Hormoonihirviöpäivä.

Tänään Antulla on huono päivä. Se nyt ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta erikoisen siitä tekee se, että oikeasti kenkuttaa sen sijaan että kaikki menisi muuten vain penkin alle.
Vaatteiden sävyt riitelevät keskenään, vieläkin on paha olo ja koulussa on Antulle yhtä vaikeimmista aiheista: askartelua...

Olen tosi huono käyttämään saksia. Pyydettäessäkään ei neliö ole neliötä nähnytkään, enkä osaa liimata suoraan saatika sitten ymmärrä tehtävän antoa ensimmäisen, toisen tai edes kolmannen selityskerran jälkeen.

Ruoka ei maistu ja hälinä ärsyttää entisestään. Viides kerta kun päivän aikana kun pysähtyy vetämään kunnolla henkeä ja nielemään oudot kenkutuskyyneleet. Näin kamalalta ei ole tuntunut sen jälkeen kun vahingossa nappasi naamaansa Aiméen e-pillerin sisältävän lääkekupin sisällön omansa sijasta.
Hormoonihirviöpäivä.

On pakko lähteä kotiin sanomatta kenellekään mitään. Kävellä keltaisenruskean lehtimeren yli ja polttaa löysä tupakka kodin edessä. Istua hetkeksi alas kokoamaan itseään, ennen kuin siirtyy rappuun tilaamaan hissiä kolmanteen kerrokseen. En minä jaksa nyt portaita.

On outoa astua hiljaiseen kotiin, päiväuniaika.
Leijonakin on torkahtanut telkkarin eteen postisedän tuoma ELLE (huomautus, ilmeisesti se salaa lukee sitäkin) avonaisena naamansa päällä.
Kai niillä on ollut aika rankka päivä, Romyllä oli epilepsiakohtaus heti aamusta.

Minä juon eilen ostettua Pepsi Maxia ja käyn postit läpi, mainokset heitetään suoraan paperinkeräyspinkkaan, joka hipuu jo pilvissä, ei meillä ole rahaa ruokaan. Jääkaapissa on siideritölkki ja litran jukurtin jämiä, sekä muovailumassaa sinikantisessa muovipurkissa.

Käsiä pistelee, ne on kajonneet öljyväriin.

Huomenna mennään äitille. Saa pienemmille kunnon ravintoa ainaisen puuron ja makaroonin&tonnikalan tilalle. Saan olla niiden kanssa vielä viikon, Aimée lupasi, marraskuun ensimmäinen päivä tulee laina ja pääsen viemään niitä...pois.

Toinen ääni sanoo että älä vie silloinkaan.

puss och kram.

meillä läträtään tänään muovailuvahalla! eläintarhaan tehdään norsu ja kirahvi, virtahepo ja kaloja kämmenellä matalaksi painetun veden pinnalle sätkimään.

äiti hakee lapset leikkimään Melissalle, siellä on kynttiläkutsut ja paljon muita pienempiä ja vahtijoita.

iskälle jää hyvin kärsivällisenä odottaneen Leijonansa kanssa omaa aikaa omaankivaan.

Lasteni täällä oleminen on ollut toki aika kova pala parisuhteelle, paljoakaan omaa aikaa ei jää päiväunitunnin lisäksi, enkä ollenkaan ihmettele niitä pariskuntia joilla on vähän ongelmia makuukamarissa, aiheuttaahan tämä stressiä ja vie energiaa. Mutten vaihtaisi. Mieluummin lapsia kuin parisuhdetta minulle, kiitos...

keitetään teevesi kolmeen kertaan eikä vieläkään muisteta kaataa juomia kuppiin, on liian kiire pitää kiinni kädestä ja halailla ja istua sylikkäin ja pusutella ja hieroa neniä yhteen - ilman että tarvitsee olla vilkuilemassa ettei kukaan kaada potallista kakkakikkareita tai nappaa saksia tiskipöydältä ja juokse niiden kanssa ympäriinsä.

*

Vaikka vielä särkee ja tukka on paskainen ja pystyssä

...on ihanaa istua ikkunalaudalla avomiehen huppari päällä, polttaa tupakkaa ja saada viimein se teekuppi kuljetettuna käteen.

päänsärky, huimaus, pahoinvointi, vatsakramppi

Nauti näistä päivistä, joita ei montaa suoda lasten kanssa.
Yritä parhaasi.
Ole nyt jumalauta kiitollinen ja onnellinen.

Tänään minä en mene kouluun. Herään puoli kuudelta käymään laksatiivipaskalla ja käyn takaisin makaamaan Leijonan viereen, joka tuhisee tyynyynsä. Otan sitä kädestä ja yritän vittumaisuuttani lähettää päänsärkyni ja huimaukseni sille siinä kuitenkaan onnistumatta puutteellisten psyykikkotaitojeni takia.

Seitsemältä kello lentää kaaressa.

Vielä vähän unta.

Puoli yhdeltätoista postimies rinkuttaa ovikelloa.

Sen jälkeen vielä vähän lisää unta.

Puolikahdeltatoista olen kouluvalmiina tavarat kasassa ja vaatteet niskassa, mutta ovella tulee taas niin paha olo. Jos vatsassa olisi jotakin, sen varmasti olisin oksentanut heti paikalla kengilleni.

Puolitoista päivää oli ihan ok olo vaikka naama jatkaakin turvottamistaan edelleen.
Sataa vettä ja kaatopaikka on valloillaan.
Sairastaisi nyt saatana kerralla vaan kunnolla.

nuppigalleria

kaikki veriarvot ok.
se on kai sitten jostakin muusta kiinni miksi on niin huono olo.

selvitäpä sitten mistä.

päästä
niin vissiin aina.

en mene katsomaan mummia sairaalaan, ahdistaa, näpytän pleikkarilla silmien pullistuessa jo päästä, yö on uneton ja täysikuu on kohta taas täällä, aamu alkaa kyyditsemisillä.

Tuntuu että olisi jo myöhäinen ilta, mutta se näyttää vasta kahtatoista, olen ehtinyt käymään kaupassa, kylässä kaverilla, koulussa syömässä, asioilla, vielä toisen kerran koululla, hoitaa lapset päiväunille...

isäpäivinä aikaa tuntuu olevan vaikka muille jakaa ja kyllästyttää vain olla. koko ajan haluaisi olla menossa.

Have it your way

Minne on pikkuveli lähtenyt?

maailmallehan se kai.

Sitähän me tässä kyllä tultiin kattomaan, mutta onnea sullekin.

Laittoivatko ne sinut heti töihin?

Ihan ite halusin.

Ootko ollut juhlimassa?

Hä en?

Ai, näytit vaan niin... kalvakalta.

Kauankohan mummi jaksaa elossa?

ehkä viikon tai kaksi, tai ehkä se näkee vielä viimeisen syntymäpäivänsä.

Miten monta mansikkaa voi syödä kakun päältä ilman että se näyttää tuhotulta?

Huomasitko että rännissä kasvaa kukkia?

Jotenkin paska olo.

Paniikkikohtauksia enenevästi.

Ihan huomaamatta.

Synttärilahjaksi tiskaamista ja yön lumipyry joka jatkuu aamuun.

Tintantantantallallei mörkö se lähti piiriin

Kolmas "kyllä mä tänään sinne labraan meen"-aamu kuitataan herätyskellon rikkomisella, vitut menen, vitut nousen, en jaksa, en pysty, tunti myöhässä luennolle purkkaa mässyttämään yövaatteet niskassa. Vaikkei kouluun ole kuin muutama askel, jokaisella niistä rukoilee itseään kääntymään vittu takaisin.
Oksettaa niin paljon ettei ole varma pyörryttääkö sitä enemmän vai ei.

Bisnestä.

Budjetti loppukuuksi on 9 senttiä, puolukkapuuro survoutuu nannaksi.

Päänsärkykin, ja hulluja humalaisia tipuja ikkunalaudalla mulkoilemassa lisäätupakantumppejameille!

Eilinen oli muistikatkos, hoitotäti kysyy miksen ole käynnillä, ethän oo kipeenä?
Ai minäkö! En, ei vielä ole syysloma, silloin kunnon koululaiset sairastaa.

Komennan vielä koulussakin.

Iskä kato! Iskän Nubu teki hienon iskäkato
ja iskä kattoo koska iskän Nubu teki niin hienon kukkasen
ite Nubu ite teki.
Ja se menee jääkaappigalleriaan suorinta tietä.

Oliko muuta? No ei ollut.
Paitsi paniikkikohtaus illalla tahattomasta kommentista, mikävitunmuija kun parkuu ja hyperventiloi ulkonäköasioista ja puree eikä pussaa.

Isi onko siun pää kipiä?

Ei, maha vaan.

Ookko varma...

En...

Tärpättiä.
Keittiönpöytä saa uuden värin.

Pelejä.
Väliajalla kahvia ja pullaa.

Makaroonia.
Kymmenen minuuttia keittämistä.

Kilo mandariineja.
Silti siitä tulee jokaiselle vain kolme.

Toiset päiväunet.



huomaatteko sen piilomerkityksen?



Luen Charles Mansonista, Mary Ann Cottonista ja Sullasta.
Teetä menee toista litraa, koskahan on ollut näin kirkas yö, koskahan on näkynyt näin paljon tähtiä viimeksi.
Istun avoimella ikkunalaudalla fleecepeittoa repien tiukemmin ympärille, käyn välillä tarkistamassa, ettei kukaan ole herännyt ja katselen vipattavia käsiäni.
Hullu lintu hakee tupakantumppini, se lehyttelee siipiään kasvojeni edessä ja katoaa sitten räystään alle.
Aamulla ei ole aurinkoa, pilviverho on ehtinyt taivaankannen peittelemään unille,
minulla on silmäpussit ja kalpeat kasvot.

Olen jäykkä ja kivulias, en välitä siitäkään että vaatteissa näyttää läskiltä ja tulee kylmiä ja kuumia väristyksiä, joista ensinmainitut ovat välillä viedä jalat alta.

Lääkäri toteaa että olen väsyneen näköinen
no shit Sherlock
se kirjoittaa uudet reseptit ja meillä on ihan hauskaa,
saan lähetteen labraan ensiviikolle, PVK + kilpirauhasarvot, aika kummaa, ettei jälkimmäisiä minulta ole vuosiin tarkistettu, jos koskaan. Ne aina sanoo että pitäisi, muttei mitään tapahdu.

Ostan farkut ja huivin, vingutan magneettinauhoja, näppäilen tunnusluvun sormet ristissä, että kortti ei huuda dead-beatia.
Mutta minun on pakko ostaa,
ihan pakko,
vähän vain,
ei tässä mene kuin kymppi,
vaikka sillä söisi monta päivää.

Mietin ääntä, mutta olenkin vaihtanut soittoäänen
Hoipapoika soittaa minulle ?

Päivän saldo

siis kattokaa miten söpön lampun (ja vaavan) löysin vähä googlettamalla!!

• aamupahoinvoinnin vaihtuminen päivähuimaukseen ja lopultailtaoksetukseen (Sini lopeta jo se raskailu, en enää jaksa näit sympatiaoireita!)
• 1.5 suklaalevyä
• kuppi kuumaa kasvislientä
• keskivartalokorsetin aiheuttamaa alaselkähikoilua
• kipua korvassa ja polvissa, transuääni ja kevyttä köhää
• tukan värjääminen
• kaksi kasvonaamiota
• kolme Topeliuksen satua
• 6 tuntia luentoja w00t !
• kärrylenkki Siwalle ja takaisin (yhteensä melkein 1 kilometri!)
• kaverin Kiinalaiset pilas mun hiukset!-itkunpuuskan rauhoittelua
• rahanpuutteen kiroilua ja tuskailua onko huomenna vai perjantaina Gina Tricotin avajaiset
• uusimman Housen kahtominen
• paljon tupakkaa

... ja väriliitujen päälle tallomista.

Loppukevennykseksi:

Nuha: Mikä on poikaystävä?
Napsu: Se on semmonen minkäkaa pussataan. Sami on iskän poikaystävä. No pussatkaa jo!

kyl meän poika tietää.

Iskäpäivä III

Taas voisi kitistä naapureista! Ihan vaan yleisen vittuuntuneisuuden vuoksi. Niistä tuossa yläpuolella asuvista, joilla on mm. pakkomielteinen remontointitarve, huono kuulo ja stepperi, jolla rampataan vasten paljasta lattiaa niin että lasit helisevät kaapissa. No, tänään niistä oli hyvä idea alkaa siirtelemään huonekaluja pitkin lattiaa kuudelta aamulla, joka ei tietenkään enää ole hiljaista aikaa, joten paskaakos tässä narisen...

Ei se mitään, johan se olikin aika kammeta itsensä väärällä jalalla pystyyn katkouniltaan.
Eilinen selkäjuilintoineen kärjistyi kahteen Sirdaludiin, mikä kohdallani vaikeuttaa hengitystä huomattavasti, kuivattaa elimistön/nostaa mielettömästi ruumiinlämpöä eikä tietenkään edesauta muinkaan tavoin nukkumista. Tässä sitä kärvistellään kuumeisena ja äärimmäisen vittuuntuneena koko maailmaan.

Vittuuntuneisuuden laukaisemista on saattanut edesauttaa eiliset iltapuhelut ex-akalta, joiden aikana se vaati saada puhua lastensa kanssa, jumalauta olisi soittanut sellaiseen aikaan kun täällä vielä hereillä oltiin, vai eikö se kello käy samalla tavalla siellä rouviuden valtakunnassa? Muutenkin, totesin vain, että soittakoot perjantaina kello viisi alkuillasta meidän aikaamme, kuten minullakin on lupa tehdä. Niin, minä saan ottaa yhteyttä omiin lapsiini kerran viikossa kellontarkkuudella, mutta sillä on oikeus soitella kellonympärikö. Ai mutta tämäpä olikin reilua taas!
Eiköhän se vaihteeksi vaivannut äitiäni älyttömällä kitinällään paskiaismaisuudestani ja maailman sitä kohtaan langettaneesta epäoikeudenmukaisuudesta paiskattuani luurin korvaan ja suljettuani koko soittelurakkineen.

Että juu kyllä saa vanhemmillakin olla huonoja päiviä, eri asia on vain miten sen ilmaisee. Huutaako sitä kaikesta mahdollisesta jälkikasvulleen vai ilmoittaako että nyt on paska olo. Käyttämättä ilmaisua "paska olo" tietenkin, kerran aika nuorista juurista on kyse, kerran ei ole tarkoitus muuttaa niistä kiroilukoneita.

No mutta ehkä tämä tästä vielä valoistuu kuuden tunnin koulupäivän aikana eikä tarvitse tulla naama kurtussa takaisin.

Ps. huono tukkapäivä, netti jumittaa ja finniarmeija suunpielessä!

Sosiaalinen ruokavallankumous

Tänäkin viikonloppuna ajattelin, että voisin mennä äitillä käymään, kerran oli tylsää ja ikävä.
Heti tämän ajatuksen perään iskee se perkeleen kuiskutus: mutta söisin siellä niin kamalasti.
Enkä sitten mene mihinkään.

Minulla on jo useampi päivä viikossa, kun en mieti syömistä ollenkaan. Syön kun on nälkä tai siis kun tuntuu siltä, välillä tulee pidempiä taukoja, välillä taas napa vetää kamalan kasan ruokaa tuntematta itseään vieläkään kylläiseksi. Häiritsen itseäni tuijottamalla Simpsoneita, pitämällä välitupakan, piirtelemällä... kaikella mahdollisella työnnän pois ruoka-ajatuksia.

Siitä ei ole kauaa. Vaivainen vuosi ja muutama kuukausi. Kun olin pahimmassa ahmimis-oksentamis-kierteessä ikinä. Pelkäsin ulos menemistä, vierailuja. Äitille oli kamala mennä, sillä sen pari tuntia mitä muutamankin kerran viikossa niiden katon alla vietin käytin tunkemalla kurkustani alas kaiken eteentulevan, sen jälkeen kengät jalkaan ja takki päälle ja täysi huuto päälle että joku heittäisi minut kotiin. Portaat juosten toiseen kerrokseen, ovi auki ja perästä kiinni ja kipinkapin kumartamaan posliinia.

Ennen kävin mummilla harva se viikko, nykyään... noin kerran, kaksi vuodessa, kun syyllisyys soimaa. Koska siellä pitää syödä.
Äitillä pakkosyömisestä olen päässyt, tai kyllä minä siellä vieläkin mätän koko ajan, mutta en näe sitä ongelmana samaan tapaan kuten ennen. Minua ei enää pelota olla äitillä niin paljoa, mutta mummille menemistä kyllä pelkään yli kaiken.
Tosiasiahan on se, että odotan joka päivä puhelua siitä, että mummi on kuollut.
Se musertaisi minut täysin.
Mutten silti saa itseäni viettämään aikaa sen kanssa, en vaikka kuinka haluaisin.

ihan kivasta päivästä ja muusta

se ei tunnu etenevän mihinkään

mutta yhtäkkiä yksi tunti hereilläoloa onkin vaihtunut kolmeentoista

ajatuksia ei ole tuntunut olevan

mitään ei tunnu saaneen aikaan

vaikka tiskivuori onkin mystisesti kadonnut keittiöstä.

olut kotisohvalla sängyssä maistuu hyvälle

elokuva on hiljaisena taustamölynä näkymättömissä

tämän talon ääniä ovat näppäimistöllä hyppivät sormet

ja se kahina joka kuuluu kirjasta sivua kääntäessä.

Joku saattaisi kutsua tätä arkea tylsäksi ja yksitoikkoiseksi

mutta minusta on kivempaa kun ei ole kiirettä

minusta on kivempaa olla hiljaa

olenhan kasvanut vanhempien ja sisarusten jokailtaisen huutamisen ja tappelun varjossa

tuntien olevani syypää siihen kaikkeen

ja useinhan sitä olen ollutkin.

Tämä on se olo kun viilletään

mutten tiedä miten sen nykyään saisi pois.

beyond ahdistus

tai muut tunteet

se kun on niin tyhjä ja antanut kaiken pois,

tai sitten niin täynnä ettei sekametelisoppa enää liiku

se että haluaa tuntea jotain.

ettei vaan katoaisi pois

koska se on pelottavaa olla olematta olemassa.

tämä on se tunne kun juoksee purkassa

hidastetulla filmillä

ilman päämäärää, kelloja, ääniä

eikä tiedä mistä herää ja kuka puhuu.

olen niin lähellä jo parempaa etten vielä halua luovuttaa

vaikka tiedän että enemmän itsessä olisi järkeä

kun makaisi merenä kadussa.