Liikenteessä on mahdottomasti paskoja kuskeja. Olen itsekin ruosteisen oloinen, mutta se johtuu siitä, että pinna kiristyy toisten törttöilystä ja huudan ja kiroan radion yli. Sainhan jo autokoulussa hyvin korkeat road rage-pisteet, ja viimeisen neljän vuoden aikana se mittari on vain kohonnut ja kohonnut ja nykyään verenpaine polttelee korvia aina toisten autojen ilmestyessä näköpiiriin etenkin aamuisin ja pitkillä matkoilla.

Postissa ei olekaan sitä mitä oletin siellä olevan, vähän aikaa se harmittaa, mutta sitten päätän ryhdistäytyä, kaikki aikanaan kuitenkin.

Leijonan isä kuoli sunnuntaina. Siksi se vaan katosi vuorokaudeksi. Ei se osannut sanoa mitään. Tänään se kertoi tyttärelleen, tai kai sen ex-vaimo kertoi sille jo aiemmin, mutta asiat pitää hoitaa silti kasvotusten. Itse osaan enemmän samaistua Pikkupossun asemaan, olin suunnilleen sen ikäinen kun oma vaarini kuoli ja se oli aivan kamalaa.

Leijonan asemaan en osaa asettua edes pikkuvarpaallani, mistä minä voisin tietää, miltä siitä tuntuu. Kai se on jotenkin tähän valmistautunut henkisesti jo monia vuosia, sen isällä oli pitkälle edennyt Alzheimer ja sydän- ja keuhkovikaa, mutta ei se kuitenkaan ollut vielä niin vanha, vasta seitsemissäkymmenissä.

Pitäisi soittaa Leijonan ex-vaimolle ja pyytää sitä menemään hautajaisiin, minä en käy hautajaisissa. Inhottaa jo valmiiksi, en minä haluaisi tehdä tätä kenellekään meistä, mutta se on parempi niin. Leijonan äiti tykkää siitä kuitenkin, ja minusta taas ei yhtään, joten asia on parasta hoitaa näin. Ehkä se olisi menossa muutenkin, mutta nyt se saa autiopaikan perheen keskeltä siunaustilaisuuteen. Kun yksi este ei ole tiellä.

Huomenna menen sydänfilmiin, saa senkin paskan alta pois. Olen myös ajatellut varata hammaslääkäriajan, vaikka pelkäänkin. Minulla oli ennen lähes täydelliset hampaat, ei mitään oikomishoitoja toisin kuin kaikilla sisaruksilla, eikä yhtään reikää, mutta bulimian, armottoman kolajuomien ja tupakoinnin jälkeen ikeneni ovat vaalentuneet ja hieman vetäytyneet, toinen yläkulmahammas on erosioitunut lattapäiseksi, etualahammas alkaa tunkea toisten päälle ja reikiäkin pystyn itse paikantamaan ainakin kaksi, niitä on varmasti useampikin, vaikka ne on kai lopettaneet kasvunsa kerran ei satu, mutta muutama hammas tuntuu siltä, että ne ehkä on mätääntymässä, kerran väärin puraistessa tuntuu hyvinkin oudolta. Hammaslääkäri varmasti haluaisi myös ottaa pois ainakin kaksi viisaudenhammastani kahdeksasta, olen siitä lähes satavarma.

Sattuuko poraaminen tai hampaiden kiskominen?

Have it your way

Minne on pikkuveli lähtenyt?

maailmallehan se kai.

Sitähän me tässä kyllä tultiin kattomaan, mutta onnea sullekin.

Laittoivatko ne sinut heti töihin?

Ihan ite halusin.

Ootko ollut juhlimassa?

Hä en?

Ai, näytit vaan niin... kalvakalta.

Kauankohan mummi jaksaa elossa?

ehkä viikon tai kaksi, tai ehkä se näkee vielä viimeisen syntymäpäivänsä.

Miten monta mansikkaa voi syödä kakun päältä ilman että se näyttää tuhotulta?

Huomasitko että rännissä kasvaa kukkia?

Hektisesti parempi olo

Torkutan tunnin. Syön muroja ja luen mainoslehtiä talon hiljaisuudessa. Sovittelen vaatteita päätyen sitten kauluspaitaan, kravattiin ja siisteihin housuihin pari viikkoa taas jatkuneen verkkarivaiheen jälkeen.
Poltan tupakkaa aamuauringossa ja juon teeni naputuksen keskellä työmaalla. Juttelen Työmiehen kanssa ja tilaan itselleni miehen katsomaan paskomaani konetta.
Työkaveri murjaisee että tuurillani hiukkasen roikkuva loisteputkivalon säleikkö tipahtanee niskaani tämän päivän aikana, enkä minä sitä ihmettelisi yhtään.
Pitää käydä ruokiksella apteekissa.
Syön pullaa ja luen lehden tekstaripalstaa, vastailen puhelimeen ja vitsailen osastonhoitajien kanssa varusmiehien tekstien kiireellisyydestä, että ne voidaan taas lähettää palvelemaan isänmaata.
Torstaiksi on merkitty lääkärinaika nuorisopolille, lääkityksen tarkistusta ja sairasloman miettimistä, mutta tänään on taas sellainen olo, ettei voisi vähempää mitkään sairaslomat kiinnostaa. Jokainen päivä on niin toisistaan poikkeava.

Parhaan kaverin isä oli saanut sydänkohtauksen toissayönä, äiti kertoi, vaikkei olisikaan saanut kertoa, ehkä siksi on ollut niin paska olo. Tai en tiedä.
Niin tyhjä ja tyhmä olo.
Se vaan pysäytti kovasti, salilla huomasin juoksevani tuplasti sen ajan mitä lämmittelyksi piti matolla, tekeväni ylimääräisiä toistoja ja lähtiessäni olo oli kuin mihinkään ei olisi edes koskenut.

Miten menee?
Ihan ok…
Hyvä.

Siinä koko viestikeskustelu, jonka osasin käydä.

Jotenkin. Sen otti niin omakohtaisesti, toisen isän melkeinkuoleman, se oli ollut ihan hetkien päässä. Entä jos se olisi omalle kohdalle sattunut. En minä ole menettänyt vielä tarpeeksi, että osaisin eläytyä, en minä osaa reagoida mihinkään.
Aina kun minulle on kerrottu jonkun kuolleen, totean vain aha ilmeettömästi ja jatkan matkaani. Enkä ajattele asiaa. Se vain purkautuu ulos jossakin vaiheessa. Alan kinaamaan ja lopulta murrun ja huudan tuskaa. Vaikka pitäisi olla kääntämättä ajatuksiaan. Sen takia on syömishäiriötäkin.
Isin ja äitin poika.
Kuolemassa en osaa auttaa muita kerran olen itsemurhankin puolestapuhuja.

Tänään Zumba ja sali ja tulee uusi puhelin ja ah syön lisää punajuuria ja vetelen rautalisää, ai niin, piti googlettaa mitä vitamiinia tai kivennäisaineita tarvitsen kun nykii lihakset jatkuvasti samalla tapaa kuin silloin kun poltan pilveä.
Kai se on magnesium.
Kusen siihen tahtiin että se voisi myös olla jotain muuta.

EDIT://
Hell yeah ihana ujo poika-mies tulikin kuin tilauksesta, taino tilauksestahan se tulikin, ja asentelee meikälle ihan tuliterää konetta paraikaa. Kyllä elämä on ihanaa.