Kihihi

Korkokenkäkuumotusta aroissa jalkapohjissa,
suukkoja korvantauksille
ja aamuntuoksuinen huomenta.

Pieni krapula
aamutupakka
ja se tuhahdus kun ei tahdo nousta vaikka kuinka kusettaa.

Ei jaksa hämmentää
kun astelee portaat alas
Käsi kädessä, toisten sormia silitellen.

Minua naurattaa ja jäätelö on hyvää. Kaivan taskusta illalla kerätyt puhelinnumerot, viimeisin pinossa on Tuulimyllyjentaistelijalta Oulusta, sillä oli ylevä nenä ja työkaverina kaima.
Tukkani haisee eiliselle tupakalle, enkä malta istua paikallani. Tanssin rentoutusmaton päällä ja yritän saada veren kiertämään korkojen käytön unohtaneisiin lättäjalkoihini, jotka viime viikkoina on tungettu vain likaisiin tennareihin.

Soitellaan Anorektikkotytön kanssa ja sovitaan iltaohjelmaa saunan jälkeen, rauhallista ajelua ympäriinsä, ehkä kahvit ja teet tai kaakaot joenvarsikahvilassa. Elämä on niin kaunista ja äitin kukkapenkki on täynnä värikkäitä krookuksia.

Leijona on minun vielä huomenna.

Tänään on minun viimeinen koulupäiväni reiluun viiteen viikkoon. Tämän "työharjoittelujakson" vietän kaikkea muuta kuin tekemässä ilmaisia töitä, se on varmaa se.


Koulu ja työt

Olen vääntänyt hiki hatussa portfoliota toisensa perään, ja vihdoin alkaa näyttää valmistuminen lupaavalta. Enää yksi, joka perjantaihin mennessä täytyy palauttaa, viimeistelyä vaille valmis, ja sen lisäksi koko kouluvuoden kattavan työ/oppimisportfolion teko, mutta onneksi sen tulee olla valmis vasta toukokuun loppupuolella, joten eiköhän tämä tästä lähde rullaamaan.

Työt sairaalalla alkavat 7.5.. Sitä ennen tulossa on kesäloma, jonka vietän ählämipitseriassa pimeänä työvoimana, että saa toukokuun laskut ja elämisen kustannettua. Tämän päälle olen extra-apuna tekemässä teatterille lavasteita, jos sinne ei tarpeeksi porukkaa ilmaannu paikalle.


Sosiaalielämä

Päiväni kuluvat lapsiperheen arkea pyörittäen. Kotona sotku on jotakin niin mittavaa, että tänään, kunhan käyn koululla viimeistelemässä hommat, tulee tarttua imuriin oikein urakalla. Täytyy keksiä pienille jotakin pientä hommaa, johon riittää mielenkiinto ja keskittymiskyky, mutta kyllä vaan, meillä ihan pikkuisesta pitäen ollaan mukana siivoamassa, ihan vaan siksi että elämä sitten isompana olisi helpompaa, eikä tarvitse olla ilmoittamassa itseään mihinkään siivoamistositeeveehen...

Hoipapoika soitti juuri äsken ja sain oikein mukavan aamuherätyksen, se ei nimittäin ole itsestään paljoja ilmoitellut viimeaikoina, eikä muutenkaan tuntenut oloaan mukavaksi jutella kanssani. Ehkä viimeviikkoinen autoonimurtautumisoperaatioyritys teki vain hyvää. Nyt se jopa ehdotti että lähdettäisiin juomaan, like old times, kunhan se tappovuoroista töistä pääsee.

Muutenkin koulukavereiden kanssa menee paremmin kuin hyvin ja jaksan ottaa taas vastaan toisten huolia, tosin sen verran olen järkiintynyt, etten niitä ala ahnehtimaan vaan otan pienissä määrin siinä missä itselleni sopii.


Päänsisäinen elämä

Viimeyönä, tai siis aamusta nyt, sain nukuttua mittavat viisi tuntia, joka on viisi tuntia enemmän kuin taas viikkoihin. Ylpeä ja onnellinen olen puolestani, sillä kylläpä taas väsyttikin. Silmäpussit on niin isot että hyvä että sitä ulos kehtaa lähteä.

Pidin tässä viikon epävirallisen Efexor-tauon ja oh mama että olen onnellinen uudesta reseptistä ja haetuista pillereistä. Vieroitusoireet tulevat aina kohdalleni vahvoina, kuten kaikki vaikutusoireetkin. Kiertohuimausta ja pyörtyilyä ja oksetusta ja sätkymistä ja maanisuutta täysstoppiin asti.
Tämä olo ei oikein rohkaissut tekemään mitään, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Paitsi näitä vinyylikulhoja sain paskarreltua:

Silloin kun asuttiin Aiméen kanssa yhdessä tein meille seinähyllyt täyteen näitä ja sinne sai laittaa piiloon uteliailta sormilta kaikkia isin ja äitin tavaroita.

Eilen tuli käytyä polilla pitkästä pitkästä aikaa, ja pitkästä pitkästä aikaa myös itkeäpillitin sinisellä mukavalla tuolilla kuin pikkutyttö konsanaan rakkauksien perään. Itsetuntoni on suoraansanottuna pohjassa näinä aikoina, ja lääketauon kohdalla sitä huomasi lipsuvansa vanhoihin tapoihinsa. Mollaamaan itseään, jännittämään julkisia paikkoja koska kaikki siellä nauravat minulle vähintäänkin selkäni takana, puristelemaan hetkessä ilmaantuneita jenkkiksiäni, puhumaan itsekseni, saamaan säpsyjä nopeista liikkeistä, jne jne jne. Kaikki oli pienessä mittakaavassa, oli kuitenkin vain viikosta kyse.

-

Nyt soi herätyskello aamutoimien aloittamisen merkiksi, joten tämä poika lähtee paskalle ja pesemään hampaansa, polttaa tupakan, lätkii peitevoidetta silmänalusiinsa ensin paineltuaan niitä kylmäpussilla, pukee päällensä ja lähtee koululle leikkaa-liimaa-operaation viimeistä osaa suorittamaan.

Ps. skippasin tänään ruokailun.

                                          Ihanaa iskä kun siä naurat!

Julius 5 v 11 kk

Adrian syö maalia vaikka kuinka olisi kielletty lapsesta saakka olemaan tekemättä niin

Kun minä maalaan, haluan olla omissa oloissani. Lähes hiljaisuudessa, oman pääni seurassa. Jutella itselleni tehdessäni, silloin ei joudu keskittymään mihinkään.

Kun minä maalaan, pursotan väriä suoraan kankaalle harvemmin käyttäen kippoja ja kuppeja sekoittaakseni väriä valmiiksi.

Kun minä maalaan, sotken itseni päästä varpaisiin.
Kun minä maalaan, sotken matot ja lattiat ja seinät huiskiessani väriä huolimattomasti.

Kun minä maalaan, kostutan siveltimen suussani niin että suupieleni ja kieli ovat sessioinnin jälkeen kauniin kirjavat.

Kun minä maalaan, annan itselleni luvan puhua yksin ääneen ja laulaa.

Kun minä maalaan, teen montaa työtä kerrallaan. Näin aikaa ei mene hukkaan odotellessa värin kuivumista.

Kun minä maalaan, jätän pensselit tököttämään vesikuppiin päiväkausiksi, viikoiksi... vaikka tiedän kuinka pahaa se karvalle ja kärjenmuodolle tekeekään. Minä en ole siisti ihminen.

Kun minä maalaan, en luonnostele, vaan teen kaiken sydämestä suoraan.
Kun minä maalaan, ideoin tehdessäni, ja lopputulos on aina täysin erilainen kuin jokaisen miettimistauon välissä.

Kun minä maalaan, minä olen onnellinen.

Kinttusankarin jalat ne vaan puutuu

Ei saakeli... ja vajoan pulpetin alle tuholaisjengin syöksähtäessä salaperäisesti kohti liitutaulua opettajan kirskuttaessa numeroita sen pinnalle. Kakkasia ja kukkasia ja jotakin eriskummallista ehtii ilmestyä taulun alareunaan ennen kuin kukaan ehtii kissaakaan tavata.
Tänään siis vein pirteät peipposeni mukanani koululle niiksi pariksi tunniksi, jotka paikalla jaksoin olla kahden tunnin yöunien päälle. Ei tämä helppoa ole vaikka joku erehtyisi niin väittämäänkin. Nukahtaa puoli viideltä, herätä umpiväsyneenä ennen seitsemää, keittää kaurapuurot, vaihtaa yövaipat pois ja pestä rivi pyllyjä ja  hammasrivejä, saada nuorimmainen nielemään Sanasolinsa, pukea päivävaatteet jokaiselle päälle jossa mutkana matkassa se että kun yhden saa valmiiksi seuraava on jo ehtinyt riisua vaivalla puetut kledjut ja heitellyt ne ympäriinsä. Äkkiä käydä vielä pissalla ja tapella ulkovaatteet niskaan, muistaa ettei niitä puuroja ole vielä syöty ja äkkipikaa tunkea kuitupommit alas jokaisen kurkusta.

Ja tässä kohtaa sitä itse pääsee jalat ristissä kuselle. Vetää tuulipuvunhousut yöhousujen päälle ja suihkauttaa deodoranttia kainaloihinsa, tunkea kaksi purkkatyynyä suuhunsa pahanhajuisen hengityksen seuraksi, yrittää mahdollisimman sukkelasti löytää tavaransa, jotka joku on jo piilottanut ympäri kämppää pitäen tiukasti silmällä viattomannäköisinä eteisessä täysissä tamineissa toljottavia tuhotasmaaneja ettei ne vaan ehtisi keksiä enää mitään päänvaivaa.
Kengät jalkaan ja menoksi.

Mutta älkää pelätkö, en minä valita, se kun tyttö kiipeää syliin ja painaa päänsä rintaa vasten ja sanoo että isi mie rastan sinuu räjäyttää kaiken stressin tuhannentuusannuuskaksi.

Minä haluan olla aina rehellinen lapsilleni, vaikkei se aina reilulta tunnukaan. Vastaan aina siihen mitä kysytään kaunistelematta, koska haluan että hekin voivat aina olla rehellisiä minulle.