Anteeks... miulla on Asperger.
Hermostunutta jalan vispaamista, korvantauksen rapsuttamista.
Liekki syttyy rullan valmistuessa.
Haistan uuden Seppälän halpishajuveteni liian voimakkaana, vaikka sen tuoksu onkin mieto ja pehmeä, kesän kukkasia, Leijona tykkäisi siitä.
Mie en oo ikinä pystyny kertomaan kenellekään kun se nolottaa.
Pitääkö mun sääliä sua?
...Ee...
Nousen housujen takamus märkänä penkillä istumisesta, karistan tulipään maahan ja heitän tumpin roskikseen.
Anteeks...
Kunhan ei toistu.
Se ei tajua kuinka lähellä on, mitä rajaa ei saisi ylittää, ja minä en osaa panna tarpeeksi aikaisin vastaan. Tästä ei hyvä heilu. Se kävelee selkäni takana, odottaa kiltisti että liu'utan avainkortin lukiassa ja päästän meidät sisälle kouluun odottamaan tunnin alkua, matikkaa, hikoiluttaa ja hikka tekee tuloaan tyhjään vatsaan.
Poika istuu vierelleni paripulpettiin, vetäytyy ensin hiukan kauemmas kädet puuskassa, katselee kattoa, sitten se rojahtaa krapulassaan kasaan ja antaa löysien jalkojensa levitä omiani vasten. Yritän keksiä jotain kaikki hormoonihyökkäykset estävää sanottavaa, kuten enpä ole aikaisemmin saanut yhtä pientä tai ainakaan ei kestänyt liian pitkään, mutta olen liian tunnontuskissani. Haluan vain että tunti loppuu, pääsen käymään ruokalassa ja sitten lähtemään polille ja hakemaan Leijonan kotiin oksentamaan.
Kylpyvesi valuu ja minun puhelimeni soi tiistai-iltana, minä vastaan ja minua naurattaa kännilapsi, se kysyy saako tulla käymään.
No jos haluut tulla kylpyyn koska sinne oon just menossa.
No kyl mie oonki jo niin likanen, se nauraa, ja minä hymyilen päätäni pyöritellen, avaan sille oven ja riisun loppuun ja pujahdan lämpimään veteen. Odotuksieni vastaisesti myös hontelo teini riisuutuu ja tunkee toiselle puolelle ammetta, se on niin pitkä että sen varpaat nousevat hartioilleni, minä makaan sen jalkojen päälla hajareisin, mustikkakylpyvaahtolautta leijuu välissä ja puhaltelemme sitä ympäriinsä.
Pyöritän puhvia vasten käsivarsia, kuollut ihosolukko värjää veden harmaaksi, minä kierähdän käskystä ympäri ja veden virtaus kuljettaa minut Emon syliin, se pesee selkäni enkä tunne oloani epämukavaksi ennen kuin puhvi siirtyy sisäreisille, en tajua vetää sen kättä pois, kuvittelen sen viisaammaksi ja siveellisemmäksi, sehän on viisitoista, eikä viisitoistavuotiaiden pitäisi mennä niin suorasti asiaan.
Huutaminen ja kieltäminen ei auta, vesi vie mukanaan, kännistä hönötystä ja puhinaa, sormia sisään ja ulos, vesi on entistä likaisempaa hetkessä, nousen ylös itkien ja tajuan että pyyhe on jäänyt sängylle. Se lähtee vähin äänin ja minä poltan tehdaskäärityt tupakkani loppuun.
Miksen minä voi olla iso ja vahva poika?
