Kohta on joulu!

Päivä alkaa naurulla ja läpänheitolla. Piilotan eväsjukurttipurnukkani jääkaapin perukoille ja vedän naamani pois näkkäriltä ennen kuin kukaan huomaa. En ole aamuihmisiä, mutta tänään oli jokseenkin helppo nousta ylös, kiitos siitä Stellalle ja kylmänhikiselle mutta unentäyteiselle yölle.
Kävin eilen paukuttamassa muutaman sanakokeen koululla, katsomassa taidehistorian videon von Eyckistä ja vääntämässä joulukortteja Freehand-tunneilla.
Illaksi heittäydyin äidin sohvalle, syömään ja syömään ja minua oksetti ja väänsi mahasta kaikki se mitä itseeni tungin. Itku tuli siinä kohtaa kun Leijona kysyi oloa, minä haluan vaan oksentaa. Mutta isot pojat ei oksentele vaikka kuinka seuraavana aamuna olisivatkin läskiturbopalleroita.

Olo on liiankin tärkeä. Kun astuu sisään tutumpaakin tutusta työpaikan ulko-ovesta, puistelee kengät aamukuudesta asti sataneesta lumesta, jota päivän aikana maahan tulee kertymään jopa 15-30 senttiä, ja riisuu ulkohepeneensä.
Tyhjä paikka, omat kuulokkeet kiinni ja tunnuksilla sisään tietokantaan.
Naputinaputinap.


Olen saanut joulukoristeita laiteltua ympäri kotia, piristänyt sotkuista kaatopaikkaa niillä. En edes siivota saa tulevien ikkuna- ja patteriremonttien takia... Minne se kaikki roina muka mahtuisi kun puolet minimalistisesta kämpästä on joutanut evakkoon.

Tekee mieli kaupungille, kauppoihin, lunta sataa ja sataa ja kun suljen silmäni valotäplät tanssivat verkkokalvoillani. Väännän radiota hieman kovemmalle ja uppoudun mainoksiin. Mihin tänä vuonna käyttäisi veronpalautuksensa... Mitä minä haluan lapsilleni ostaa, tehdä, antaa.
Rakastan antamista.
Ehkä sen takia joutuu usein pulaankin. Niin taloudellisesti kuin fyysisestikin. Henkisesti. Kaikin tavoin.
Rakastan piparkakkujen leipomista ja paketointia, vetää värikkäitä muovinaruja kiharalle ja liimata postimerkkejä itsetehtyihin joulukortteihin. Askarrella joulukalentereita ja lahjoittaa niitä haluaville. Paistaa ja leipoa ja valmistaa ruokaa. Siivota hiki hatussa ja kantaa kuusen metsästä sisään. Istua uupuneena saunassa hervoton hymy suupielissä ja kylmä olut kourassa. Heittää löylyä ja kylpeä niin että kroppa on keitetyn ravun värinen. Soittaa ja laulaa joulumusiikkia, sytytelle kynttilöitä, käydä kirkossa ja hautausmaalla, pyydystää lumihiutaleita kielelleen. Nauraa ja syödä suklaakonvehteja valkaten parhaat päältä, keittää riisipuuroa punaiseen maitoon ja sirottaa päälle ensin kanelia joka on leikisti hiekkaa, ja sitten sokeria joka on uutta lunta. Huuhdella kaikki ahdistus konjakilla ja sekametelisopalla alas niin että kaikki joulun extrasyöminen huuhtoutuu lähes saman tien viemäristä alas. Luonnollista reittiä.

Minä rakastan joulua.

Enää on neljä tuntia työpäivää jäljellä, olen jo puolet niinsanotusti muka kärsinyt.

Pitää muistaa soittaa lääkärille yhdeltä ja kysyä laboratorio- ja EKG-tuloksia. Jos vaikka sitä pari päivää vielä hengissä keikkuisi.