Love me tender

 

Kello 04:30, kuumemittari näyttää 37.9, yli 2 astetta enemmän kuin normaalisti kuitenkin, minulle se on suuri lukema. Leijona hereille ja ensiapuun, verikokeet, pikaserppi ja keuhkokuva. Keuhkopussintulehdus, nestettä keuhkossa. Antibiootit, Buranaa ja kotiin lepäämään.

Alkosta viskiä, keskihalpaa, se tekee kurkulle hyvää, ja jos ei kerran saa polttaa tupakkaakaan. Poltan kolme kuitenkin. Ja neljäs säästetään iltapalaksi.

Kuume laskee 36.8, vettä ja teetä ja peitto, ikkuna auki, NCIS ja Leijonapastilleja sohvalla nuokkuen.

Naapurin jyskynjyskynjyskyn basso hakkaa läpi lattioiden,  kattojen, mikä sitä vaivaa kun ei voi ajatella muita?

Seinän takana kuulostaa remontilta, loppuuko onni ja sinne puolenvuoden jälkeen muuttaa joku uusi? En ole seurannut kiinteistömarkkinoilta onko se saatu myytyä vai pitääkö edellisen tyytyä taas vuokraamaan. En halua enempää naapureita, vanhoissakin on tarpeeksi kestämistä.

Leijona tulee kuudelta, saan yskänlääkettä ja ruusukimpun, suukon ja halin ja se tulee viereen istumaan ja paijaa selkää, kuumeisena kosketus on entistäkin kamalampaa, mutta se osaa olla varovainen.

Silmiä korventaa.

Tyhmä häslä sählä

Romylla oli ehkä eilen kohtaus. Pieni sellainen, mutta siitäkään ei voi olla satavarma, kun kukaan ei ole huomannut mitään, eikä se osaa itsekään kertoa asiasta. Se itkeskeli illan ja pyrki koko ajan syliin, oli väsyksissä muttei kiukkuinen kuitenkaan. Täysi vastakohta omalle ylivilkkaalle pirteälle persoonalleen.
Epilepsia on raskas, ja etenkin noin pienille.

Ei ollut omakaan olo sen parempi, on kivoja päänsärkyjä. Tuntuu takaraivolla ja niskassa, silmissä sumentaa ja oksettaa, pyörryttää ja väsyttää. Eilisiltainen meni parilla Buranalla ja ilman tyynyä nukkumisella ohitse, mutta nyt ollaan taas samassa tilanteessa. Kiukuttaa ja sapettaa.

Minulla on ollut noita aivoverenvuotoja aiemmin, pari vähän massiivisempaa kun on mennyt jalat alta kivusta ja ne on vaatineet poisimemistä. On myös jonkinsortin migreeniä, ja sekin on kohtalaisen samankaltaista kuin miltä aivoverenvuoto on tuntunut, muttei ihan niin massiivista kipua. Migreeneissäni on se ihana puoli että kasvohalvaus tuntuu entisestään eikä puhekaan suju edes siihen normaaliin tapaan. Niihin en ole koskaan saanut mitään lääkitystä, sanottu että ota sitä särkylääkettä ja mene nukkumaan. Tiedät ettei ole verenvuoto jos heräät vielä ihan kunnossa.

Nyt tuntuu siltä että silmät vetää kieroon, niskat on jumissa ja sen tuntee hampaissa. Viikonlopun lepuuttamiset ehkä sitten suunnitelmissa, kai kannata enempää yrittää, vaikka olisi ollut kiva tehdä sitä ja tätä ja ehkä tuotakin.

Mie en tykkää edelleenkään suihkussa käymisestä. Mieluummin pursotan liikaa shamppoota kämmenelleni, kastelen tukan vessan käsisuihkulla lavuaarin yläpuolella, hieron shamppoon siihen ja huuhtelen. Eihän se suihkua korvaa, mutta lykkää kunnon peseytymistä parilla päivällä.
Ja enää en sentään änge päähäni käsisaippuaa vaan jaksan hakea sen tukanpesuaineen viereisestä saunasta.

Minulla ei oo tupakkaa. Tai on ehkä kaksi murusta topan pohjalla, mutta niistä ei edes riitä haisteltavaksi. Toisaalta ei haittaa, mutta sitten taas sitä varten että käy Ärrällä pesin tukankin. Koska en eilen jaksanut lähtä hakemaan, kerran oli niin väsy, vaikka loppujenlopuksi väänsinkin kaiken valmiiksi ennen kuin sammahdin sohvasängylle Leijonan kainaloon. Kaiken päälle ehdittiin vielä katsoa se Pieniä Punaisia Kukkiakin (Kan Shang Qu Hen Mei), ja minusta se oli ihana, vaikken sitä oikein tajunnutkaan, mutta nyt oli kuitenkin vasta toinen kerta kun sen näin, enkä minä niin nopeasti ymmärrä elokuvien tarkoitusta, minun on niin hankala istua paikallani (tai siis maata paikallani), ja kaiken päälle yrittää keskittyä.
Jos se kolmas kerta toden sanoo.

Meillä on ollut aika vaikeaa.
Kun minulla on ollut paha olo ja olen oksennellut ympäriinsä, päätä on särkenyt ja on kiukuttanut ja mahaakin pistää ja olen päättänyt että nyt tulee paniikkikohtaus jos täytyy ihmisiä nähdä.
Ja sillä on sytostaateista paha olo eikä se voi syödä ja sekin sitä harmittaa ja sitten väsyttää ja kiukuttaa.
Eikä sillä, ei meillä ole ollut keskinäistä aikaakaan, nyt viikko äitillä pyörimässä kun en ole pystynyt olemaan kotona, ja sitä ennen ne siskot kylässä, mutta ehkä ne on vaan tekosyitä. Eihän me olla juteltu sitten tammikuun, jos aikuisten oikeasti puhutaan. Enkä minä tiedä oikeasti miksi se on taas minun kanssani ja miksi minä olen sen kanssa, niin vain nyt on, eikä sitä itse ehkä edes kyseenalaistaisi, jos ulkopuolelta ei tulisi sitä painostusta.
Että miksi jos siitä ei ole kummallekaan kuin harmia.

Mutta onko se muka parempi olla ilman jos sen ajatteleminenkin viiltää rintaa ja käy itkettämään.

Eilisilta oli onneksi hyvä ja oli halailua ja pussailua ja panemista ja sylikkäin makaamista.

tappokuolema.

Missä minä olen ollut?

On ollut ihania parisuhdepäiviä.

Jäätelön kauhomista sängyssä,

Sinkkuelämää, seksiä ja kotiinkuljetuspitsaa.

Vastapainoksi suuria riitoja ja tappelua.

Nälvimistä, tönimistä ja päivystysreissu.

Leijona hakee Panacodit apteekista

ja minua harmittaa paskana olevan solisluun takia pidettävä kantoside.

Istun autossa ja poltan ikkunanrakosesta tupakkaa,

lunta tupruttaa ja sohjo hajoaa renkaiden alla.

Väsyttää ja päätä särkee etäisesti.

Puhun rauhallisella äänellä, lähinnä itseni takia.

Ettei flippaa.

Potut tulee aina pottuina takasin

Olisikohan sitä taas valvottu koko yö maanispäissään? No joo, ei käy kieltäminen.
Yö maalattu, aamu raivottu. Tämän viikkoa rakas Saatana II on ollut niin maanperkeleen jumissa, ettei uskoisikaan. Kun jokainen näpäytys saa koneen kellottamaan, eipä ole seinään lentäminen kaukana. Niin edellistä edelliselle koneellekin kävi. Ja sitä edelliselle. Ja... no sitä edellinen lensi suoraan ikkunasta ulos.
Defender on "pikapäivittänyt" viimeisen kolme tuntia ja hammasta purren (ei siis sen takia että olisi jotenkin vaikeaa päättää mistä hankkiutuu eroon vaan siksi ettei mitään suostu tapahtumaan) on poisteltu koneelta sitä sun tätä ja puolet ohjelmista.

Netti toimii, no just ja just check.
Muuten kone toimii, no ei kyl oikeestaan mut check.

Pannahinen.

Stellapöhnässä on viillelty olkapään pattia auki, veri on kuivunut harmaanruskeiksi viiruiksi pitkin käsivarsia.
Tekisi mieli hakata päätä vain seinään.
Vittu itsensä kanssa.
Miltä tuntuu kun oikeasti ei tarvitse joka päivä pelätä iltaa ja sitä saako nukuttua?

Tai nukahdettua, nukkuminen ei kohdallani oli mikään ongelma, kerran sen makuun pääsee.
Ehkä siksi unettomuuksiani ei edes perheen kesken oteta tosissaan, kerran toisinaan nukun monta päivää putkeen nousten välillä vain juomaan ja kusemaan.

Ja on kuumettakin.
Ja nuha.

ps. tää on mun ploki saan kyl vinkua kun vituttaa.

Hormoonihirviöpäivä.

Tänään Antulla on huono päivä. Se nyt ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta erikoisen siitä tekee se, että oikeasti kenkuttaa sen sijaan että kaikki menisi muuten vain penkin alle.
Vaatteiden sävyt riitelevät keskenään, vieläkin on paha olo ja koulussa on Antulle yhtä vaikeimmista aiheista: askartelua...

Olen tosi huono käyttämään saksia. Pyydettäessäkään ei neliö ole neliötä nähnytkään, enkä osaa liimata suoraan saatika sitten ymmärrä tehtävän antoa ensimmäisen, toisen tai edes kolmannen selityskerran jälkeen.

Ruoka ei maistu ja hälinä ärsyttää entisestään. Viides kerta kun päivän aikana kun pysähtyy vetämään kunnolla henkeä ja nielemään oudot kenkutuskyyneleet. Näin kamalalta ei ole tuntunut sen jälkeen kun vahingossa nappasi naamaansa Aiméen e-pillerin sisältävän lääkekupin sisällön omansa sijasta.
Hormoonihirviöpäivä.

On pakko lähteä kotiin sanomatta kenellekään mitään. Kävellä keltaisenruskean lehtimeren yli ja polttaa löysä tupakka kodin edessä. Istua hetkeksi alas kokoamaan itseään, ennen kuin siirtyy rappuun tilaamaan hissiä kolmanteen kerrokseen. En minä jaksa nyt portaita.

On outoa astua hiljaiseen kotiin, päiväuniaika.
Leijonakin on torkahtanut telkkarin eteen postisedän tuoma ELLE (huomautus, ilmeisesti se salaa lukee sitäkin) avonaisena naamansa päällä.
Kai niillä on ollut aika rankka päivä, Romyllä oli epilepsiakohtaus heti aamusta.

Minä juon eilen ostettua Pepsi Maxia ja käyn postit läpi, mainokset heitetään suoraan paperinkeräyspinkkaan, joka hipuu jo pilvissä, ei meillä ole rahaa ruokaan. Jääkaapissa on siideritölkki ja litran jukurtin jämiä, sekä muovailumassaa sinikantisessa muovipurkissa.

Käsiä pistelee, ne on kajonneet öljyväriin.

Huomenna mennään äitille. Saa pienemmille kunnon ravintoa ainaisen puuron ja makaroonin&tonnikalan tilalle. Saan olla niiden kanssa vielä viikon, Aimée lupasi, marraskuun ensimmäinen päivä tulee laina ja pääsen viemään niitä...pois.

Toinen ääni sanoo että älä vie silloinkaan.

päänsärky, huimaus, pahoinvointi, vatsakramppi

Nauti näistä päivistä, joita ei montaa suoda lasten kanssa.
Yritä parhaasi.
Ole nyt jumalauta kiitollinen ja onnellinen.

Tänään minä en mene kouluun. Herään puoli kuudelta käymään laksatiivipaskalla ja käyn takaisin makaamaan Leijonan viereen, joka tuhisee tyynyynsä. Otan sitä kädestä ja yritän vittumaisuuttani lähettää päänsärkyni ja huimaukseni sille siinä kuitenkaan onnistumatta puutteellisten psyykikkotaitojeni takia.

Seitsemältä kello lentää kaaressa.

Vielä vähän unta.

Puoli yhdeltätoista postimies rinkuttaa ovikelloa.

Sen jälkeen vielä vähän lisää unta.

Puolikahdeltatoista olen kouluvalmiina tavarat kasassa ja vaatteet niskassa, mutta ovella tulee taas niin paha olo. Jos vatsassa olisi jotakin, sen varmasti olisin oksentanut heti paikalla kengilleni.

Puolitoista päivää oli ihan ok olo vaikka naama jatkaakin turvottamistaan edelleen.
Sataa vettä ja kaatopaikka on valloillaan.
Sairastaisi nyt saatana kerralla vaan kunnolla.

Have it your way

Minne on pikkuveli lähtenyt?

maailmallehan se kai.

Sitähän me tässä kyllä tultiin kattomaan, mutta onnea sullekin.

Laittoivatko ne sinut heti töihin?

Ihan ite halusin.

Ootko ollut juhlimassa?

Hä en?

Ai, näytit vaan niin... kalvakalta.

Kauankohan mummi jaksaa elossa?

ehkä viikon tai kaksi, tai ehkä se näkee vielä viimeisen syntymäpäivänsä.

Miten monta mansikkaa voi syödä kakun päältä ilman että se näyttää tuhotulta?

Huomasitko että rännissä kasvaa kukkia?

Tintantantantallallei mörkö se lähti piiriin

Kolmas "kyllä mä tänään sinne labraan meen"-aamu kuitataan herätyskellon rikkomisella, vitut menen, vitut nousen, en jaksa, en pysty, tunti myöhässä luennolle purkkaa mässyttämään yövaatteet niskassa. Vaikkei kouluun ole kuin muutama askel, jokaisella niistä rukoilee itseään kääntymään vittu takaisin.
Oksettaa niin paljon ettei ole varma pyörryttääkö sitä enemmän vai ei.

Bisnestä.

Budjetti loppukuuksi on 9 senttiä, puolukkapuuro survoutuu nannaksi.

Päänsärkykin, ja hulluja humalaisia tipuja ikkunalaudalla mulkoilemassa lisäätupakantumppejameille!

Eilinen oli muistikatkos, hoitotäti kysyy miksen ole käynnillä, ethän oo kipeenä?
Ai minäkö! En, ei vielä ole syysloma, silloin kunnon koululaiset sairastaa.

Komennan vielä koulussakin.

Iskä kato! Iskän Nubu teki hienon iskäkato
ja iskä kattoo koska iskän Nubu teki niin hienon kukkasen
ite Nubu ite teki.
Ja se menee jääkaappigalleriaan suorinta tietä.

Oliko muuta? No ei ollut.
Paitsi paniikkikohtaus illalla tahattomasta kommentista, mikävitunmuija kun parkuu ja hyperventiloi ulkonäköasioista ja puree eikä pussaa.

Isi onko siun pää kipiä?

Ei, maha vaan.

Ookko varma...

En...

Päivän saldo

siis kattokaa miten söpön lampun (ja vaavan) löysin vähä googlettamalla!!

• aamupahoinvoinnin vaihtuminen päivähuimaukseen ja lopultailtaoksetukseen (Sini lopeta jo se raskailu, en enää jaksa näit sympatiaoireita!)
• 1.5 suklaalevyä
• kuppi kuumaa kasvislientä
• keskivartalokorsetin aiheuttamaa alaselkähikoilua
• kipua korvassa ja polvissa, transuääni ja kevyttä köhää
• tukan värjääminen
• kaksi kasvonaamiota
• kolme Topeliuksen satua
• 6 tuntia luentoja w00t !
• kärrylenkki Siwalle ja takaisin (yhteensä melkein 1 kilometri!)
• kaverin Kiinalaiset pilas mun hiukset!-itkunpuuskan rauhoittelua
• rahanpuutteen kiroilua ja tuskailua onko huomenna vai perjantaina Gina Tricotin avajaiset
• uusimman Housen kahtominen
• paljon tupakkaa

... ja väriliitujen päälle tallomista.

Loppukevennykseksi:

Nuha: Mikä on poikaystävä?
Napsu: Se on semmonen minkäkaa pussataan. Sami on iskän poikaystävä. No pussatkaa jo!

kyl meän poika tietää.

Heijaa pää polvissa ja pidä se kaikki sisällä

Anttu on ollut hyvin ärtynyt viimepäivinä. Vihainen, suutuksissa, halko perseessä, vittuuntunut, saakelin paskalla päällä.
Vai onko?
Kyllä, kyllä muistaakseen on.

Anttu on ollut paljon koulussa, mutta silti hurjasti poissa, ollut väsyksissä ja nukkunut pitkälle aamupäivään, torkuttanut herätyskelloa kymmeniä kertoja saamatta otetta silmien avaamiseksi.
Illat, yöt, aamuyöt menee lukiessa, miettiessä, törkätessä Leijona hereille keskustelemaan saatananpalvonnasta, juodessa lakritsiteetä ja tuijottaessa ostos-TV:tä nukkumattia odottaen.
Liikaa tupakkaa,
liikaa taukoa,
huomenna on poliaika, aamulla, kahdeksalta, minä vihaan aamuaikoja ja aamuja ja sen pitäisi jo olla selvää...
Ensiviikolla pääsen lääkäriin, oikean lääkärini puheille ensimmäisen kerran sitten alkuvuoden 2010.

Inhottaa kun tietää itse ettei mene hyvin.
Kun ei jaksa olla pystyssä, muttei kuitenkaan saa apua tai tule otetuksi todesta, kerran päävammainen, aina päävammainen, mistään fyysisestä vaivasta ei voi olla kyse.

Minä kerron yölle pimeänpelostani, siitä kuinka se liittyy tulevaisuusahdistukseen,
siitä että pelkään mörköjä sängynalla jotka tarraavat kiinni nilkoistani kun lasken jalkapohjani lattiaan, ja että sen takia hyppään mahdollisimman kauas poistuessani sängystä tai noustessani sinne.
Minä kerron sille kaikesta muustakin, että saisin edes hetken rauhan rytmihäiriöiltä ja inhottavilta kuiskauksilta. Minä yritän myöntää olevani vain ihminen, että saan pelätä rauhassa eikä minun tarvitse tietää kaikkea.
Mutta tiedättekö, ei se helppoa ole.

It's a party Marge, it doesn't have to make sence

Eilen oli peli-ilta Hoipatytön kanssa. Syötiin paljon jäätelöä ja juustonaksuja, tänään leivotaan ja tuijotetaan telkkaria, kunhan se muilta menoiltaan ehtii.
Minua ahdistaa. On ollut koko päivän fyysisesti huono olo, oksettaa ja kuumottaa naamaa ja silmät painaa sata kiloa. Hikoiluttaa, mutta on kylmä, kaupassa pitää kävellä pitkin hyllyjä ettei tömähdä naamalleen.

Leijona oli täällä aamupäivästä. Tehtiin sienirisottoa ja juteltiin niitä näitä. Tiskattiin ja se haisteli niskaani kun poltin tupakkaa.
On vaikea sanoa ei kun panettaa itseäkin, mutta voitto silti.

Huomenna se täyttää 40, tuuthan?
Ei mul oo lahjaa.
Sie oot ihan tarpeeks hyvä lahja.

Sihisen ja käsken sen lähteä kun se empien sanoo, että Marijakin on tulossa, mitä vittua sä sille sanoit kun sen jätit?
No... etteí tää taida... toimia...
ELI ETTÄ SE SAA YRITTÄÄ KOVEMMIN? Oisko reilua vaan sanoa asiat niinkun ne on.

Kai sille silti annan anteeksi kun saatan sen alas.

Kesä ja sen ihanuus

Silmät vuotaa ja nenä vuotaa ja perse on punaisenkirjava jättimäisistä hyttysenpuremista. On niin kuuma ettei pysty syömään eikä juominenkaan paranna oloa, suihkun jälkeen on ensin kylmä ja sitten kuuma ja siitä hetken päästä kylmänhikinen ja ällö. Päänsärkyä ja paisuvia suonia käsivarsissa. On niin fyysisesti huono olo.

Henkisesti päinvastainen,
kiehnätään lasten kanssa sängyssä ja pelataan Kimbleä, tai minä ja Napsu pelataan, Nupsu hakkaa noppakupolia ja Romy kieriskelee lattialla piereskelemässä kuin mikäkin rikkinäinen perämoottori.
Pepsi Max on pieninä suullisina hyvää,
tukkani on valkaistu, mustasta värinpoisto, toiset kitisevät ettei siitä tule kuin ruskeaa tai oranssia tai muuta paskaa yhden käsittelyn jälkeen, mutta minun tukkani on erikoistapaus. Haluan siitä ehkä punaisen.
Mutta sitäkään ei ole vielä päätetty.

Ihana olla vielä tähän aikaan sunnuntaina kotona, huomenna on vasta iltavuoro.
Huomenna on paskaa se että täytyy hyvästellä.
Tietämättä koska seuraavan kerran nähdään.

Mun pitäisi kysyä Leijonalta mikä tää juttu on, mutta en kuitenkaan uskalla.

Nukkumatti, minne olet eksynyt?

Ootsä kipeenä?
Juu… Perjantaista asti.
Siltä näytätki.
Ei vaan kehtaa olla pois, totean ja mussutan juustoa leivän päältä. Ei ole yhtään nälkä ja oksettaakin, mutta aina sitä saa yrittää, jos syömisestä olisi muka jotain apua.
Työmies taittaa lukemansa aamulehden kasaan ja ojentaa sen pöydän yli käteeni.
Käyn tupakalla enkä meinaa päästä nousemaan kiviaidan päältä ylös lopetettuani, jalat ei tunnu kantavan ja polvet temppuilevat pahemmin kuin pitkään aikaan. Tämän työn huonoja puolia, lonkkavaivat ja polvien kiertyminen polkimien pumppaamisesta.

Minua väsyttää niin kamalasti. Hätkähdän hereille ja kolautan otsan pöydänreunaan, torkun viiden minuutin välein, silmät ei aamusta kohdenna, niitä koskee, onneksi se alkaa olla jo helpottamaan päin.

Niin paha olo.

En tahdo nousta aamullakaan sängystä, mutta äiti hoputtaa.

Tahtoisin omaan kotiin nukkumaan, muttei se käy, nyt on vasta tiistai, ja perjantaihin tuntuu olevan ikuisuus. Pääsen puoli neljältä, sen jälkeen suunnitteilla on päivätorkut ennen illan Bodycombatia, jos nyt sinne edes kykenen.

Laxoberon ei saa mitään liikkeelle ja suututtaa, se kun ei paskaa tule ulos väsyttää ihmistä yllättävän paljon, ja saa inhottavan nälänväristyksen kulkemaan pitkin suolistoa, vaikka olo olisi kuinka kamala ja täysinäinen tahansa.

Tulostan salin tuntilukkarin työpisteeni ilmoitustaululle lasten kuvien viereen. Jos sitä vain jaksaisi, tekisi ihan hyvää. Ei tässä kunnossa eletä kauaa.

Eilen Tapsu kävi vanhimman enon kanssa tuomassa uuden sohvan äitille, haistelin sen paitaa, se haisi ihan Leijonalta. Ne välillä lainailee toistensa partavesiä ja suihkusaippuoita töissä.

On ikävä. Koskettamista. Olemista.

Selkä paskana, räkää poskella ja itku silmässä jo valmiiksi

En mennyt polille tänään, lähetin angiina-viestin. Olisihan se toisaalta ollut ihan mukava pukea päälle ja kävellä rohkein mielin ovesta ulos, mutta yksikin päivä sisällä on päälle liikaa. Kun tulee niitä ajatuksia. Niitä kehoituksia.
Rättipoikki ja halko pinossa. Uni olisi saanut jatkua ikuisesti, mutta jos olisin vaan jäänyt sänkyyn nukkuisin vieläkin. Eikä se käy kun on kiire. Kiire pakata, kiire ja kiire ja kiire. Silmiä särkevän kiire.

Huomenna tulee rahaa, huomenna soitan sossuun onko takuuvuokra-asia edennyt, huomenna halon hiuksia ja puren hammasta raha-asioiden takia ja ostan paketin makaroonia, pullon ketsuppia ja tölkin maitoa. Siinä loppukuun ruuat.

Poltin puuron pohjaan, tosin ensin se kiehui yli ja paskoi levyt. Kaiken siivoamisen voi jättää myöhemmäksi.

Kuvanveiston työt ja portfolio pitää palauttaa perjantaina, perjantaina on myös taidehistorian koe. En ole vielä saanut koemateriaalia, enkä tehnyt kahta viimeistä kuvanveiston työtä, enkä koonnut portfoliota. Enkä sitä enkä tätä enkä tuota. Onhan tässä aikaa, aika rientää ja minä sen mukana. Kiire on parempi kuin se jos olisi aikaa pohtia ja ajatella.
Ettei tuntuisi epätoivoiselta vaikkei ole edes ruokaa. Kun sitä kerrankin voisi jopa syödä hyvillä mielin.

Huomenna saan lääkkeitä flunssaan, vihdoin, jos sitä vaikka paranisi ihmeen kaupalla.

Paska päivä

Makeaa oksennusta on nenässä, se ei lähde pois. Söin ja söin ja söin niin että kuvotti, kaikki tuli kaaressa ulos, tai melkein kaikki, loppu piti auttaa ettei tarvitse uudestaan mennä tänään.
Nuha on viety äitille turvaan, minulla on korvatulehdus ja silmätulehdus ja kuumehourailen ja migreeni hakkaa. Kahdilla paukuilla se helpottaa hieman, mutta olo vaan pahenee koko ajan.
Leijona sanoo ensin että menee käymään itselleen viikonlopuksi kaupassa, sitten se lähettää viestin että menee käymään baarissa, tapaamassa kavereitaan. Ehkä se haluaa kostaa tekemällä samaa mitä itsekin teen. Olemalla kusipääpaskiainen kun toisen puoliskon on paha olla.
En uskalla käydä yksin saunassa vaikka olen odottanut sitä koko viikon.
Hyviä päiviä niistä vähistä menee hukkaan lapsen kanssa.
Uudenvuoden mies soittelee, puhelin värisee äänettömällä peittojen alla, en enää jaksa. En vaan jaksa.

Kun välillä voisi olla huolehtimatta

Isäni soitti eilen kahdeksan aikaan illalla, sinänsä, eihän sen pitäisi olla ihmeellistä ja jännittävää että vanhempi soittaa joulupäivänä, mutta kyllä sen tietää jo etukäteen ettei tämä ole hyvien uutisten tai kuulumisten vaihtelupuhelu. Olisikin, edes joskus.

Romy pääsi tunti sitten sairaalasta tarkkailusta, sillä oli eilen epilepsiakohtaus ja se löi päänsä. Muutama tikki ja aivotärähdys. Kevään jälkeen sillä ei ole ollut isompia kohtauksia, tuijottelua ja kielen kääntelyä ja pysähtymistä on, mutta siihen se on jäänyt. Niin sitä ehtii huokaista helpotuksesta että vihdoin on saavutettu lääketasapaino, ja johan kaikki taas menee perseelleen.
Nyt kaiken pitäisi olla ihan hyvin, nuorimmaisen pitää vaan lepäillä muutama päivä rauhassa.

Tämä menee upottamaan säikähdyksensä saunan lauteille ja ottaa rauhoittavan kaljan sen jälkeen Leijonan kanssa.

Ps. en ole polttanut kolmeen päivään, melkein kyllästyttää. Tulee vaan syötyä itsensä lihavaksi ja maattua sängynpohjalla sairastamassa.

Voe paska

Olen ollut kolme vuorokautta hereillä.
Yöllä istuin olohuoneen sohvalla viltteihin kääriytyneenä, oli niin kylmä. Nenänpää jäässä. Jatkuvaa niistämistä ja yskänpoikasta. Silmiä kirveltää. Lasit auttaa ehkä vähän, en tiedä, ainakin saan katseeni joten kuten kohdistettua edes ruutuun.
Huomio siirtyy työntekemistä vähänväliä muuhun epäoleelliseen puuhaan. Palelen lisää. Vedän villatakin hihoja pidemmälle, sormet takkuilee näppäimistöllä.
Yritän kyllä keskittyä. Mutta pää on jähmeä.
Juon kahvitunnilla aamun toisen kupillisen teetä, työhuoneessa puoli litraa kylmää vettä. Tölkin energiajuomaa, jaksan keskittää ajatukseni taas hetkeksi työhön.
Suljen päästäni ulos kaiken, mikä ei normien mukaan sinne kuulu. Harhat. Tiedän tällä kerralla, että nämä eivät ole totta, eivät ole, eivät ole, eivät ole. Yritä ajatella. AJATTELE. Pidä pää omissa käsissä. Se on vain tahtojen taisto.
74 tuntia ilman unta, sitä ennen kaksi tuntia unta.
Yritän puskea tämän päivän läpi, päästä kotiin asti, ehkä selviän.
Jos en, hoipertelen ensiapuun. Huumattavaksi. Seurattavaksi. Tökittäväksi. Arvioitavaksi. Toisten huoleksi. Näyttämään veriset käsivarteni, kananlihaihoni. Sätittäväksi. Huolestuttamaan Leijonaa. En anna äitin soittaa sille ennen neljää, nukkukoon, jos osasto tulee kyseeseen, niin kuin uhkailtu on. Tiputus, vaikka olen syönyt. Nenämahaletku. Happiviikset, en jaksa edes hengittää. Sydän ei lyö tarpeeksi usein, noustessa taas liian tiheään. Psykiatrin konsultaatio. Se varmasti kysyy M1:stä. En suostu. En myönnä haluavani kuolla, nyt juuri en nimittäin tahdo, haluan vain nukkua. Unohtaa. Unohtaa sairaudet. Pääni. Sairaskertomuskansioni, joka leviää paperimereksi lattialle otteeni herpaantuessa, en jaksa edes kantaa sitä.
Syön purkkaa, salmiakkia.
Ulkona on pilvistä ja kylmän näköistä.
En tajua kelloa. Vilkaisen sitä vähänväliä, se on yksitoista, luulin, että jo yksi. Mutta yksitoista. En ole vielä käynytkään syömässä. Ei sitten ihme että vatsa tuntuu ontolta. Rummutan sitä katsellessani kuolleita silmiäni vessan peilistä. Yritän varvistaa nähdäkseni pömpöttävän ärtyneen pötsini, mutta se ei onnistu: peili on liian korkealla,
minä liian lyhyt.
12-vuotias pikkuveljeni on minua päätä pidempi.
Itkin sitä tiistaina.
Oliko tiistai eilistä...
Tuntuu jo torstailta, mutta ei.
Ei vielä.
Leijonalla on vielä yksi yövuoro.
Yksikö vain? Kyllä minä saatana selviän tästä, en halua viettää pääsiäistäni letkuissa. Tahdon hengittää vapaasti ruuantuoksua ja hymyillä jaloissa pyöriville pikkusisaruksille ja Pupulle, meikata mummin kurttuisen naaman, se ei enää reumaisilla käsillään pysty itse, mutta juhlanaikaan on oltava parhaimmillaan. Kukoistaa. Minunkin täytyy. Vaikken olekaan paastonnut, varsin päinvastoin.