Haluaisin maata selälläni lattialla ja antaa niskan jännityksen purkautua painamalla kalloa vasten kovaa alustaa.  Samalla painaa lapojakin, se sattuu vain hetken, sitten pyörryttää ja sen jälkeen tuntee kuinka hampaita on kiristänyt.

Unohdan taas eväät kotiin, tai muistan ne polttaessani aamutupakkaa autolla, mutten enää jaksa könytä takaisin sisälle hakemaan, olkoot, en minä tarvitse, vaikka tuleekin nälkä, mutta on sitä ennenkin nälässä olleet, ja Afrikan lapset ne vasta nälkäisiä ovatkin, on minulla tupakkaa ja vettä, vaikka teepussitkin on kaikki käytetty neljään kertaan.

Olen petturivalehtelijapaskiainen, minähän lupasin että mennään huvipuistoon, muttei enää kerkeä, ei tänään, eikä huomenna, ja sitten kaikki on jo liian myöhäistä. Vaikkei kukaan muu muistaisikaan, itse muistaa ja se on aina kauheinta.

Leijonalla on huomenna viimeinen sytostaattihoito, luulin, että se meni jo, väärinymmärryksiä, niistähän meidät on tehty, sekin sanoo ettei mitään mistä tarvitsisi tietää, tapahtunut, ei sen tarkemmin mitään erikoista, että ei sitä lasketa, ja pitää yrittää vaan ymmärtää, vaikka minä en todellakaan halua, mutta en jaksa riidelläkään, tiedän että kohta olen enemmän murusina, eikä tämä viikko näytä helpolta ilman tavaroiden viskomistakaan.

Oksettaa koko ajan.

?-2

Mietin varmaan puolituntia, miten esittää sen, että aion lähteä kotiin, kunnes muistan, missä seurassa olen, ja huikkaan vaan, että nyt meen, ja taidan saada perääni muutaman kädenheilautuksen. Tätä hetkeähän ne on odottaneet kuin kuuta nousevaa ainakin siitä asti kun suurinosa porukasta lähti jatkamaan muuhun suuntaan, eikä nuotion ympärille jäänyt enää montaa silmäparia tuijottamaan ahnasta tulta.

En tykkää kävellä yksin sitä kilometrin matkaa, nenä on täynnä tuhkaa ja hengitys kuulostaa raskaalta ja vaivanloiselta, vastaan kävelee vain kaksi ihmistä, mutta niiden takia sydän jättää kaksi lyöntiä välistä hakatessaan muuten tuhatta ja sataa korvissa asti. Joudun pysähtelemään monta kertaa pyörittelemään nilkkojani, halpostennarit ei vaan ole mitkään kunnon kävelykengät ainakaan oman jalkani askellustyylille.

Hoipertelen enemmän kuin on tarkoitus, mutta päätä jomottaa ja silmissä on sameaa, piilarit on kuivuneet paikoilleen, ja heittelen ne pitkin vessan lattiaa, onhan ne olleet jo pari, kolme viikkoa, otetaan uudet.

Leijona ei vieläkään vastaa soittoihini, kohta kaksi vuorokautta. Olo on tarpeeton ja surkea, ja iskä metelöi imurin kanssa, valkoviini kivistelee pääkopassa, vaikkei enää edes yhtä pahasti kuin illalla, Burana on mennyt kurkusta alas, se kun ei räjäytä känniläisen maksaa, toisin kuin parasetamoli, se vain pistää mahan kouristamaan, mutta ainahan minua kouristaa nykyään, ja alan jo toivoa pikkuhiljaa että tämä syöpä on nyt todellakin Syöpä niin pääsee koko vartalosta eroon.

Haisen Offille ja koiralle, koirat vaan tykkää minusta, mutten kehtaa sanoa niille, etten minä tykkää koirista, vaikka niihin olenkin viimeisten parin vuoden aikana saanut itseni siedättymään jo lähes tunteettomalle tasolle. Kunhan pitävät turpansa kiinni.

Syön kolme jättipingviinituuttia, eikä vieläkään helpota. Haluaisin vain, että se soittaisi. Sanoisi nyt jotain. Melkein kaduttaa, etten mennyt panikoimaan paikalle, saamaan hyperventilointikohtauksia ja olemaan liian täynnä toisten Pyhää Surua. Minulle kun tulee jo yhden surevan ihmisen seurassa niin paha olla. Ei kai saisi tulla, pitäisi olla vahvempi ihminen.


Ps. Näin pahaa unta. Ja tajusin, etten todellakaan jaksaisi pelastaa ketään.

"Lääkäri tekee maksillaaripunktion, jonka jälkeen nenästä tulee puoli kahvikupillista vanhaa sammakonkutua."

vv11/6

Kävin eilen Homokorvan kanssa Juhannus-ostoksilla. Kaljaa, makkaraa, viintä, lisää lihaa, viinaa, jotakin juustoa, rainbow-siideriä ja jopa salaattitarpeet! Jotta voi tehdä vaikka kanasalaattia? Juhannukseen täytyy tunkea lihaa joka paikkaan, mikä hieman allekirjoittaneen ruokailuja supistaa, mutta joku lupasi tuoda perunasalaattia. Yleensä perunasalaattia tulee noin kilon verran. Kaikilla on se pelko perseen alla, ettei toiset muista, ja jokaisella on loppujen lopuksi oma rasiansa, vaikkei sitä edes kukaan syö. Paitsi minä, minä rakastan perunasalaattia. Uudesta vuodesta Itsenäisyyspäivään, kaikkina vuodenaikoina ja juhlapyhinä.

Parisuhdeihmiset taipuivat siihen, että liityn niiden seuraan. Koska silloin saadaan ruokakulut jaettua pienemmiksi. Luonnollisesti.

Vai miltä kuulostaa muihin korviin viesti "tää ja tää ei tuukkaa mut hei lähe kauppaa käymää mukan nii ostetaa jotaa grillijuttui?" ja "maksat siä nää makkarat ja noi kyljet tos?". Kyllähän minä armopaloillakin voin tässä vaiheessa mennä, ei tarvitse yksin kotona murehtia paskaa elämäänsä.

Vanhojen kavereiden kanssa huomaa, kuinka paljon on muuttunut. Että miten ei odoteta sitä että suusta lentää asiaa toistenkin juttujen päälle, kunnes tunnin kuluttua taas tajuaa että pidä nyt se turpas kiinni ja anna meidän hoitaa puhuminen, ei ne sun jutut oo yhtä kivoja.

Olkoot.

Ps. onpa mul kivan mielikuvituksellinen työ!

EDIT:// Sain näytteenottoajan ensiviikon torstaiksi, suoraansanottuna vituttaa, miksei keskiviikoksi, se olisi sopinut niin paljon paremmin kaikkiin suunnitelmiini ja nyt joudun tekemään ne kaikki uudestaan ja miettimään millä pääsen oman hoitopiirini keskussairaalalle. Onhan se polkupyörä keksitty. 10 kilsaa ja haava mahassa takaisin oujee.

Hyvijä uutisia!

Tänään kun olin juoksemassa ulos töistä noin kello 14:57 puhelin soi. Terkkani, se on käynyt läpi laboratoriovastauksiani ja kertoo, että syöpämarkkerit on koholla. Halusin nekin katsottavaksi, kaikki verikokeet, minä tykkään verikokeista, kaikilla on omat perverssionsa, enkä ole koskaan sanonut, etten veren katselusta tykkäisi.

Se vaan sanoi, että laittaa viestit huomenna lääkärille, että se voi tehdä lähetteet sairaalaan ja pääsen kuvauksiin ja koepaloihin, tarkempiin jatkotutkimuksiin jne, siellä se vauva mikä on mahassani potkutellut aikansa varmaan otetaan osalti pois, surku käy, vaikka kai se on helpottavaa, jos olosta tulee edes vähän parempi.

No, ehkä se loppukesästä selviää onko mitään vakavaa vai taas samanlaista kasvustoa kuin mahasta aiemmin poistettiin, vaikka tämä ei saatakaan mahassa olla vaan jossain muualla elimissä, odotetaan TT:hen asti.

Sanon vaan, että "jee!"

älä oo daijjjuuuuu

Tämä on pitkälti angsti-postaus, mutta niin on koko elämäni taas muutenkin

Tällaista koko viikon jatkunutta, vai kaksi, vai kolme, vai kuinka kauan, jatkunutta kokonaisvaltaista ulkonäköahdistusta ei ollakaan nähty aikoihin, jos koskaan. Jos koskaan on varmaan aikamoista paskanpuhumista, koska kyllähän minä olen kamalammankin näköinen ollut joskus, ainakin toivottavasti, enkä vain kuvittele, koska muistaahan tällaisia asioita ei voi.

Ei paskoja juttuja muisteta.
Samoin kuin paskoina aikoina ei niitä hyviä enää ole olemassa.

Olen spontaanisti oksennellut lähes joka päivä ihan kauniin itseni rinnuksille. Puklaillut inhottavia limajärviä paidoilleni. Yöni nukun sentään taas kuin vauva ilman koliikkivatsakipuja; potkien ja riuhtoen ympäriinsä silmät puristettuina kiinni, heräten päänsärkyisenä ja vihaisena. Ollut myöhässä joka kerta iskän kanssa sovitusta aikataulusta, suuttunut entistä enemmän itselleni ja raahautunut töihin seitsemänuutisten aikaan suoni sykkien ohimolla.

Gillian McKeith pyörtyisi jos tietäisi minun käyvän yhtenä päivänä viikossa paskalla, koska sen useammin en omassa kotonani ehdi olemaan, en ehdi minään muuna päivänä, ja olen tukossa, turvonnut ja väsynyt kellonympäri kadehtien niitä jotka itkevät olevansa ummessa, jos paska ei tule kolmeen päivään.

Siitäkään ei ole iloa, että tämä on tynkäviikko, ja on enää tämä ja huominen, minullahan ei ole mitään juhannussuunnitelmia, Leijonalla on hautajaiset, enkä minä halua siskon kanssa mökille, koska se on aina loppujen lopuksi yhtä kamalaa joutua olemaan loukussa sen kanssa samalla saarella, ja ehkä 21 vuotta riittää, ja voin tehdä välissä jotakin muutakin. Kuten istua yksin kotona ja tuijottaa televisiota, josta ei tule ohjelman ohjelmaa.

Kenelläkään muullakaan ei ole suunnitelmia, tai - mikä todennäköisempää - minulle ei haluta niistä kertoa, kaikilla on parisuhde ja 99 prosentista ihmisistä tulee parisuhteessa pystynokkaisia paskiaisia, ja kaikkein parasta on olla oman kullan kanssa, ehkä tavata muita pariskuntia ja jutella pariskunta-asioita, hell, kyllä minäkin mieluummin olisin parini kanssa ja istuisin sen kanssa rannalla vesisateessa syömässä mansikoita ja heittelemässä leipiä, katselemassa vastarannan kokkoja ja juoksemassa kiljuen kymmenasteiseen mereen ja takaisin saunaan.

Minua kun ei lasketa mukaan juttelemaan pariskunta-asioista, minun parisuhteenihan ei ole todestaotettava.

Silmiä turvottaa ja valkuaiset ei ole valkoista nähneetkään, ne on kirkkaanpunaiset ja silmämunat yrittää pullottaa turvonneiden luomien kanssa kilpaa. Valutan kyynelnestettä pitkin leukaani, ja räkä on kirkasta ja juoksevaa.

Ei näistä pyhistä saa mitään iloa, tekee vaan mieli ampua aivonsa pihalle, ja olenkin tullut siihen lopputulokseen, että se loppujen lopuksi olisikin paras vaihtoehto, lääkkeistä ei voi olla satavarma, eikä siitäkään että hyppäisi jostakin alas, ajoneuvojen alle jääminen tuo pahaa mieltä muillekin ihmisille, eikä itsemurhan pidä olla itsekäs teko, joten se ei saa satuttaa toisia, ja se on siksi poissuljettu vaihtoehto.

Vaikka vähän ampuisi ohi, ei silti tarvitse enää herätä.

Enää ei voi sanoa että näinä päivinä minä en vaan jaksa, nämä päivät ovat taas arkea ja kaikki se edistys mitä puolentoista vuoden aikana saatiin polilla on valunut kankkulankaivoon.

En enää edes odota syksyä ja töiden loppumista, minulle on ihan yksi ja vitun sama mikä vuodenaika on kun lopetan.

Kiitti kohta riitti

Tuntuu että paskoja päiviä virtaa sisään ennennäkemättömällä voimalla, kai se filtteri on taas mennyt rikki, tai siis, onhan näitä vuosia elämässä eletty täysin tällaisessa paskatilassa polkien, mutta jostakin syystä nekään eivät niin nautinnollisia vuosia ole olleet, että olisi tullut nautittua.

Tiedätte varmaan hyvin sen kun yksi pieni asia menee pieleen kun on jo valmiiksi tosi kaamea olo aamulla herätessä, ja sitten yksi pieni lisää, ja taas yksi pikkipikkiriikkinen juttu, sen jälkeen vähän isompi, taas asia johon ei voi itse vaikuttaa ja kohta ollaan tunnemyräkkälumipallonsa kanssa aiheuttamassa tunnekuohulumivyöryä ja jo se hampaan pureminen on niin voimaa vaativaa, ettei sekään enää tahdo onnistua.

En osaa sanoa tarkkaan mistä asti on ollut fyysisesti huono olo, luultavasti viime torstaista, tai ehkä jo sitä ennen kun tuli ensimmäiset yöt valvottava mahakipumaraton, viime keskiviikkoyönähän se kaikista kamalin oli, ja senkin jälkeen on kouristanut. Viikonloppuna olin vain äärettömän vihainen ja poikki ja paniikkikohtauksissa.

Tänään minulla on hyvin (ihan suoraansanottuna) paska olo. Loppuunpalanut mutten osaa sanoa onko se henkistä vai fyysistä vaiko jopa sekäettä.

Enää en tiedä mitä vittua minä täällä luulen odottavani.

Voi Suomi sinä norja kaunotar

Eräs ikuisuuden takaa oleva eksäni meni tänään naimisiin, tai niin kuulin. Se ämmä on ehkä maailman suurin kusipää, ja siksi olenkin sille kateellinen, että se sai kivat kirkkohäät ja juhlat vaikkei sää ollutkaan morsian.

Minä sain viisi minuuttia maistraatissa, jossa allekirjoitin paperin, eikä tietoa ole muistettu edes päivittää väestörekisteriin niin että olen yhä naimaton suomen tietojen mukaan.

Olen niin prinsessa, että olen aina unelmoinut kirkkovihkimisestä ja ruoka- ja juomatäyteisistä hääjuhlista suvun ja kavereiden kesken, puheista, punaisista kukista ja harsoon pakatuista konvehtinyyteistä jokaisen paikan kohdalla, joihin on kirjoitettu kiitosviesti.

Pienistä lahjoista ja illan karaokesta ja tanssimisesta ja seuraavan päivän krapulasta kun toinen kenkä on jäänyt matkalle ja lakanat on potkittu sängystä. Kiitoskorttien kirjoittamisesta ja hääkuvien liimaamisesta albumiin. Siitä kun riisiä heitellään niskaan ja linnut räjähtää, ja kirkossa lauletaan virsiä ja pujotetaan sormukset, lausutaan itsekirjoitetut valat ja suudellaan ja itketään ilosta.

Ajellaan limusiinilla, jonka taakse on kiinnitetty kolisevia kaljatölkkejä ja kylteistä teidenvarsilla, polttareista ja itsensä sallitusta nolaamisesta.

Piirtelystä hennalla käteen ja kukkakimpun heittelystä. Vaimonryöstöstä ja muista hääleikeistä, kakun leikkaamisesta ja jalanpolkemisesta.

Stressaamisesta kaikesta mahdollisesta ja sitten sen huomaamista, että kaikki onkin lutviutunut kuntoon ajallaan ja hääpäivä on onnellisin ikinä.

Mutta enhän minä sellaisia ainakaan nykyparisuhteeni kanssa tule koskaan saamaan, sama kun en koskaan tule saamaan vauvaa, jota ei minulta koskaan vietäisi pois, koska se on vain naisten oikeus.

Saan vain tehdä toisille hääpukuja ja morsiusneitojen mekkoja, ja vastata kutsuihin kieltäytyvästi, koska en pystyisi enää kenenkään muun onnea katselemaan.

Oh for the love of god

Puolituntia enää, tai vielä, en edes osaa sanoa, olen niin loppu. Ollut jo eilen, univelkasaldo on miljoonissa, tai ainakin jotakin sitä luokkaa, kolme yötä tällä viikolla mennyt kamalissa mahakivuissa, ehkä se on närästystä, ainakin tuntuu ylävatsa/rinnalla mutta selässä niin ettei se oli pumppujuttuja. Tuollaiseen kun ei buranat auta, eikä renniet eikä itkut ja tyynyyn vikiseminen kun ei kehtaa muita herättää.

On tätä ollut aiemminkin, lopputalvesta 2009 muistaakseni, silloin pahana bulimiakautena, silloin se vain tuli päivisin, mikä oli entistäkin epämiellyttävämpää, koska töistä ei halunnut olla pois, olinhan sitä ennen kuukauden hakannut päätäni vain seinään.

Nyt minua vaan pelottaa kaikki vammat, mutta silti on liian iso kynnys käydä katsomassa omia vikojaan silmästä silmään vastaanotolla, hullu-leima on ikuinen.

Ensimmäiset kouristelevat vatsakipuni koin 15-16 vuotiaana, se oli ensimmäisen reilun puolenvuoden kaikkien mielestä stressiä ja psykosomaattista, loppujen lopuksi suostuttiin tähystämään ja kaivelemaan kasvainkikkare ulos, siinä teille psykosomaattista.

Olisi vaikka mitä, muttei kuitenkaan.

Liikenteessä on mahdottomasti paskoja kuskeja. Olen itsekin ruosteisen oloinen, mutta se johtuu siitä, että pinna kiristyy toisten törttöilystä ja huudan ja kiroan radion yli. Sainhan jo autokoulussa hyvin korkeat road rage-pisteet, ja viimeisen neljän vuoden aikana se mittari on vain kohonnut ja kohonnut ja nykyään verenpaine polttelee korvia aina toisten autojen ilmestyessä näköpiiriin etenkin aamuisin ja pitkillä matkoilla.

Postissa ei olekaan sitä mitä oletin siellä olevan, vähän aikaa se harmittaa, mutta sitten päätän ryhdistäytyä, kaikki aikanaan kuitenkin.

Leijonan isä kuoli sunnuntaina. Siksi se vaan katosi vuorokaudeksi. Ei se osannut sanoa mitään. Tänään se kertoi tyttärelleen, tai kai sen ex-vaimo kertoi sille jo aiemmin, mutta asiat pitää hoitaa silti kasvotusten. Itse osaan enemmän samaistua Pikkupossun asemaan, olin suunnilleen sen ikäinen kun oma vaarini kuoli ja se oli aivan kamalaa.

Leijonan asemaan en osaa asettua edes pikkuvarpaallani, mistä minä voisin tietää, miltä siitä tuntuu. Kai se on jotenkin tähän valmistautunut henkisesti jo monia vuosia, sen isällä oli pitkälle edennyt Alzheimer ja sydän- ja keuhkovikaa, mutta ei se kuitenkaan ollut vielä niin vanha, vasta seitsemissäkymmenissä.

Pitäisi soittaa Leijonan ex-vaimolle ja pyytää sitä menemään hautajaisiin, minä en käy hautajaisissa. Inhottaa jo valmiiksi, en minä haluaisi tehdä tätä kenellekään meistä, mutta se on parempi niin. Leijonan äiti tykkää siitä kuitenkin, ja minusta taas ei yhtään, joten asia on parasta hoitaa näin. Ehkä se olisi menossa muutenkin, mutta nyt se saa autiopaikan perheen keskeltä siunaustilaisuuteen. Kun yksi este ei ole tiellä.

Huomenna menen sydänfilmiin, saa senkin paskan alta pois. Olen myös ajatellut varata hammaslääkäriajan, vaikka pelkäänkin. Minulla oli ennen lähes täydelliset hampaat, ei mitään oikomishoitoja toisin kuin kaikilla sisaruksilla, eikä yhtään reikää, mutta bulimian, armottoman kolajuomien ja tupakoinnin jälkeen ikeneni ovat vaalentuneet ja hieman vetäytyneet, toinen yläkulmahammas on erosioitunut lattapäiseksi, etualahammas alkaa tunkea toisten päälle ja reikiäkin pystyn itse paikantamaan ainakin kaksi, niitä on varmasti useampikin, vaikka ne on kai lopettaneet kasvunsa kerran ei satu, mutta muutama hammas tuntuu siltä, että ne ehkä on mätääntymässä, kerran väärin puraistessa tuntuu hyvinkin oudolta. Hammaslääkäri varmasti haluaisi myös ottaa pois ainakin kaksi viisaudenhammastani kahdeksasta, olen siitä lähes satavarma.

Sattuuko poraaminen tai hampaiden kiskominen?

Kävin eilen ensiavussa hakemassa kortisonia ja allergialääkkeitä ihan julmetun kokoiseen ja tuskaisesti sekä kutisevaan että turvotuksesta ihon repeillessä aiheutuvaan kipuun. Ensimmäinen kerta tänä kesänä, toivottavasti toista kertaa ei tarvitse joutua.

Oikea reisi on vieläkin aivan saakelin kipeä ja ihorikolla vaikka turpeus onkin jo laskenut. Tekee pahaa pitää housuja jalassa, mutta tekee pahaa myös olla ilman housuja (eikä ilmeisesti sekään sopisi töihin). Tuohon kohtaan en uskalla levittää hydrokortisonivoidetta, mitä kuluu kaikkialle muualle kroppaan ilmestyneisiin vähän pienempiin (eli 5-7 sentin kokoisiin) patteihin. Nämä kivuliaat ihoreaktiokohdat olivat siinä 10-12 sentin luokkaa, eli ei mistään pienimmästä päästä, mutta ilmeisesti nimenomaan hyttysenpistoja, ja vieläpä farkkukankaan lävitse.

Olen niin onnellinen kun ilmasto on viilentynyt viikonlopun tuskaisenkuumasta siedettävälle tasolle, vaikkakin toivomuksena olisi sellainen 20-23 astetta auringonpaistetta eikä 14 astetta, pilvistä ja pientä vesisadetta, tosin vettä on nyt vaan parempi sataa. Sen näki eilenkin taas miten kuivaa oli, iskälle tuli hälytyksiä koko ajan maastopaloista ukkosen jylistessä taivaalla (kerran se (ja pikkuveli) niitä seuraa vaikkei olisikaan päivystysvuorot).

Sillä aikaa kun olin käymässä sairaalalla Leijona oli häippäissyt. Ei sitä vielä tänäaamuna näkynyt, mutta kaikki on ilmeisesti okei, vaikkei se vastaakaan puhelimeen, viesti meni kuitenkin perille ja tuli kuitatuksi.

En uskalla olla sille vihainen, koska ennemminkin pelkään mistä nyt saatana taas tuulee.

Vihaan hinttejä

Minulla on hiekkaa perseessä, en jaksa ennen puistoon karkaamista käydä uimarannan jälkeen suihkussa. Parempi juoda enemmän, ettei hyttysiä enää huomaa.
Huomaan vasta myöhemmin kauhukseni, että olen homo-lesboringissä lipittämässä sokerittomia juomiani. Se on virhe, se on iso virhe, silloin tulee aina tappeluita. Vaikka oma porukka olisi kiva, piirissä kaikki käyvät panemassa kaikkia, se on kuin ikuista teineilyä, ja kaikki ovat mustasukkaisia kaikista, kaikilla on vieläkin tunteita kaikkia kohtaan muttei yhtään ja jokainen on pettänyt ainakin kerran, vaikka keskivertosuhde on muutaman kuukauden pituinen (kuten itsellä ala- ja yläasteikäisenä maksimissaan) ja sen jälkeen luvataan olla kavereita, koska aina tulee kuitenkin pyörittyä samoissa porukoissa.

Suomen (pk-seudun ulkopuolinen) nyky-homoseksuaalikulttuuri on loppupeleissä hyvin kapeaa.

Tässä kohtaa muistan aina olla ylpeä siitä, etten ole itse homo, tai vielä pahempaa, hintti.

Saan illan aikana päälleni niin kusta, sylkeä, mahdollisesti paskaa kuin hikeä, mälliä ja toisten vertakin. Minulle tulee mieleen lapsuus, tai siis kai nuoruus, mutta voiko tämänikäinen vielä sanoa että nuoruus, ehkä sitten murkkuikäisyys, kun jokainen perjantai, lauantai ja ehkä tiistai, keskiviikko ja välillä torstaikin olivat tätä; istumista pussikaljalla, kusemista kukkapenkkeihin, sammumista puun juurelle tai lentämistä naamalleen alas patsaiden päältä, jonne tulee estämätön tarve nousta poseeraamaan jo hyvin alkuvaiheessa iltaa.

Ihmisen apinageeni herää eloon muutaman oluen jälkeen ja on pakko kiipeillä joka paikkaan, turha olla väittämättä ettei evoluutioteoria ole totta ja ettemme olisi polveutuneet apinoista.

Meillä on hauskaa ja pelataan juomapelejä polttaen ketjussa, huomaan, että toppa jonka vasta tänään ostin on jo lähes tyhjä, melkein 50 tupakkaa päivässä, ja keuhkoista ottaa hengittää syvään.

Puoli viideltä könyän kotiin, aurinko on noussut jo melkein kolme tuntia sitten, aamu sarasti jo kahden jälkeen, ja Leijona on vihainen ja kysyy kuka on lyönyt, ja kerron sille kahdesta niin turhasta kissatappelusta, siitä miten se kaikki on paskaa väärinkäsitystä, liian nuoria ja liian humalaisia sössöttäviä hintsukoita valkaistuine tukkineen ja oranssihtavine hipiöineen vaaleissa farkuissa, tennareissa ja kirkkaanvärisissä tiukahkoissa t-paidoissaan. Siksi minä värjään luonnonperoksidin tukkani tummaksi, etten tule sekoitetuiksi niihin itseään täynnäoleviin identiteettikriiseileviin homostereotyyppisiin fabulously gay-hintteihin. Anteeksi vain, mutta ette ole sen parempia ihmisiä kuin muutkaan, eivätkä ulkopuoliset katso teitä palvoen ja kadehtien hohdokkaita elämiänne. Ihmisarvoa ei mitata kumppaneiden määrässä, ja jos mitattaisi, te nuoret hinttipojat saisitte suudella sormustani ja kumartaa edessäni, mutta minä en ole siitä määrästä ylpeä, koska en edes kehtaa laskea loppuun tämän 10 vuoden saldoa siltä osin mitä muistan.

Kukaan ei halua katsella toisten nuolemista kadulla itsensä vieressä, aivan sama kenen kanssa nuolette. Tytöt saattaa sanoa teille awww, mutta nekin tytöt ovat tekopyhiä, koska heteroilla ei ole samoja oikeuksia kuin homoilla olla vielä täysi-ikäisenä räkäteinejä.

Kaksi illan tappelua, toinen mustasukkaisuuskahakka, koska olen kuulemma lähennellyt, enää ei saa istua ihmisen vieressä ja jutella ja halailla ja antaa paria kaveripusua, toinenkin tappelu samasta aiheesta saman ihmisen takia eri ihmisen toimesta, juuri tätä minä tarkoitin; ihmisen nykyinen ja vielä eksä käyvät aukomaan ja hyökkäävät kimppuun, mutta koska en ole tässä kaupungissa lapsuuttani ja nuoruuttani viettänyt, kaikki voima pitää vetää loukkauksiin kuulopuheista ja siitä kuinka olen paska ihminen vaikkei edes tunneta, ja sitten olenkin jo ruma paska petturi vitun ällöttävä paskanaama, mutta koska neitejä ei lyödä ennen kuin ne lyö, täytyy odottaa ennen kuin nyrkki hapuilee naamaa kohti testosteroniryöpyn voimalla.

Ehkä olen vanhanaikainen tai sitten vain vanha, mutta nuoruudessani homot olivat homoja, mutta ihan miehiä, vaikka toki niitä identiteettikriiseilijöitäkin näkyi, joiden oli pakko tuoda erilaisuuttaan esille niin ulkonäöllisesti kuin olemuksellisesti. Sillä ei todista kenellekään mitään, mutta ei se esitys olekaan muita vaan itseään varten kun pitää suojella sitä hämmentynyttä sisintään. Samasta syystä kuin 5. luokkalaiset tytöt laittavat harjoitteluliiveihinsä vessapaperia tai sukkarullia, jos äiti ei ole ostanut H&M:n miljoonasupertupla-AAA-push-upeja, joita ei minun nuoruudessani ollut.

Toki jos haluat tietynlaisen hiusmallin ja värin ja vaatteita, senkus, mutta älä vedä sitä yli, oman tulevaisuutesi takia. Ja etenkään jos et halua tämän ikäisenä oikeasti hävetä joitakin tekemiäsi juttuja.

Olen valitettavan kiimainen kännissä ja jaksaisin aamuun asti vaikka viideltä onkin jo olevinaan aamu vaikkei tunnu siltä eikä minua väsytä ensimmäisen kerran niin pitkään aikaan, mutta minut vain halutaan nukkumaan ja pikainen riittää. Sanon Leijonalle että olen niin onnellinen että olen sen kanssa, vaikka änkytänkin ja punastelen ja joudun pitämään taukoja sanojen välissä saadakseni sen ulos, mutta haluan sanoa sen, koska oikeasti tarkoitan sitä, ja ehkä se siksi onkin niin vaikeaa. Yllättäen rakastaminen onkin helpompaa kuin myöntää olevansa jonkun kanssa onnellinen ja ettei halua mitään tai ketään muuta.

Eikä mennyt kuin 3,5 vuotta päästä edellisestä kaatuneesta suhteestaan yli että pystyi siirtymään elämään tähän kolmivuotiseen on/off-suhteeseen täysillä tunteilla. Se vaatii rohkeutta ja valmiutta tulemaan pettymään; ikuisen möykyn kantamista vatsanpohjassaan. Mutta ehkä minä nyt kykenen siihen. Ettei tarvitse olla yhtä sekaisin kuin ne hinttipolot jotka siis ei oo niiii kuuul kuin luulevat.

Ps. Sinä joka yritit varastaa pyöräni: HAHAHA! Varmaan vitutti ettei höttö kierrelukko antanut periksi, vaikka se aina joka toisella kerralla on auennut itsekseenkin.

Toinen huomautus ihmisistä humalassa liittyen kiipeilystä kertovaan huomautukseen: Mikä siinä on että kännissä täytyy päästä "vähän ajamaan pyörää"? Anteeksi nyt vain, mutta ottakaa omat pyöränne mukaan.

Pps. Pahoittelen ja pyydän nyt "anteeksi" kaikilta niiltä hinteiltä joiden tunteita olen tässä loukannut, ja niitä tyttöjä joita olen loukannut kun niiden mielestä poikarakkaus on niin suloa, vaikka oikeasti se mikä on suloista on rakkaus itsessään kahden ihmisen välillä, siitä tulee hyvälle tuulella kun tuntee toisten välittävän kumppanistaan, se ei ole suloista että paneskellaan ympäriinsä. Naiset ovat jakarihuoria jos näin tekevät. Heteronaiset. Miehet ovat aina kovia äijiä.

EDIT:// en pysty kommentoimaan esim. Helmisimpukan ja Eriksen blogia koska näissä ei ole pop-up-kommentointia, joten en tiedä sitten että johtuuko se esim. siitä että erehdyin lataamaan uuden selainversion tai jotakin, mutta muutan oman kommenttiboksini pop-upiksi ihan siitä syystä jos se on vaikka muidenkin ongelmana, koska itseä se ainakin vituttaa ettei saa kommenttejaan läpi vaikkei ne nyt mitään järkeviä olisikaan.

Huom. Kainalokarvatkin ajetaan oikeaoppisesti ensin alhaalta ylös ja sitten ylhäältä alaspäin.

Vanha rouva tai ehkä neiti, ei pidä asettaa ennakkoluuloja sen suhteen, että jokainen vanhempi nainen olisi päättänyt joutua naimisiin, ainakaan sen tyyppiset kuin miltä se vaikuttaa; suorasanaiselta ja hyvin omapäiseltä, kertoo siitä kun tupakkalaki tuli voimaan, ja kuinka se ei ikinä tupakointiaan lopeta, olisiko 70-80 välissä, se nauraa ja päivittelee ja toivottaa hyvää kesää ja minä sille, sitten palaan töihin päivän ensimmäiseltä tauolta.

Ruokatunnilla samaisessa paikassa, bussipysäkkikatoksessa, joka on koko sairaalan ainoa tupakkapaikka, kerran nykyään sairaala on täysin savuton eikä kahviosta saa tupakkaa, ei saanut viime kesänä, vaikka sitä edellisenä sai, vanha mies haluaa jutella säästä, ja minähän juttelen, siitä minä kyllä osaan jauhaa paskaa, kuinka se on aina perseestä jos on kuuma kuten nyt, jos sataa vettä kuten toivoisi nyt vähän ripsaisevan, ja kuinka viikonlopuksi on luvattu ukkosta.

Sille en muista sanoa hyvää kesänjatkoa, mietin asiaa kyllä, mutta lähden kylmästi paikalta, ja jälkikäteen harmittaa, koska se on varmaan sen verran yksinäinen, miksi muuten juttelisi tämmöiselle mörrimöykylle.

Minulla ei ole itsestäni kuin huonoa kerrottavaa, joten en sano itsestäni tänään mitään.