Miun Perhe

Leijona: aviopuoliso Aivovasara: kani Lapset: Jupu, Napsu, Nupsu & Romy

tiistai 4. toukokuuta 2010

Möhköfantti

Ikkunalasi vuotaa paskaa. Kevät haisee paskalle ja rapatessa roiskuu. Ajelen maantietä silmät ummessa, ja näen unta mustalaismiehistä, joiden rahoja lasken. Koira on hiljaa pesuhuoneessa piilossa, se ei tykkää niistä, tulee syliin kun jäädään kahden. Musta vinkuva piskiuros.

Herään siihen kun puristaa nilkkoja. Ne on paisuneet jättimöhkäleiksi ja löysien sukkien resori jättää punaisen jäljen ihoon. Nostan jalat seinälle ja lasken minuutteja herätykseen. 123. 122...



Hymy nousee korviin kun astun työhuoneeseen ja puran kuulokkeeni ja paperini pöydälle, omalle pöydälle, minulla on tämän kesän ihan oma työpiste. Se on ihana tehdä hommaa jonka tietää osaavansa. Naputella, kelata, kuunnella, kirjoittaa, lähettää viestiä, poistaa sanelu. Aloittaa alusta. 53. 14 kiireellistä. Niihin minä ehdin saada näppini kiinni. En suostu lopettamaan, ennen kuin pääsen viidenkymmenen plussapuolelle, se on niin paljon enemmän kuin neljäkymmentäyhdeksän, näyttää hienommalta tilastoissa.

Edessäni kököttää kuiva munkki, minun ei tee edes mieli syödä sitä, naureskelen vain muiden mukana ja mutustan tomaattejani. Olen niin väsynyt, mutta samalla enemmän hereillä kuin pitkään aikaan.

Tämän mie osaan...

Ihana päästä omaan sänkyyn nukkumaan pitkästä aikaa ja unohtaa se kova sohva jolla vietän äitillä yöni ovettomassa huoneessa. Saan kuljeskella alasti ja pistää tupakaksi kun tekee mieli, vaikka siitä tuleekin paha olo. Kaikesta tulee paha olo. Voin pahoin kun en syö, voin pahoin kun syön. Voin pahoin vaikka mitä teen. Minua oksettaa elämä.
Hymyilen peilikuvalleni ja käsken jatkamaan, tämä päivä on kohta jo ohi, kyllä sinä jaksat.


Kyllä minä jaksan, minä en halua toistaa jokavuotista kesärumbaa ja olla sairas.

Torstai 9. huhtikuuta 2009
Valvoin 84 tuntia.

Sitä ennen nukuin kaksi tuntia.
Sitä ennen valvoin 36 tuntia.
Se oli jopa ennätys silloin, nythän olen reilusti rikkonut sen, valvomalla lähes kuukaudenpäivät, sen yhden kuukauden.

Nukahdan itkemisen jälkeen ja näen levottomia unia ja herään aamuyöstä, se on tämän hetken tilanne.

Minulla on uusi punamustaruudullinen pöytäliina ja valkeat tabletit.