eilinen jatkuu vielä tänään.
Ei silmäystäkään unta, silmiä ei edes saa laitettua kiinni. Miksi Doxal ei väsytä joka ilta?
Toisina iltoina se kaataa sänkyyn sen siliän tien, tämmöisinä (täydenkuunpäivinä) se kombottuna Stellaan vain pistää lisää vettä myllyyn ja keskiyövaihtuu aamukuuten listoja täytellen. On joululahjalistaa, koulutehtävientekosuunnitelmaa, rahabudjettien laatimista, elämänkerran muistelua.
Kofeiinia elimistööni ei saisi laittaa pisaraakaan,
harmi että Pepsi Max on suurinta herkkuani.
Se voittaa suklaankin mennen tullen.
Vaikkei nyt ole liiemmin tehnyt mieli mitään makeaa, välillä karkkia, välillä suklaata, jäätelöä ei ole himoittu kuukausiin. Pulla ei houkuta, ei kakut tai muutkaan. Siinäpähän ovat.
Etikkakaan ei maistu niin kuin ennen, saatoin vetää sitä viikossa litroittain: suolakurkkuja, ketsuppia... suu vetää sitruunalle ja tekee mieli kaapia koko ruoka roskakoriin.
Eilen en tainnut muistaa syödä. Ei ole ollut nälkä.
Mutta olenhan minä jo kohta vuoden vain lapannut ruokaa suuhuni, vaaka kertoo läskiksi, ihan kuin sitä nyt ei muutenkin tietäisi. Hassua, että terveen ihmisen tulisi käydä kuukauden, parin välein vaa'alla, mutta syömishäiriöstä kärsinyt joutuu sen unohtamaan jopa vuosikausiksi tai ainiaaksi, jos ei halua reggressoida.
Kylmäpussia naamaturvotukseen,
minähän menen tänään kouluun syömään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti