Sykofanttien seurakunta

41 päivää, huomaa sen siitä kun vitutuskäyrä on korkealla ja ahdistaa. Vaikkei tunnu siltä että seksiä pitäisi saada, ei tee vittujakaan mieli kun itsetunto laahaa helvetin syövereissä asti. Letkumaha. Kenelle sen nyt haluaisi näyttää? Suihkuunkin sulkeutuessa pitää huolen siitä että saa olla yksin, vaikka pienessä kopperossa on peseydyttyään ahdasta rasvata ja riuhtoa vaatteet päälle vielä taipeet valuttaen vettä.

Kyllä se joka päivä yrittää jos vaikka olisin sillä tuulella. Ettei sitten ole niin vaikeaa tehdä aloitetta kun sille päälle sattuu.

Kysyy mitä haluan synttärilahjaksi, en osaa päättää. Kysyy jos mentäisi vähän matkoille. Kaupunkilomalle johonkin lähelle ja hotelliin ja syömään. En halua hotelliin, se vaatii sotkuista seksiä kun ei kerrankin tarvitse itse siivota jälkiä, enkä halua syömäänkään, riittäisi mäkkärin drive-in vaikkei sieltä lihakielteinen saakaan kuin pirtelöä ja surkean hampurilaisen jossa on sisällä pelkkää salaattia ja majoneesia.

Ei olla ikinä juhlittu syntymäpäiviäni edes kahdestaan, viime syksynä syötiin lasten kanssa nuudeleita ja sitä edellisenä vuonna taidettiin tehdä kakkukin. Sitä edeltävänä se oli ainoa vieraani, että ehkä se pitää laskea.

Ehkä se paras syntymäpäivälahja olisi saada omat pienet kultansa taas kainaloon, tämä vuosi on taas ollut täydestä anaalista lasten näkemisen suhteen, enkä edes saa tätä joulua, oli jo viime joulu, seuraava joulu on maailmanloppuvuonna.

En minä varmaan muuta lahjaksi haluaisi, tarvitsisi, huolisi. Kuin ne. Mutta minä olen sairas, minut on sidottu tänne. Ramppaamaan kodin ja sairaalan ja apteekin välillä vielä 4 kuukautta, en pääse mihinkään. Nathaniel aloitti koulun tämän kuun alussa, ei sekään voi olla sieltä pois, vaikka sillä onkin tylsää kun osaa jo kaiken mitä tänä vuonna tullaan opettamaan, paitsi ne sosiaaliset taidot. Minulla on jo niin isoja vauvoja, vuoden päästä kaikki on jo koulutiellä. Paitsi Romy, eihän se tule sinne astumaankaan.

Hyvät naiset, hellittäkää vähän

Seuraavat toteamukset perustuvat täysin kirjoittajan omiin kokemuksiin sekä keskusteluihin hameväen kanssa siitä, kuinka ne ukot on vaan niin idiootteja ja tyhmiä.

Kaikki naiset tykkäävät suklaasta. Se on fakta. On ihan turha väittää ettei tykkäisi, sellaiset jotka näin tekevät valehtelevat vain itselleen. Mies ei saa kuitenkaan ikinä todeta tätä totuutta ääneen, sillä se olisi loukkaavaa. Mies ei myöskään ikinä saa ostaa naiselle nykymaailmassa suklaata, varsinkaan mitään levyä, koska vaikka naisen ei olisi kymmeneen vuoteen tehnyt mieli suklaata, ja laihdutuskuuri olisi itsekurin osalta pysynyt, nainenhan repsahtaa ja vetää valonnopeudella levyn kiduksiinsa.

Ja sitten se alkaa. Se ainainen kitiseminen. Kun on niin läski ja selkärangaton ja yhtäkkiä se hyvää tarkoittanut ukko on yksi saatana josta ei ole mitään hyötyä.

Jos miehellä on suklaata tai jotakin muuta hyvää itselleen, se on naisen mielestä vapaata riistaa. Kunhan ollaan päästy suhteen alkukaunisteluajoista jolloin nainen valehtelee vihaavansa kaikkea makeaa, rasvaisia sipsiherkkuja ja syövänsä vain kaninruokaa, miehen herkkujemman saa tyhjentää ilman luvan kysymistä ja huonoa omatuntoa. Mitäs jätti ne sinne kaapinperukoille pyörimään. Miehellä ei ole mitään syytä vetää asiasta hernettä nenään.

Jos naisella taas on suklaata tai muuta hyvää odottamassa kaapissa, mies ei saa mennä sitä lähellekään ilman että tavarat alkavat lentää ja pettynyt hätäkirkuminen kajahtaa naisen suusta. Jos mies tyhjentää naisen jemman, mies lähtee ovesta ulos eikä koskaan palaa.

Suklaan lisäksi kaikki naiset pitävät kukista, vaikka kuinka väittäisivät ettei voisi vähempää kiinnostaa. Ne jotka näin sanovat, eivät vain koskaan saa rehuja, edes syntymäpäivänään tai ystävänpäivänä. Varmaan edes hautajaisissaankaan.

Sillä ei ole niin väliä kuka kukat tuo, kunhan jos kyseessä ei ole oma siippa, tämä kyseinen siippa varmasti näkee tai edes kuulee kuka ne on tuonut, ja kyllästymiseen asti joutuu kuuntelemaan kuinka nättejä ja kivoja ja ihania ne on, kun ei vaan voi suoraan sanoa, että olisi kiva jos sinäkin minulle kukkia joskus toisit...

Tässä pieni yllätys teille kaikille naisille: mies ei tiedä että haluat kukkia, jos et sitä sano. Miksi? Koska mies ei osaa lukea ajatuksia, ja ihmettelee sitä mykkäkoulua kun ei vaan ymmärrä mitä nyt on tehnyt väärin. Mies ei ole niin esteettinen olento kuin nainen, ja koska miehelle ei ole lapsesta asti opetettu, että kukkien saaminen on kivaa, ei se myöskään sitä voi tietää.

Mies ei myöskään tajua, että jos sanot ettet halua mitään lahjaa tai sanot "ihan sama mitä tuot", se tarkoittaa että tuo kukkasia ja timantteja. Mies vähän niin kuin luulee, että se tarkoittaa ettet välttämättä halua mitään, etkä tosiaankaan halua lähteä ulos syömään, rakkausserenadia ei kannata käydä levyttämässä eikä niitä viittäsataa punaista ruusua varaamassa.

Kukkien saaminen tuntuu kivalta. Koska ne on kivoja. Ei siinä itketä että ne kuolee kohta, koska ei tämä elämä kenenkään tai minkään osalta ikuisesti kestä. Kukat eivät ole turhaa hömppää, ne ovat ihana rakkauden ja välittämisen osoitus. Ja helppo tapa osoittaa positiivisia tunteita muutenkin. Ei tarvitse kiemurrella ja repiä pelipöksyjään kun ei osaa sanoa suoraan että välittää ja kuuntelee kyllä sitä rakasta naisystäväänsä, vaikkei aina siltä tuntuisikaan: jos mies vaikuttaa siltä ettei asiat mene jakeluun, voi kyse olla ylikuormittumisesta. Miehillähän on tunnetusti putkiaivot, sitähän te akat jaksatte kaakattaa, joten miksette sitten voi ymmärtää että ne putket menee tukkeeseen jos ei asioita vähän sihtaa ja esim. kirjoita paperille ylös mitä haluatte ihan oikeasti tehtävän.

Eli siis:
Mies-> osta tai käy poimimassa kukkasia naisellesi. Myös muulloin kuin merkkipäivänä, ja näin ihan suhteen alusta asti mieluiten, koska muuten aletaan epäillä että käyt vieraissa. Kukat on romanttisia. Takaan että jos annat kukkasia ja halit ja pusit, saat.

Nainen-> jos miehesi tuo sinulle IHAN MITÄ VAAN. Vaikka sitten sitä suklaata, ole kiitollinen ja kehu, koska siten voit saada useamminkin kivaa. Myös jos mies tekee oma-aloitteisesti kotitöitä kuten kokkaa, älä motkota siitä ettei se muistanut tiskata ja roiski mehut pitkin seiniä, koska nyt mies on yrittänyt parhaansa, ja jos haluat, että yrittää jatkossakin, pidä se turpa tukossa karjumisen ja räyhäämisen osalta. Paijaa vähän tukkaa, taputa pyllylle ja anna suukko. Se luulee että saa, ja innostuu olemaan huomaavainen jatkossakin.

Joskus olen vain niin korviani myöten täynnä naisten nalkuttamista miehistä ja miesten raivoamista naisistaan. Koska olen jostakin syystä aina ristitulessa ja joudun kuuntelemaan kummankin sukupuolen angstaamista parisuhteesta, en voi kun vain lyödä päätä seinään ja ihmetellä...

Eli nainen, kerro suoraan miehelle mistä pidät ja mistä et pidä valehtelematta, koska valheesta jäät kuitenkin jossakin kohtaa kiinni. Jos haluat elää valkoisessa putipuhtaassa kodissa, kerro sekin, niin säästyt suurilta tappeluilta, energiaa syöviltä eroamisilta ja oman minuuden epäilyltä. Jos pidät makeasta, ilmaise se. Jos näin teet, miestä ei kiinnosta kiivivittuakaan jos lihot muodottomaksi palleroksi. Jos taas väität että vain terveellinen ruokavalio on ihanaa, sinulle saatetaan alkaa vittuilla jos pari kiloa napsahtaa vyötärölle, ja sitähän kukaan nainen ei halua.

Miehelle pitää myös sängyssä kertoa mistä tykkää ja mistä ei, ja miehelle täytyy myös tehdä selväksi, että se naisen orgasmi kuuluu seksiin myös, tai muuten se seksihana sulkeutuu jossakin kohtaa, kun ei vaan enää kiinnosta. Katsokaas kun koska naiset eivät vaadi tyydyttämistään, miehet luulevat yhdynnän johtavan aina naisen orgasmiin (vaikka vain noin +5% naisista saa yhdynnässä orgasmin, ja niistäkin harvoista jotka saavat, ovat jo lähemmäs keski-ikäisiä ja sinut seksuaalisuutensa kanssa). Mies ei runkkaa naista, koska luulee, ettei se ole kai sallittua, ja se että jos on jo märkä tarkoittaa ettei naista enää tarvitse kopeloida.

Myöskään naisen ei tarvitse kiljua ja ah-ah-ah-vikistä aktin aikana, koska se ei 99 prosentille naisista ole luonnollista. Pornoelokuvissa, elokuvissa ja kaunareissa tehdään niin, ei oikeassa elämässä. Miehet toki luulevat, että se kuuluu asiaan, ja että naisessa on jokin vikana kun se ei kilju (siis kamoon ei miehessä ja miehen taidoissa ole tosiaankaan mitään vikaa jos nainen ei nauti seksistä).

Suurinosa miehistä ei tykkää antaa suuseksiä, koska pimppa kuulemma ei maistu hyvälle ja se on muutenkin ajanhukkaa. Kokeilkaa ruokaleikkejä, jos ei muuten lähde. Ja muistakaa vähän trimmata, se ei ole kiva jos joutuu kompassin kanssa suunnistamaan oikeaan suuntaan. Muistakaa myös esitellä klitoriksenne tarkkaan miehelle, jos ette halua koko matkan pesua ilman että asia johtaa tyydyttymiseen.

Suurinosa naisista ei tykkää antaa suuseksiä. Pakottakaa miehenne ajelemaan pallinsa niin se on huomattavasti miellyttävämpää. Itse en kyrpää suuhuni pistäisi jos sen seutu ei olisi metsuroitu, koska en halua onkia paksuja häpykarvoja kurkustani joka välissä. Naisen häpykarvoitus on siinä mielessä enemmän suvaittava, koska karvat on helppo työntää sivuun.

Harvempi mies välittää naisten karvoista. Ja suosittelenkin, että jos vastaan joskus tulee pornoelokuvista oppinsa saanut hyypiö, joka ihmettelee, mikä ihme puska sieltä kalsareista paljastuikaan ja vaatii vetämään kaiken pois vaikka itse on pelkkää karvaa aina persreikäänsä myöten, heittäkää ulos ikkunasta, tehkää photoshopilla jätkän naamalla varustettu pedofiili-varoitusjuliste ja jaelkaa sitä ympäriinsä.

Miehet on ihan paskoja, mutta hei, niin on naisetkin, joten jospa nyt edes joskus oltaisi tyytyväisiä eikä suomalaiseen tapaan vain jupistaisi selän takana ettei se toinen taaskaan ymmärrä, vaan sanottaisi ne asiat ihan aikuistenoikeasti suoraan.

little disability group

Minä olen mato ja kaivan kuoppaa. Kaivaudun sinun mahan alle ja kutitititan. On vaan niin kylmä ja ikävä ja halipula.
Leijonaa vaan väsyttää, niin se väittää, varsinkin kun sen päivystyspuhelin soi puoli viideltä aamulla ja se joutuu raahautumaan pystyyn ja asemalle hoitamaan mitä sen sitten täytyykin.
Leivon pullaa ja odotan, pyykki linkoutuu rummussa, kotitehtävät valmistuvat siinä samalla.

Viikko, seitsemän päivää, ilman yhtäkään valvottua turhautunutta yötä.
Se on jo iso saavutus ja ensimmäinen kerta kuukausiin.

Tyhmiä riitoja tulee ja menee, suurimmalle osalle ei ole syytä mutta seurauksia kyllä.

Yleensä minä olen se joka ei tee aloitteita tai kaipaa seksiä elämään, ainakaan tässä parisuhteessa, ehkä olen aliseksuaalinen, mutta nyt olen tainnut olla vähän turhan innokas.

JOS tarviit

Jotenkin loukkaantunut olo. Hyljätty, petetty, en tiedä sitä oikeaa sanaa kuvaamaan itkua oikeasta silmästä takaisin vetävää tunnetta, kun hymähtää "heipat" kesätauon jälkeen ja kävelee vapisevin tutisevin jaloin portaat nuortenpolin kolmannesta kerroksesta katutasoon torivilinän joukkoon anorektisen tytön perässä.
Meillä oli kevään puolella juttua hoitajani kanssa, että jatkettaisiin iästäni huolimatta yhteisiä käyntejämme mahdollisesti vielä parikin vuotta, mutta nyt se kysyy millonkas täytät?
Lokakuussa.
Juu... mones päivä?
Se raapustaa 14.10. 21 vee paperinkulmaan ja toteaa, että ehkä vielä tämän syksyn voidaan mennä näin, mutta sitten kirjoitetaan varmaan lähete MTT:hen. Jos vielä tarviit keväällä keskusteluapua.
En minä halua MTT:hen, siellä välitetään vielä vähemmän. Ja kuinka niin jos? Olenko minä muka jossakin kohtaa parantunut niin, ettei näiden kohta 21 eletyn vuoden jälkeen, joista jokainen on vietetty ulkopuolisen avun varassa, ettei sitä enää tarvitakaan?
Kai siitä pitäisi olla onnellinen, mutta minä en ole, minua pelottaa.
Ihan kamalasti.
Vaikka pitäisi olla aikuinen.

Kaikki ongelmani kuulemma johtuvat vain kroonisesta väsymyksestä, en edes tiennyt, eikö ole kumma? Minusta ei tunnu siltä että olen saakelin väsyksissä, mutta tältä se vaikuttaa ammattilaisten näkökulmasta. Olen nukkunut ihan hyvin, ja vitutukseni on ollut syksyn ja muun tässä edessä olevan pelkoa, tai siis niin luulin, mutta huoli pois; olen vain väsynyt.

Äiti sanoo heippa kun ne lähtee laittamaan siskon uutta kämppää kuntoon.
Minä syön suklaavanukasta ja katson Nuorennusleikkausta, sille naiselle tehdään maailman tyhmimmän näköinen tukka, varaan itselleni ajan parturiin lauantaiaamuksi, ensimmäinen parturiaika ikinä, enkä tiedä mitä edes haluan, "etkä sitte naura tälle, oon ite leikannu", sen ainakin tulen sanomaan ensimmäisenä, ja toiseksi "en halua näyttää lesbolta".

Yritän olla olematta vihainen tänään, mutta se on vaikeaa.
Olen ollut siitä asti huonolla tuulella kun kävin läpi lasten vanhoja vauvanvaatteita, minulle ei tule enää ikinä olemaan vauvaa, olkoon suurta pessimismiä ja "kaikki kääntyy hyväksi <3<3<3", mutta minä vain tiedän, että olen jo siinä iässä, ettei minua oteta miehenä tosissaan, minut on tuomittu homoseksuaalisiin suhteisiin loppuiäkseni, joudun olemaan kaappihetero, ja minulle naureskellaan kun kirun hämähäkkien edessä (vaikken niitä edes pelkää, mutta kai se on alettava harjoittelemaan) ja sanon ylipaljon "ihanaa sitä ja ihanaa tätä" ja omg haluan hautautua Eurokankaan tekoturkislaatikkoon, kun huomaan, että aamu yhdeksältä siellä on lisäkseni vain kaupungin suurin hinttapuli joka heiluttelee kättään ja sanoo siis nyt mun on mentävä kahville miettimään mitä haluun tehdä!

IHANAA ! tai käännettynä omg I love it! it's so fabulous, megasuperultra-fierce!

Tiedättekös, minä en tykkää piirunvertaa naisekkaista miehistä.
Minkä siis teet kun itse valitettavasti olet vähän sen suuntainen? No katkaiset vaikka kaulavaltimon, siitä on hyvä aloittaa!!11 Ihanaa!

Minun paskat fiilikset jatkuu. Yksi kermainen oravanpyörä josta ei pääse yli eikä ympäri eikä sen puoleen uloskaan.

Leijona kävi eilen palauttamassa avaimet. Panemiseksihan sekin meni, suuria yllätyksiä ei siinä. Nopea suihku ja ulos pikimmiten uuden kullan kainaloon. Itselle jäi mukava paskanmaku suuhun, joka piti huuhtoa alas kaljalla ja marjaviinillä, joka unettoman yön jälkeen johdatteli tähän päivään.

Eilen oli jumalaton sappikohtaus, tänään meinasin oksentaa ruoat suoraan lautaselle takaisin keskellä ruokalaa, mutta sentään sitä ehti käymälän puolelle asti, vaikka tähtäys vituiksi menikin.
Yskin räkäverta eikä alkoholikaan maistu.
Eikä tupakka.
Eikä ruoka. Ruoka ei täytä. Ruoasta tulee huono olo.

Itken sisäisesti ja käperryn nurkkaan, tytöillä on niin hauskaa ja ne nauravat ja juovat ja minä en pääse sinne fiiliksiin. Ahdistaa ja paniikkikohtauskupla on kurkussa. Vilkuilen jatkuvasti kelloa ja karkaan viimeiseen bussiin, vaikka juttu ex-tyttöystävän kanssa Hoipapojasta jää kesken. Minä en halua ajatella sitä. Ei enää miehiä, miehet on paskoja putkiaivoja joiden maailma pyörii oman navan ympärillä.
Mutta vittu ne on ihania ja saatana sitä euforiaa maata hyväntuoksuisessa sylissä.
Vittu.

Seison vartin junanradalla, mutta se juna on niin myöhässä että paljaita varpaita alkaa paleltaa ja tahdon kotiin peiton alle ja ottaa pupun kainaloon. Ei jaksaisi eikä huvittaisi.

Paskamakkara

Anteeks... miulla on Asperger.
Hermostunutta jalan vispaamista, korvantauksen rapsuttamista.
Liekki syttyy rullan valmistuessa.
Haistan uuden Seppälän halpishajuveteni liian voimakkaana, vaikka sen tuoksu onkin mieto ja pehmeä, kesän kukkasia, Leijona tykkäisi siitä.
Mie en oo ikinä pystyny kertomaan kenellekään kun se nolottaa.
Pitääkö mun sääliä sua?
...Ee...
Nousen housujen takamus märkänä penkillä istumisesta, karistan tulipään maahan ja heitän tumpin roskikseen.
Anteeks...
Kunhan ei toistu.
Se ei tajua kuinka lähellä on, mitä rajaa ei saisi ylittää, ja minä en osaa panna tarpeeksi aikaisin vastaan. Tästä ei hyvä heilu. Se kävelee selkäni takana, odottaa kiltisti että liu'utan avainkortin lukiassa ja päästän meidät sisälle kouluun odottamaan tunnin alkua, matikkaa, hikoiluttaa ja hikka tekee tuloaan tyhjään vatsaan.
Poika istuu vierelleni paripulpettiin, vetäytyy ensin hiukan kauemmas kädet puuskassa, katselee kattoa, sitten se rojahtaa krapulassaan kasaan ja antaa löysien jalkojensa levitä omiani vasten. Yritän keksiä jotain kaikki hormoonihyökkäykset estävää sanottavaa, kuten enpä ole aikaisemmin saanut yhtä pientä tai ainakaan ei kestänyt liian pitkään, mutta olen liian tunnontuskissani. Haluan vain että tunti loppuu, pääsen käymään ruokalassa ja sitten lähtemään polille ja hakemaan Leijonan kotiin oksentamaan.

Kylpyvesi valuu ja minun puhelimeni soi tiistai-iltana, minä vastaan ja minua naurattaa kännilapsi, se kysyy saako tulla käymään. No jos haluut tulla kylpyyn koska sinne oon just menossa.
No kyl mie oonki jo niin likanen, se nauraa, ja minä hymyilen päätäni pyöritellen, avaan sille oven ja riisun loppuun ja pujahdan lämpimään veteen. Odotuksieni vastaisesti myös hontelo teini riisuutuu ja tunkee toiselle puolelle ammetta, se on niin pitkä että sen varpaat nousevat hartioilleni, minä makaan sen jalkojen päälla hajareisin, mustikkakylpyvaahtolautta leijuu välissä ja puhaltelemme sitä ympäriinsä.
Pyöritän puhvia vasten käsivarsia, kuollut ihosolukko värjää veden harmaaksi, minä kierähdän käskystä ympäri ja veden virtaus kuljettaa minut Emon syliin, se pesee selkäni enkä tunne oloani epämukavaksi ennen kuin puhvi siirtyy sisäreisille, en tajua vetää sen kättä pois, kuvittelen sen viisaammaksi ja siveellisemmäksi, sehän on viisitoista, eikä viisitoistavuotiaiden pitäisi mennä niin suorasti asiaan.
Huutaminen ja kieltäminen ei auta, vesi vie mukanaan, kännistä hönötystä ja puhinaa, sormia sisään ja ulos, vesi on entistä likaisempaa hetkessä, nousen ylös itkien ja tajuan että pyyhe on jäänyt sängylle. Se lähtee vähin äänin ja minä poltan tehdaskäärityt tupakkani loppuun.

Miksen minä voi olla iso ja vahva poika?

[K-18, sisältää seksiä] Häntä koipien välissä

Haisen pojanhielle. Inhottavalle nihkeälle hormonitäytteiselle eritteelle.
Minua ei nolota niin kuin ehkä pitäisi, ei, eihän siinä mitään ihmeellistä ole jos ei itse tee mitään asioiden edistämiseksi.
Olin eilen Homokorvan kanssa talo- ja koiravahtina, istuskeltiin pihalla juomassa makeaa, kun kolme teinipurkkapunkkaripoikaa ilmestyi eteen ja kysyi saisiko seuraan liittyä, käyttää puuceetä kun ei metsään jaksaisi paskantaa.
Yksi sammui eteiseen jossakin vaiheessa, toinen lähti kotiin ja kolmas vielä kehtasi pyytää yösijaa. Siinä vaiheessa Homokorva oli asettunut mukavasti mustalle koiran pureskelemalle nahkasohvalle, ja minä sain kunnian jakaa makuuhuoneen pienen päissään olevan pojan kanssa, tai pienen ja pienen, olihan se minua jo rutkasti pidempi, 15-vuotias kuulemma, kaksi muuta olivat vuotta nuorempia.
Siirryin harjaamaan hampaitani, ja kun tulin takaisin, minua odotti sängyssä mukavasti alushoususilleen riisuutunut lapsi, pystymuna kurkisti sepaluksesta, enkä oikein tiennyt pitäisikö kommentoida asiaa jotenkin, vai loukkaantuisiko se siitä että ylipäätään satuin vilkaisemaan sen suuntaan kaivautuessani peitteiden alle.
Enkä sitten sanonut.
Enkä sanonut siinäkään vaiheessa mitään kun se tunkeutui kiinni selkääni ja kietoi käsivartensa vatsani ympärille, vaikka kai se olisi pitänyt.
Nykynuoret. Ensin käytiin perseellä, puristelua ja sormetusta, jokaisen hienovaraisen poispäintyöntymisliikkeeni se otti toiveena että tulisi lähemmäs.
Lämmintä ja kiihkoista hengitystä niskaan, tukan silittelyä, ensin siis hoidellaan alapäätä ja sitten vasta ylä, ennen kaikki oli toisin.
Seksiksi määritellään vain sellainen jos ainakin toinen osapuolista tyydyttyy.
En siis ole harrastanut lapsen kanssa seksiä, osasin humalasta huolimatta sanoa vastaan pitääks käyttää kumia?-henkäykselle.
Minun pääni selkeää sinä hetkenä kun joku alkaa kuiskailemaan, en näe siinä mitään seksikästä, mielummin kovaa ja korkealta.
Ei siis sillä että koko tilanteessa olisi ollut pienintäkään murua seksikkyyttä.
Eihän se edes tiennyt mitä teki, ehkä jotakin pornovideoapinointiharjoitusta.


Pyöräilin aamuneljältä kotiin Leijonan syliin, minulla oli tullut jo ikävä.

Olen pyöriskellyt omatunnontuskissa siitä asti, minua vaivaa, minkä takia annan käydä käsiksi, iästä, sukupuoleta tai mistään muustakaan välittämättä, en kunnioita ruumistani pätkääkään, ei minua voisi vähempää kiinnostaa. Sen takia en taida nauttia seksistä, en vain ole sitten kiinnostunut.
15-vuotias on jo vuoden vanhempi kuin minä olin ensimmäisen lapsen tullessa, mutta nyt olen tainnut kasvaa aikuiseksi. Ällöttääkin ajatella kuinka ajoissa on aloittanut, hyvät lapsuusvuodet on menneet hukkaan siinä.

Kysyin Leijonalta, eikö sitä koskaan ällötä meidän ikäeromme. Päälle se, että olemme oikeastaan tunteneet koko elämäni ajan, nähneet pari kertaa vuodessa, minä olen kasvanut margariinirasian kokoisesta puoleentoista metriin.
Se vastasi tottakai, alussa paljon ja vieläkin välillä. Asiat menevät suurissa ikäeroissa vanhemman vastuulle, ja jos toinen on 15 ja toinen 20, se on jo suuri ikäero.
Mietin välillä Leijonan haluja, ne kun tuntuvat olevan kohdallani loputtomat. Mikä minussa sitä kiinnostaa niin paljon? Se että olen jotain uutta? Olenhan minä jo yli vuoden ollut saatavilla. Se että olen pieni ja lapsi? En ole edes varma haluanko tietää.

Turning him down

[MATURE CONTENT WARNING: ÄLÄ LUE JOS ET HALUA IKUISIA TRAUMOJA SEKSIELÄMÄNI KRIISISTÄ]


Olen varmaan miljoonaan otteeseen paapattanut siitä, etten ole kamalan aktiivinen seksuaalisesti - koska ei kiinnosta. Aloitteita teen hyvin harvoin, useimmiten kun ei tarvitse. Tänään koin, että todellakin tarvitsi, viikko oli mennyt ilman että Leijona osoittaa suuntaani minkään sortin kiinnostusta. Sitä se sitten oli: kahden peiton alla hiljaista rymistelyä, anteeksipyyntöjä (ootas vaihdan asentoa/oota... nyt vois onnistua paremmin) ja suljettuja silmiä.
SULJETTUJA SILMIÄ. SILMÄT UMMESSA. PEITON ALLA; POISSA PÄIVÄNVALOSTA; PIILOSSA.
Lets just get over with this.
Käänsin vain letkuposkeni piiloon ja tyydyin osaani. En edes ole tarpeeksi hyvä saadakseni mieheni tyytyväiseksi.


Nyt tekee vain mieli syödä ja syödä ja syödä. Pah, jukurtilla ei kamalasti paha mieli taltu. Värjäsin ärtyneenä epätasaista vaaleaa hiustupsua pukkaavan tukkani tummaksi ja kyllästyin itkemiseen. En vaan enää jaksa, ihmekös tuo ettei enää kiinnosta kun käyttäydyn kuin teinityttö läskiangsteineni ja itkunpurkauksineni. Jatkuvasti. Muuta en osaakaan. Olen Leijonan toinen tytär jota sille ei koskaan suotu. Ikäni puolesta voisin hyvinkin olla. Pakko ryhdistyä, jos haluan vielä joskus katsoa itseäni peilistä ensin hajottamatta sitä pirstaleiksi ja sitten itse hajoamatta omaan surkeuteeni.
Olen mitätön.
Kukaan ei enää jaksa tätä.
Linkoan purkkilihapullien kannen vasempaan keskisormeeni, huudan turhautuneisuuttani, huuhdon vuotavaa räpylääni hanan alla ja teippaan sen ympärille talouspaperipalasen. Nyt jo saatana riittää itsensä runnomminen, oli se sitten tahallaan tai vahingossa, olen jo tuhlannut tarpeeksi Suomen kansan hyvää hyvyttään luovuttamaa verta, vienyt tarpeeksi monta sairaalapetiä toisilta, käyttänyt valtion rahoja saadakseni ajatukseni pysymään normien sisäpuolella. Ei enää, voin oikeasti olla parempi ihminen.
Nyt on enää kaksi vaihtoehtoa: parantua tai kuolla.
Tällä hetkellä kumpikin käy, haluanhan jättää kaiken taakseni.
Mutta heittäisinkö hukkaan kaiken saamani sen takia, että elämä on paskaa?
Haluan vielä tasavertaisen parisuhteen, vaimon, jonka kanssa voin makailla puhtaissa lakanoissa auringonpaisteessa, siemailla teetä terassilla, leipoa pullaa ja kietoa käteni sen lanteille painaessani pääni sen olkakuoppaan meidän katsellessa nurmikolla peuhaavia kiljuvia mukuloita.
Tämän hetkinen tilanteeni on liian kaukana siitä.