En minä halua edes hyvästellä, äiti soittaa että on puolen tunnin sisään parkkipaikalla. Aamupalapuuroa ja vaatteiden vaihto, yöpuvut matkalaukkuun ja sitten päästän ne rappukäytävään lehtipojan seuraksi.
Minua ei nukuta, itken ja poltan tupakkaa, haistelen vielä lämpimiä peittoja ja tyynyjä ja kasaan ne sitten huojuvaksi torniksi sohvan päätyyn.
Kello kilkattaa herätystä puoli kahdeksalta, käyn sulkemassa sen ja tärisen vieläkin pestessäni jauhonvalkean naamani. Proteiinipirtelöä, maistuu paskalle.
Ulkona on liukasta, muttei sillä tunnu olevan väliä. Varpaat on kohmeessa koululle päästessä, mutta tunteihin ei osaa keskittyä. Vedän viivoja monisteisiini ja yritän olla hieromatta silmiä, ettei piilolinssi lähde karkuun.
Piirrän lehmiä mustaan paperiin, salaatissa on yli puolet ananasta, kaikki jää syömättä, Pepsi Max täyttää vatsan ja huuhtoo palan kurkusta.
Katselmuksessa olen aktiivinen, lauon kuolemattomia lausahduksia toisten töistä ja saan nuhaisen opettajan nauramaan. Istun yksin kauempana muista ja se muistaa vilkaista suuntaani joka työn kohdalla rohkaisevasti, aukeaisiko kritiikkisana-arkkuni taas narahtaen.
Ei pitäisi jäädä minkäänlaiseksi silmätikuksi, vaikka kokeesta sainkin täydet pisteet ja plussia päälle.
Maalaan kerroksen vihreää dammarilla ohennettuna puolikuivan työn päälle, mutta tänään ei huvita tehdä enempää, vaikka alkaakin olla jo kiire töiden kanssa.
Paksu lumipeite on satanut liukkaan päälle, juoksen siitä huolimatta.
Huudan Leijonaa ovelta, nyt heti seksiä heti.
Silloin ei tarvitse ajatella eikä puhua eikä missään nimessä tuntea.
Kunnon koululainen työntää kaiken päästään ja keskittyy projekteihin, kerään lehtiartikkelejä Wordiin ja merkkailen niiden perään kommentteja elävästä elämästä, ja siitä kuinka millään ei ole väliä, kommunismi ja maailmanloppu tulee taas kuitenkin, tehtiin mitä vain, maailma kulkee sykleissä ja tietyn toistuvan kaavan mukaan.
Doxalia turpaan, suihkussa on kerrankin hyvä olla, viikon paskakerros huuhtoutuu alas viemäriin ja tuntuu yhtäkkiä kevyemmältä. Sitten taas suututtaa ja itkettää kaikki, täällä on muutamassa tunnissa räjähtänyt pommi ja kaikki on hujanhajan enkä minä halua olla.
Minä haluan mennä huomenna äitille olemaan vähäksi aikaa, sovin itselleni tekemistä, vanhojen opettajien näyttelynavajaiset kello 18, päätän raahata itseni sinne, vaikka lähempänäkin olisi tutun omat samanlaiset, en minä jaksa revetä joka suuntaan. Parempi että nyt käyn kotiseudulla niin voi viikonlopun nyhjätä omissa oloissaan. Itkeä itsensä tyhjäksi ja maata kolmen peiton alla TV:n huutaessa taustalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti