Täysikuuahdistus

Yhden yön jo valvoneena, toisen torkkuneena äitiltä varastetuilla Sirtaludeilla. Ei tarvitse kauaa taas etsiä syytä unettomuuspaukkuun: torstaina, uudenvuodenyönä kirkas suuri täysikuu tulee möllöttämään taivaankannella rakettien paukkeen seassa irvistelemässä ilkikurisena.
Ei siinä mitään, kyllä sitä selviäisi jos vaan ei saisi unta ja joutuisi vittuuntuneena varttumaan käännöstä ongelmaan, mutta kun on inhottavan levoton olo. Vapisee eikä pysty hengittämään.
Onnellinen voin olla siitä että ne näyt joita täydenkuun aikaan näkee tunnistaa insomania-hourailuksi. Kaikkien kohdalla ei näin hyvin käy, tänään kuulin kylillä naisesta, joka aina täydenkuun aikaan soittaa putkifirmaan siitä että hänen putkistostaan purskuaa rasvaa ulos.

Leijona on Pikkupossun kanssa etelässä, ne palaavat vasta lauantaina. Minä kökötän äitin sohvalla murjottamassa yksinäisyyttä, kun en uskalla kotiinkaan mennä yksinään. Ihan kun siitäkään mitään hyvää seuraisi.
Aivovasara nukkuu pahvilaatikossaan keittiön nurkassa, surettaa kun se alkaa tulla vanhaksi. Kotona se on alkanut rakentaa uunin eteen pesää, sieltä saa etsiä milloin avainnippuaan, milloin mitäkin... Se on vasta 6-vuotias, ei sen vielä tarvitse olla menossa minnekään.
Olen juossut alennusmyynneissä ja lumisilla kaduilla, tavannut vanhoja tuttujani kaakaon merkeissä torikahviloissa ja pidättäytynyt juomisesta. Oli virhe hakea Alkosta jo tänään pulloja mukaansa; karpalolonkerot ja kuohuviinit ja salmiakkiviinat ja kaikki muut ah niin ihanan makeat ja humalluttavat juomat houkuttelevat käymään kimppuunsa. Edes vähän, joohan.

Leikitän kummityttöäni, Pupu osoittaa mustasukkaisuutta, vien sen pulkkamäkeen ja rakentamaan lumiakkoja puistoon. Meillä on hauskaa, mutta iskää vähän väsyttää...
Ostan wokkivihanneksia, Pekingin sekoitusta, sitä olen katsellut sillä silmällä jo jonkin aikaa. Tiraus rypsiöljyä pannulle, pari kourallista vihreitä vihanneksia perään, puolikas kasvisliemikuutio... juustoraastetta... ja punajuurisalaattia. Kyllä minä rautani ja proteiinini osaan hankkia vaikken lihaa syökään.
Ensiviikon maanantaina on ensimmäinen vaakapäivä kuukauteen. Vuoden ensimmäinen vaakapäivä.

VUONNA 2010
minä lupaan...

... saada painoni nousemaan 45 kiloon ilman vastaanpanemista asian suhteen.
... viettää enemmän aikaa Pupun kanssa.
... viedä roskat ja tiskata ainakin kerran viikossa.
... rakastaa elämää.

Kun välillä voisi olla huolehtimatta

Isäni soitti eilen kahdeksan aikaan illalla, sinänsä, eihän sen pitäisi olla ihmeellistä ja jännittävää että vanhempi soittaa joulupäivänä, mutta kyllä sen tietää jo etukäteen ettei tämä ole hyvien uutisten tai kuulumisten vaihtelupuhelu. Olisikin, edes joskus.

Romy pääsi tunti sitten sairaalasta tarkkailusta, sillä oli eilen epilepsiakohtaus ja se löi päänsä. Muutama tikki ja aivotärähdys. Kevään jälkeen sillä ei ole ollut isompia kohtauksia, tuijottelua ja kielen kääntelyä ja pysähtymistä on, mutta siihen se on jäänyt. Niin sitä ehtii huokaista helpotuksesta että vihdoin on saavutettu lääketasapaino, ja johan kaikki taas menee perseelleen.
Nyt kaiken pitäisi olla ihan hyvin, nuorimmaisen pitää vaan lepäillä muutama päivä rauhassa.

Tämä menee upottamaan säikähdyksensä saunan lauteille ja ottaa rauhoittavan kaljan sen jälkeen Leijonan kanssa.

Ps. en ole polttanut kolmeen päivään, melkein kyllästyttää. Tulee vaan syötyä itsensä lihavaksi ja maattua sängynpohjalla sairastamassa.

Ei se bulimia päästä mihinkään lähde

... ei vaikka lopettaisi oksentamisen. Vaikka taistelisi kuinka. Kieltäisi ja kääntäisi katseensa siltä. Siellä se on, tahtoi tai ei.
Vatsa vetää vähemmän kuin ennen, ja siksi tulee syötyä liikaa. Tulee niin huono olo kun jatkaa vanhojen tapojensa orjana. Ja kun tietää miten helppoa siitä tukalasta ähkystä olisi päästä eroon. Pupunkorvilla kurkussa.

Mutta. On ehkä suurempi rangaistus itselle olla oksentamatta kuin tappamalla itsensä sisältä oksentamalla monenmonta kertaa päivässä. Siitä kärsii kauemmin.

Ajattelen oksentamista ehkä noin neljänä päivänä viikosta tätä nykyä. Enää.
Pohdin ja kiemurtelen ajatuksen parissa, eikä se jätä rauhaan ilman päähänsä upottamaa taistelukuviota. Kun taistelee niitä syömishäiriöpeikkojen käskyjä vastaan huutamalla että haistakoot paska. Ei kukaan joka ajattelee vatsaansa ja reisiään koko ajan tule ikinä olemaan onnellinen. Oli sitten minkä näköinen tahansa.

Minä olen päättänyt olla onnellinen ja välittämättä vastoinkäymisistä, pää pystyssä jaksaa hymyilläkin. Jos minä pystyn siihen pitäisi muidenkin. Vaatiihan se paljon harjoittelua ja tahdonvoimaa, ulkoisia vaikuttajia, mutta se nyt vain on täysin kaiken vaivan arvoista.

Hyvää joululomaa niille joiden loma on alkanut, olkaa kiltisti ja onnellisia, katselkaa taivaita ja yrittäkää tehdä renkaita hengittämällä pakkasilmassa ulos, tai harjoitelkaa niin että pystytte nuolemaan omaa kyynärpäätänne. Piirtäkää lumeen paljaalla sormella kunnes iho on paisunut ja punainen kylmästä. Sytyttäkää kynttilä ja maatkaa lattialla tyynyn kanssa hengittelemässä rauhassa venyttelemässä käsiä ja jalkoja. Tarttukaa värituubeihin ja piirtäkää siveltimellä erivärisiä suuria ympyröitä paperille. Huutakaa niin kovaa kuin pystytte, niin kauan kuin pystytte yhdellä hengenvedolla.
Pienistä asioista tulee hyvä olo.
Turha sanoa ettei tule jos ei edes kokeile.

Minä menen nyt makaamaan lumeen selälleni ja polttamaan tupakan. Potkaisen vähän omenapuuta niin että lunta sataa naamalleni ja sitten menen saunaan juomaan kaljan ja heittämään löylyä poikani kanssa.

Aamun paniikki

Se on inhottavaa herätä yksin kun on tottunut siihen että joku tuhisee vieressä.
Kylmänhikisenä kaivaa kolean peiton lattialta ja puristautuu kasaan. Niin väsyneenä. Vihaten monta viikkoa jatkunutta ylivilkkautta. Kielessä on rakkuloita ja poskien sisäpinnoilla hankaumia viisaudenhampaiden kalistelusta yhteen. Kun on niin väsynyt.

Eilen näin Picasson näyttelyn, en minä erikoisesti kubismista piittaa, selkäranka vääntyy makkaralle sodanaikaisten teosten huoneessa, silmillä ei taidetta katsella vaikka ne sielun peili ovatkin olevinaan, ainoastaan sydämellä.

Lihon ja paisun ja olen nälkäinen, mutta en mätä ruokaa sisälleni, olen menossa kohti kohtuutta vaikka pelkäänkin joulua. Sitä miten sen vietän: saanko mennä äitille vai olenko yksin. Leijonalla on oma perheateriansa.

Minä päätän järjestää pikkujoulut perjantaina. En jaksa suunnitella, en uskalla soittaa saunavarauksesta, huomenna ehtii vielä, huomenna ehtii... Ottakaa paniikkikohtaus pois, en jaksa paiskoa päätä seinään ja itkeä karvaita kyyneleitä yksin. Löytää itseäni tuijottamasta ulko-ovea aamutakki valuen olkavarrelta alaspäin.
Syön tomaattimurskaa ja papuja kylminä suoraan purkista, tänään pitää syödä kananmunia. Syön niistä vain valkuaiset, vieläkin keltainen rasva pelottaa, ja haisee roskapusseissa sisällä liian kauan.

Olen ollut onnellinen niin kauan.
Toppuutellut itseäni hieman, ettei mene liian yli.
Nyt ei enää jaksa.
Olen vain niin väsynyt, uupunut, polttanut kynttilän molemmista päistä.
Katsellut alas parvekkeen kaiteen yli.
Jaksetaan vielä vähän aikaa.

Pelkkää riitelyä aamusta iltaan

Silmäkulma on mustana, tipahdin sängystä.
Sekin vielä.
Seitsemäntenä päivänä Luojakin lepäsi,
niin lepää minun maksanikin.
Välillä täytyy käydä pohjalla.

Never say never,
minä juon aina kuitenkin.

I fucking love this life.
Saisinpa olla aina sekaisin omasta tahdostani.

Current weight

38.3

Täytyy syödä enemmän. Täytyy käydä kaupassa ja ostaa ruokaa. Mutta en halua. En käynyt viime viikolla, viimeksi kävin, en edes muista, ehkä se sitten oli sitä edellisellä viikolla, tai sitten sitä ennen.

En saa lähdettyä kouluun, mahanpohjaa kuristaa ja hampaat lyö lukkoon. Silmät vuotaa, en ole itkenyt kunnolla, ne on liian täynnä kyynelnestettä.
Ehkä poltan vielä yhden tupakan ja menen sitten. Tai kohta. Kohta menen.
Tarvitsen käsiä pitääkseni pään kasassa.

M i n ä r a k a s t a n

Istun toista tuntia parvekkeella tuijottamassa kuun hidasta liikettä kun se liukuu ohuiden pilvilauttojen takaa keskelle taivaan tummaa kantta katoamatta hetkeksikään näkökentästä.
Filmikamera paukkuu ja tupakka syttyy toisensa perään.
Lentokoneen valot vilkkuvat silmäkulmassa, yön musiikki on kaunista ja rauhallista. Tuuli ei värise puissa, juna jarruttelee hiljaa asemaa kohti, kolmannella tahdilla raide paukahtaa ja tasainen hidas kilahtelu tallentuu tärykalvoille.
Joulukuu, mutta käsissä tuntuu alkusyksyltä.

Tuherran korttipohjia ja tutkailen maatuskatarjontaa, niitä minä rakastan.
Niitä ja cameo-koruja.
Olen aina keräillyt jotakin.
Täyttänyt kaikki nurkat turhalla intohimoisesti, Marvelin sarjakuvat lepäävät hyllyissä ja laatikoissa ja pakastimen lokeroissa turvassa.

Huomenna on vapaapäivä.

Anttu nukkumaan...
Peuhaan kanin kanssa, keitetään toinen kattilallinen makaronia kasvisliemessä, liraus ruokakermaa, juusto- ja paperikakuutioita, ketsuppia, se on parasta.
Juon ketsuppia suoraan pullosta, etikkaakin minä rakastan.

Kone humisee ja käy kuumana, joululahjoja on tutkailtu koko iltapäivä, ilta ja alkuyö. Lahjojen antamista ja ostamista minä rakastan niin paljon. Kiertelen kauppoja tehden löytöjä sisaruksilleni, ystävilleni, sukulaisilleni, rakkaimmilleni. Jotakin työntyy välistä taskuun silloin kun uskaltautuu yksin liikenteeseen.
En osta tällä viikolla ruokaa, sitä minä rakastan: kitkuttelua vaikka lompakosta löytyy vielä muutama kolikko.

Minä rakastan Leijonaa kun se tuhisee vieressäni ja työntää kylmän nenänsä niskaani, sormeilee rintakehää ja tuhahtaa unissaan kun vääntäydyn hieman kauemmas, tulee perästä kunnes olen tipahtaa sängystä.
Vaikka se yleensä nukkuu niin rauhallisesti vatsallaan naama tyynyssä.

Jos minäkin vielä nukahtaisin, sitäkin rakastaisin.