamaan krapulani.
Eilen puistokänneiltiin tyttöjen kanssa, pakarassa on hyttysenpuremia.
Kaulassa on vain hampaanjälkiä.

Kaupassa ahdistaa, ostan tortillatuotteita, jumboherkkusienet Latviasta maistuvat hyvältä basilikassa paistettuna. Harmittaa kun alas menee vain kolme, tai se kolmaskin on jo taistelua, paketissa on kuitenkin kahdeksan maissilättyä.
Ehkä tässä vielä ehtii maha laskeutumaan.

Piti olla tyttöjenilta, tai ehkä sitä vielä onkin, ehkä ei kuitenkaan, ehkä en haluakaan. Katsellaan Leijonan kanssa Simpsoneiden kolmattatoista kautta ja maistellaan kaljaa.
Eilen se ei edes ollut juonut kun tuli yhden maissa yöksi.

Äsken vielä teki mieli pitää bulimiaorgiat, tai on koko päivän tehnyt, varsinkin kun Leijona lähti käymään kotona, mutta nyt on taas kaikki hyvin.
Kerroin eilen avoimesti bulimiastani, pulautin sen suustani aika vahingossa ja sivuuttaen sitten aiheen, koska se ei oikeasti ollutkaan niin tärkeää tai vaikeaa.
Entinen tyttöystäväni kertoi syöneensä kolme laattaa Efexoria muutama viikko sitten, se pysäytti hieman, koska puhutaan niin usein puhelimessa, mutta se ei ole osannut kertoa asiasta.

Aiviksella on ollut iskää ikävä, se touhuaa ja pyörittää pyllyään Leijonan syliä vasten ja tuhnuttaa sen paitaa.
Onhan se kuitenkin meidän vaava.


lauantai 5. kesäkuuta 2010

Valmistujaisia, valuneita maskaroita ja Leijona

Leijona soitti torstai-iltana 22:14 ja kysyi tulisinko pihalle. Se oli treenaamassa uuden koirahoidokkinsa kanssa, tai ei se nyt mikään uusi ole, on se ollut jo minun aikanani, ja kyllä se minut muistikin. Ennen kuin edes ulko-ovesta pääsin ulos se tuli päälle nuuskuttamaan ja nuolemaan ja pyrki koko ajan syliin muistamatta, ettei se enää ole mikään pieni pentu.
Saanko tulla huomenna?
Olen oikeastaan hyvin iloinen siitä, että se halusi nähdä päättäjäiseni, kai.
Monelta sitten?
Yheksältä alkaa.
Siinä kaikki, hyttyset söi selkääni ja minä olin salaa onnellinen. Äiti ei tule, ja se tuntuu siltä kuin en olisi saavuttanut mitään, vaikka paperissani komeilee kaunis 9-10 rivistö, poikkeuksena matematiikka, fysiikka ja kemia, joista on 8, mutta helvetti, en olisi uskonut pystyväni niin hyviin suorituksiin huonoimmalla osa-alueellani.
*

Kello 08:32 havahdun hereille. Yhdeksältä alkaa valmistujaiset, pyöräytän silmiäni vittuuntuneena ja revin itseni jäykkänä pystyyn. Olen nukkunut koko yön samassa asennossa, mitä ei tapahdu koskaan.
Kirottu olkoot se ettei vaatteet mahdu päälle, vedän farkkuhaalarit niskaan villapaidan päälle, hattu sotkutukan peitoksi ja hoputtamaan Jupua puuronsyönnin kanssa.
Leijona odottelee pihalla, pää kolmantena jalkana juostaan koululle, ja vielä saadaan paikatkin yleisön joukosta, kello 08:57.
Kun ne jotka ovat tulleet vähän läheisemmiksi saavat ammattilakkinsa ja todistuksensa, käy vähän pillityttämään, tälläistä iloa ei enää koskaan tule, olen saanut tänä vuonna niin paljon.
Meille luuseriluokkalaisille on tarkoitus jakaa todistukset vasta omassa luokassa,
mutta kuinkas sitten käykään,
valahdan lakananvalkeaksi ja siitä raikuvanpunaiseksi kun rehtori pyytää lavalle. Ihan ykkikkeen.
Spurguvaatteissani, hampaat harjaamatta,
se ojentaa stipendin numeroiden parantamisesta, aktiivisuudesta ja luokkahengen ylläpitämisestä.
Repeän niin kovasti palatessani suvivirrenveisuujoukkoon.

Juodaan voitonkaljat ja poltetaan muutamat savut tyttöjen kanssa, naurattaa ja katsotaan elokuvia, jauhetaan paskaa ja vaan rentoillaan.
Olen luvannut lähteä valmistujien kanssa baariin,
mutta en jaksa vastata yksin jäädessäni enää puhelimeen,
ensin soittaa yksi tyttö kaksi kertaa,
sitten toinen kahdesti,
Hoipapoika,
huomaan lauantaiaamuna nukkuneeni melkein18 tunnin päiväunet.
Vanhuus ei tule yksin.

Tänään lupasin korjata virheeni ja lähteä Nanniinalle koulu-vaimokkeeni (kurrr ♥ ihanaa kun lespotytöt ottaa minut omakseen) kanssa ilmeisesti syömään, olemaan ja mahdollisesti kai juomaankin.
Suihku on otettava ja ne hampaat viimeinkin pestävä, paskalla käytävä ja eilisen tornaadon jäljet siivottava. Ja etsittävä jotain päälle pantavaa.
Jos minä tänään olisin vedossa.

Onnea kaikille uusille ylioppilaille, valmistuneille ja muuten vaan kesälomansa aloittaville!

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kihihi

Korkokenkäkuumotusta aroissa jalkapohjissa,
suukkoja korvantauksille
ja aamuntuoksuinen huomenta.

Pieni krapula
aamutupakka
ja se tuhahdus kun ei tahdo nousta vaikka kuinka kusettaa.

Ei jaksa hämmentää
kun astelee portaat alas
Käsi kädessä, toisten sormia silitellen.


Minua naurattaa ja jäätelö on hyvää. Kaivan taskusta illalla kerätyt puhelinnumerot, viimeisin pinossa on Tuulimyllyjentaistelijalta Oulusta, sillä oli ylevä nenä ja työkaverina kaima.
Tukkani haisee eiliselle tupakalle, enkä malta istua paikallani. Tanssin rentoutusmaton päällä ja yritän saada veren kiertämään korkojen käytön unohtaneisiin lättäjalkoihini, jotka viime viikkoina on tungettu vain likaisiin tennareihin.

Soitellaan Anorektikkotytön kanssa ja sovitaan iltaohjelmaa saunan jälkeen, rauhallista ajelua ympäriinsä, ehkä kahvit ja teet tai kaakaot joenvarsikahvilassa. Elämä on niin kaunista ja äitin kukkapenkki on täynnä värikkäitä krookuksia.

Leijona on minun vielä huomenna.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Apuakaan ei saa vaikka kuinka pyytää

Itsesäälipostaus edessä, vitutusta ilmassa. Silmiäkin kirvelee niin paljon ettei valkuaisia voi olla raapimatta.
En päässyt osastolle, sanoivat vastaanotossa että on liian täyttä enkä ole liian vakava tapaus. En tarpeeksi sekaisin vielä, mikä onni tietää!
Tuijottelen samoja seiniä yöstä toiseen kun kani nukkuu sylissä, lipitän teetä ja vilkaisen kelloa välillä, jos sitä vaikka jo pääsisi takaisin koululle ihmisten ilmoille.
Tiskikasa haisee oksennukselta ja läskimaha tuijottaa peilistä ja vaaka ilkkuu iljettäviä numeroita aineenvaihdunnan käydessä nollilla. En saa aikaiseksi ja päätä särkee ja viha kuplii sisällä.
Ainakin flunssa on paranemaan päin, ehkä se iskee taas kymmenen kertaa pahempana takaisin, väijyy oven takana.

Kesäksi pääsisin töihin.

Väsyttää mutta ei tarpeeksi, tai sittenkin ehkä liikaa.

Kossusnapsi ja Ketipinoria, pyörin joissakin maailmoissa hetken ja palaan taas entistä pahoinvoivempana.

Sydän sanoo pum ja antaa odottaa ennen kuin seuraava lyönti tekee tuloaan.
Maanantaina EKG.
Maanantaihin on vielä pitkä aika, 60 tuntia ennen kuin voi seuraavan kerran mennä koululle.

Sattuu ja koskee ja vituttaa.

Ranteet auki, lisää lääkettä, lisää viinaa, lisää oksentamista, lisää pään hakkaamista seinään. Ehkä vielä joskus.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Ekatarina nauraa. Valkoviini välkehtii sen lasissa. Painan sormen sen hymykuoppaan ja saan lämpimän suukon.
Aamulla se on myöhästyä töistä terveyskeskuksessa, siitä tulee lääkäri isona. Minusta ei tule mitään.
Yskä alkaa helpottaa, otat sitten vaan ohjeen mukaan sitä yskänlääkettä, kolme kertaa päivässä 15 millilitraa, iskä muistaa puhua äitin suulla. Kodeiinipullon suu tulee nuolluksi puhtaaksi.


Minä olen läskipaska, syön aamupalaksi neljä sämpylää jotka illalla ilmestyivät keittiönpöydälleni, kutsutaan kouluun syömään, voisin ottaa salaattia ja puristella vatsaani.

Pääsen huomenna osastolle nukkumaan.
Poispoispois.
Ehkä kokonaan.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Minun paskat fiilikset jatkuu. Yksi kermainen oravanpyörä josta ei pääse yli eikä ympäri eikä sen puoleen uloskaan.

Leijona kävi eilen palauttamassa avaimet. Panemiseksihan sekin meni, suuria yllätyksiä ei siinä. Nopea suihku ja ulos pikimmiten uuden kullan kainaloon. Itselle jäi mukava paskanmaku suuhun, joka piti huuhtoa alas kaljalla ja marjaviinillä, joka unettoman yön jälkeen johdatteli tähän päivään.

Eilen oli jumalaton sappikohtaus, tänään meinasin oksentaa ruoat suoraan lautaselle takaisin keskellä ruokalaa, mutta sentään sitä ehti käymälän puolelle asti, vaikka tähtäys vituiksi menikin.
Yskin räkäverta eikä alkoholikaan maistu.
Eikä tupakka.
Eikä ruoka. Ruoka ei täytä. Ruoasta tulee huono olo.

Itken sisäisesti ja käperryn nurkkaan, tytöillä on niin hauskaa ja ne nauravat ja juovat ja minä en pääse sinne fiiliksiin. Ahdistaa ja paniikkikohtauskupla on kurkussa. Vilkuilen jatkuvasti kelloa ja karkaan viimeiseen bussiin, vaikka juttu ex-tyttöystävän kanssa Hoipapojasta jää kesken. Minä en halua ajatella sitä. Ei enää miehiä, miehet on paskoja putkiaivoja joiden maailma pyörii oman navan ympärillä.
Mutta vittu ne on ihania ja saatana sitä euforiaa maata hyväntuoksuisessa sylissä.
Vittu.

Seison vartin junanradalla, mutta se juna on niin myöhässä että paljaita varpaita alkaa paleltaa ja tahdon kotiin peiton alle ja ottaa pupun kainaloon. Ei jaksaisi eikä huvittaisi.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Täysikuuahdistus

Yhden yön jo valvoneena, toisen torkkuneena äitiltä varastetuilla Sirtaludeilla. Ei tarvitse kauaa taas etsiä syytä unettomuuspaukkuun: torstaina, uudenvuodenyönä kirkas suuri täysikuu tulee möllöttämään taivaankannella rakettien paukkeen seassa irvistelemässä ilkikurisena.
Ei siinä mitään, kyllä sitä selviäisi jos vaan ei saisi unta ja joutuisi vittuuntuneena varttumaan käännöstä ongelmaan, mutta kun on inhottavan levoton olo. Vapisee eikä pysty hengittämään.
Onnellinen voin olla siitä että ne näyt joita täydenkuun aikaan näkee tunnistaa insomania-hourailuksi. Kaikkien kohdalla ei näin hyvin käy, tänään kuulin kylillä naisesta, joka aina täydenkuun aikaan soittaa putkifirmaan siitä että hänen putkistostaan purskuaa rasvaa ulos.

Leijona on Pikkupossun kanssa etelässä, ne palaavat vasta lauantaina. Minä kökötän äitin sohvalla murjottamassa yksinäisyyttä, kun en uskalla kotiinkaan mennä yksinään. Ihan kun siitäkään mitään hyvää seuraisi.
Aivovasara nukkuu pahvilaatikossaan keittiön nurkassa, surettaa kun se alkaa tulla vanhaksi. Kotona se on alkanut rakentaa uunin eteen pesää, sieltä saa etsiä milloin avainnippuaan, milloin mitäkin... Se on vasta 6-vuotias, ei sen vielä tarvitse olla menossa minnekään.
Olen juossut alennusmyynneissä ja lumisilla kaduilla, tavannut vanhoja tuttujani kaakaon merkeissä torikahviloissa ja pidättäytynyt juomisesta. Oli virhe hakea Alkosta jo tänään pulloja mukaansa; karpalolonkerot ja kuohuviinit ja salmiakkiviinat ja kaikki muut ah niin ihanan makeat ja humalluttavat juomat houkuttelevat käymään kimppuunsa. Edes vähän, joohan.

Leikitän kummityttöäni, Pupu osoittaa mustasukkaisuutta, vien sen pulkkamäkeen ja rakentamaan lumiakkoja puistoon. Meillä on hauskaa, mutta iskää vähän väsyttää...
Ostan wokkivihanneksia, Pekingin sekoitusta, sitä olen katsellut sillä silmällä jo jonkin aikaa. Tiraus rypsiöljyä pannulle, pari kourallista vihreitä vihanneksia perään, puolikas kasvisliemikuutio... juustoraastetta... ja punajuurisalaattia. Kyllä minä rautani ja proteiinini osaan hankkia vaikken lihaa syökään.
Ensiviikon maanantaina on ensimmäinen vaakapäivä kuukauteen. Vuoden ensimmäinen vaakapäivä.

VUONNA 2010
minä lupaan...


... saada painoni nousemaan 45 kiloon ilman vastaanpanemista asian suhteen.
... viettää enemmän aikaa Pupun kanssa.
... viedä roskat ja tiskata ainakin kerran viikossa.
... rakastaa elämää.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Pelkkää riitelyä aamusta iltaan


Silmäkulma on mustana, tipahdin sängystä.
Sekin vielä.
Seitsemäntenä päivänä Luojakin lepäsi,
niin lepää minun maksanikin.
Välillä täytyy käydä pohjalla.

Never say never,
minä juon aina kuitenkin.

I fucking love this life.
Saisinpa olla aina sekaisin omasta tahdostani.