Miun Perhe

Leijona: aviopuoliso Aivovasara: kani Lapset: Jupu, Napsu, Nupsu & Romy

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Do me a favor and shut the fcuk up


Hellurei ja heissansaa, miten ihmisen mieli voikaan olla taas kuin jonkun muun? Kymmentä vaille kahdeksan, alle minuuttia ennen kuin avain kääntyy lukossa, silmät räpsähtävät auki ja hymyilyttää kun Leijona könyää yövuorosta kotiin.

Se saa suukkoja ja haleja ja paijaan sen tukkaa kunnes se nukahtaa.
Vessassa repeää, näytän ihan hullulta keksijältä, tukka on sikinsokin ja silmät punaiset ja musta-alusiset!
Ehkä nukuin, ehkä en, pakotan itseni kuitenkin aina pysymään sängyssä muutaman tunnin.

Kirjoitan alta pois muutamat raportit, mietin miten jatkan päivää eteenpäin ja lasken uudet kuumat vedet likaisten astioiden päälle.

Nyt on juoksuolo.

On joko varaa Pepsi-Maxiin tai karkkiin, minä ehkä haluan sittenkin vuorokauden pähkäilyn jälkeen ensinmainittua. Kohta. Tai sitten kun Frasierit loppuu. Ehkä.
kyllä

Tulta on ylläpidettävä suurissa pöytäkynttilöissä, sytkäri on tehnyt katoamistempun ja tulitikut on vähissä, mistään sitä uusia ilmaiseksi tähän hätään saa.

mutta tänään silti naurattaa.
ainakin pään sisällä
onkohan se hyvä vai huono.

Ei kommentteja: