Miun Perhe

Leijona: aviopuoliso Aivovasara: kani Lapset: Jupu, Napsu, Nupsu & Romy

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Liikenteessä on mahdottomasti paskoja kuskeja. Olen itsekin ruosteisen oloinen, mutta se johtuu siitä, että pinna kiristyy toisten törttöilystä ja huudan ja kiroan radion yli. Sainhan jo autokoulussa hyvin korkeat road rage-pisteet, ja viimeisen neljän vuoden aikana se mittari on vain kohonnut ja kohonnut ja nykyään verenpaine polttelee korvia aina toisten autojen ilmestyessä näköpiiriin etenkin aamuisin ja pitkillä matkoilla.

Postissa ei olekaan sitä mitä oletin siellä olevan, vähän aikaa se harmittaa, mutta sitten päätän ryhdistäytyä, kaikki aikanaan kuitenkin.

Leijonan isä kuoli sunnuntaina. Siksi se vaan katosi vuorokaudeksi. Ei se osannut sanoa mitään. Tänään se kertoi tyttärelleen, tai kai sen ex-vaimo kertoi sille jo aiemmin, mutta asiat pitää hoitaa silti kasvotusten. Itse osaan enemmän samaistua Pikkupossun asemaan, olin suunnilleen sen ikäinen kun oma vaarini kuoli ja se oli aivan kamalaa.

Leijonan asemaan en osaa asettua edes pikkuvarpaallani, mistä minä voisin tietää, miltä siitä tuntuu. Kai se on jotenkin tähän valmistautunut henkisesti jo monia vuosia, sen isällä oli pitkälle edennyt Alzheimer ja sydän- ja keuhkovikaa, mutta ei se kuitenkaan ollut vielä niin vanha, vasta seitsemissäkymmenissä.


Pitäisi soittaa Leijonan ex-vaimolle ja pyytää sitä menemään hautajaisiin, minä en käy hautajaisissa. Inhottaa jo valmiiksi, en minä haluaisi tehdä tätä kenellekään meistä, mutta se on parempi niin. Leijonan äiti tykkää siitä kuitenkin, ja minusta taas ei yhtään, joten asia on parasta hoitaa näin. Ehkä se olisi menossa muutenkin, mutta nyt se saa autiopaikan perheen keskeltä siunaustilaisuuteen. Kun yksi este ei ole tiellä.

Huomenna menen sydänfilmiin, saa senkin paskan alta pois. Olen myös ajatellut varata hammaslääkäriajan, vaikka pelkäänkin. Minulla oli ennen lähes täydelliset hampaat, ei mitään oikomishoitoja toisin kuin kaikilla sisaruksilla, eikä yhtään reikää, mutta bulimian, armottoman kolajuomien ja tupakoinnin jälkeen ikeneni ovat vaalentuneet ja hieman vetäytyneet, toinen yläkulmahammas on erosioitunut lattapäiseksi, etualahammas alkaa tunkea toisten päälle ja reikiäkin pystyn itse paikantamaan ainakin kaksi, niitä on varmasti useampikin, vaikka ne on kai lopettaneet kasvunsa kerran ei satu, mutta muutama hammas tuntuu siltä, että ne ehkä on mätääntymässä, kerran väärin puraistessa tuntuu hyvinkin oudolta. Hammaslääkäri varmasti haluaisi myös ottaa pois ainakin kaksi viisaudenhammastani kahdeksasta, olen siitä lähes satavarma.

Sattuuko poraaminen tai hampaiden kiskominen?

3 kommenttia:

shadychick kirjoitti...

poraaminen ei, viisaudenhampaista en tiedä, mutta maito- ja rautahampaiden repiminen tuntuu vähän. epämuodostuneiden väärinpäinkasvavien hampaiden repiminen sen sijaan sattuu helvetisti. mitä suotta pelätä..

Meri kirjoitti...

En osaa vastata kysymykseesi hammaslääkärijutuista, koska oon niinkin onnekas, että oikomista kummempaa ei ole koskaan tarvinnut hampaille tehdä.

Sen sijaan haluan kertoa, että löysin tän blogin sattumalta tänään, ja tää jää kyllä kirjanmerkkeihin nyt. Muistelen, että jossain (näiden tuntien aikana, kun olen tätä tapittanut tässä) lukemassani merkinnässä mainitsit, että sulla on lukihäiriö, ja pakko kyllä sanoa, että en oo tietääkseni koskaan ennen kohdannut lukihäiriöistä, joka kirjoittaisi yhtä kauniisti, eläväisesti, persoonallisesti ja luovasti. Nautin sun kirjoitustyylistä aivan valtavasti, koska se tuo arkisimpiinkin asioihin aivan erityisen hohteen. Jos kirjoittaisit kirjan, ostaisin sen, melkeinpä aiheesta riippumatta.

Lisäksi sä vaikutat aivan uskomattoman mielenkiintoiselta ja hienolta ihmiseltä. Sellaiselta, jonka haluaisin tavata ja jonka kanssa haluaisin puhua monta tuntia. Sulla on takana aikamoisia kokemuksia noin nuoreksi sälliksi, ja valitettavasti osa niistä on mun kanssa yhteisiä.

Mun täytyy oikeasti kiittää siitä, että oot avannut sydämes tässä blogissa, koska tän lukeminen antoi mulle tosi paljon: esteettisiä elämyksiä, ajateltavaa, samaistumista, lohtuakin. Jopa halua jatkaa omaa, kauan päivittämättä ollutta syömishäiriöblogiani, jota kukaan ei taida lukea, mutta ei tarvitsekaan, koska voisin kirjoittaa kirjoittamien vuoksi.

Kaikkea hyvää, oikeasti.

Anttu kirjoitti...

Kiitos paljon Meri : ) lukihäiriöni ei ole ihan järkyttävän vakava niin että eniten päänvaivaa aiheuttaa vain kaksoiskonsonantit ja heittelen kirjaimia sekaisin, itse lukemiseen se vaikuttaa enemmän ja se on välillä oikeasti tosi hankalaa kun jumiutuu johonkin sanaan, ihan kuin änkytyksessä mistä myöskin kärsin, tavallisesti sekin on vähän hallittavampaa, mutta stressitilanteista ei saa sanaa suustaan.

Eli mutta kiitos paljon ja kaikkea hyvää sinullekin. Ihan oikeasti.