keskiviikko

Tämän päivän jaarittelua värittää graafisen viestinnän kurssilla tehdyt alter-egopiirrokseni Elefantti Antun päivästä.

Aamulla on maailman kamalin olo. Tuntuu siltä kuin olisi jäänyt kolmen rekan alle ja silmämunat pullautettu päästä, käräytetty pannulla öljyssä ja tungettu sitten takaisin salakavalasti paikoilleen.

Kolmen vartin torkutus. Vitun sadepäivät.

Teetä ja tupakkaa, pää kertoo että nyt pitäisi käydä pesemässä naama ja hampaat mutta kroppa hapuilee omin luvin muihin puuhiin. Noin puoli minuuttia ajatus kestää päässä ja sen jälkeen ne vaan unohtuvat.

Olen koululla jopa suht ajoissa, varttia yli kahdeksan alkaa tunnit, minun kelloni sanoo että viisitoista sekuntia vielä jäi jäljelle.

Ei huvita lähteä kahdelta tyhjään kotiin, Leijona pääsee vasta neljältä. Aivovasarakin oli aamulla jo eilistä pirteämpi ja hyppeli iloisesti ruokakupin ja varpaideni välillä eksä nyt tajuu jo antaa safkaa!! 

Maalaan vielä hetken ja juttelen opettajien kanssa uutisista, joita en kyllä ole pitkään aikaan seurannut laiskana poikana minkäänsortin mediasta, ennen kuin raahaudun kotiin liukastellen pitkin juuri vahattua porraskäytävää.

Mainokset on kivointa lukea vessanpytyllä istuessa, en osaa keskittyä kirjaimiin ja kuviin muuten kuin kunnon väkkyräasennossa.

Kotona on vain kuivia alkuviikon sämpylöitä, syön niitä kaksi ja jätän loput Leijonalle. Otan kullanmurun ja käytän sitä pihakeinussa parin tupakan ajan. Aivis vain tuhisee sylissä, aamun pirtsakkuus on poissa.

Porkkainoita ja uusia jyrsimisoksia.

Muttei nekään saa sitä parkaa innostumaan, se ei edes säntää ovelle kun isukki tulee kotiin, vaan se jää nyhjöttämään petiinsä porkkanoidensa kanssa.

Ehkä se tarvitsee vain vähän aikaa?

Ainakin meidän päiväunien verran.