Ensinnäkin se, että jos teen esimerkiksi itselleni leivän, pidän jääkaapin ovea niin kauan auki, että olen saanut levitettyä margariinin, höylättyä juustoa ja heiteltyä päälle suolakurkkuviipaleita. Äitillä ja iskällä on sellainen moderni jääkaappi joka alkaa piipittää kun on ollut liian pitkään auki, mikä on ihan saakelin rasittavaa jos esimerkiksi on purkamassa ostoksia kaappiin. Minä en sellaisen kaapin kanssa pärjää alkuunkaan.
Keittiökäyttäytymisessäni Leijonaa ärsyttää myös tiskaustapani, se että valutan altaaseen mahdollisimman kuumaa vettä, annan seisoa puoli päivää ja ryhdyn hommiin vasta tiskivesi on jo jääkylmää. Sen mielestä asiat pitäisi hoitaa samalla seisomalla eikä venyttää niitä monen tunnin maratoneiksi.
Sitä ärsyttää se, että roskapussi saattaa seistä lattialla viikon, kerran roskikset ei ole täysin matkan varrella, jos sattuu asioille lähtemään. Ja se, että jätän banaaninkuoret ja muut biojätteet jääkaappiin, jos roskapussi on niin tyhjillään, että tiedän sen täyttymiseen menevän useampi päivä. Jos ne jättäisi huoneenlämpöön pussin syövereihin, ne alkaisi kompostoitua eli haista. Leijona ei myöskään ymmärrä, miksein voi käyttää biojätettä, että mitä sitten vaikka sen joutuis viemään kerran päivässä.
Konflikteja syntyy usein juuri kotiaskareiden venyttämisestä. Kun minulla menee iltaan asti saada aamulla pestyt pyykit koneesta, ruuanlaiton aloittaminen venyy ja venyy, roskat ja astiat jää kuljeskelemaan jos tiedän etten ole niitä perkeleen roskia viemässä tai tiskaamassa vähään aikaan.
Jokainen iltani on väritetty tietyllä kaavalla. Sammutan koneen johonkin kellonaikaan, poltan tupakan ja käyn pesemässä naamani ja hampaani. Tarkistan että ulko-ovi on kiinni ja että avaimet roikkuu naulassa. Vaihdan yövaatteet päälle, luen vähän aikaa Leijonan kainalossa, juon lasin vettä, poltan tupakan, juon lasin vettä, käyn vessassa ja juon lasin vettä ja otan nukahtamislääkkeen. Menen sänkyyn ja sammutan valon. Noin viiden minuutin päästä laitan valon takaisin päälle ja käyn varmistamassa, että ulko-ovi on varmasti kiinni ja avaimet edelleen siinä naulassa, juon lasin vettä, poltan tupakan, juon lasin vettä, käyn vessassa ja juon lasin vettä ennen takaisin sänkyyn kömpimistä.
Leijonan mielestä siinä on puolet liikaa turhaa ravaamista ja stressaamista. Minulle rutiini on vapautus.
Sitä ärsyttää se, etten voi nukkua, jos ovet ei ole kiinni. Kaikki kaapinovet ja laatikot. Kesällä osaan nukkua ikkunat auki täällä kolmannessa kerroksessa, maantasossa se ei ikinä onnistuisi. Ensimmäisessä asunnossamme laitoin keittiön, olohuoneen, vessan ja makuuhuoneen ovet kiinni, täällä ei ole muuta pelättävää kuin se ulko-ovi, vessanovenkin voi jättää rakoselleen, se ei näy sänkyyn, se on nurkantakana. En saa enää kamalia paniikkiraivareita jos Leijona on aamuvuoroon lähtiessään jättänyt jonkun luukun auki, siinä olen kehittynyt.
Niitä omia maneerejaan ei huomaa välttämättä ennen kuin joku niistä huomauttaa, vaikka ihan hyvällä sanoisi, toteaisi että oletpa hassu kun täytyy aamulla vetää kolme röökiä ennen kuin pääset lähtemään mihinkään, oli sitten aikaa vartti tai kolme tuntia, mutta se on aina kolme ennen kuin ollaan ovesta ulkona. Vaikka kuinka tulisi paha olo.
On niitä muitakin, mutta nämä ovat niitä joista eniten tulee sanomista. Se on ahdistavaa kun tietää ärsyttävänsä, muttei osaa muuttuakaan sormia napsauttamalla.
Eilinen ilta oli vähän pettymys. Oltiin ensimmäiset paikalla, venattiin tunti vaivaantuneina seuraavia vieraita, juotiin boolia ja yritettiin keksiä puhuttavaa tuparipariskunnan kanssa. Muita en oikein tuntenut, ei tullut kunnon humalaa kaikesta alkoholista huolimatta, ehkä jännitti, Hoipapoika tuli muijansa kanssa, sekin oli pettymys miten se kohteli alussa, kai se on ymmärrettävää kun on se likka niin pitää työntää pois sellaisia joiden kanssa on joskus ollut kunnon tuttavuutta ettei tule mustasukkaisuuksia ja väärinymmärryksiä. Loppuillasta sain juteltua joidenkin ihmisten kanssa, muttei se tuntunut vapauttavalta, parvekkeella oli kylmä ja kostea ruohomatto kasteli sukat. Pelattiin pleikkaria ja lähdettiin räkälään laulamaan karaokea. Kahdelta oltiin jo aviomieheni kanssa kotona, se sammui sillä aikaa kun oksensin kasvishampurilaista reisilleni.
Kiva tyttö sentään antoi tupakka-askin josta oli vetänyt vain yhden, sanoi ettei se enää polta, ota pois kiusaamasta, minä olin hyvilläni.
3 kommenttia:
Vaikka oon lukenut blogias jo ihan alusta saakka, en oo ikinä oikeestaan tainnut kommentoida mitään. Eli niin, pidän blogistas kauheesti, kirjotat tosi fiksusti ja kauniisti.
Mulla on vähän samat konfliktit aina äidin kanssa, myös minulla menee miljoona vuotta viedä roskat ulos ja muuta.
Heh joo, jääkaapin piipittämisestä tulikin mieleen et täälläkin (siis mun vanhemmilla oon nyt) on tuollainen piipittävä jääkaappi, ja musta tuntuu typerältä kun oon tajunnut miten kauan varmaan (?) seison jääkaapilla miettimässä mitä laitan leivän päälle, siis kun täällä on niin paljon enemmän ruokaa kuin meillä kotona..Niin koen paniikin iskeä jääkaapin ovi kiinni kun se piippaus alkaa, sit avaan sen uudelleen.. oikeesti! kamoon! ärsyttävä kaappi. Sit sama lieden kanssa.. jos laitan pariksi sekunniksi lautasen liedelle,PIIPIIPIIPIPPIIIP.Ainut jonka tarviis piipata on mikro ja vaikka uuni jos siin on ajastin tms. täällä piippaa kaikki!:-O ja ps. tiskaan samalla tavalla kuin sä, huojentava tieto, en ole yksin asian kanssa :O
Elisa: No kiitos että nyt sitte kommentoit :D Kiva se on kun ihmiset viittii.
Ame1ie: En tiiä et kannattaako aatella sitä jotenki huojentavana et löytää itestää samanlaisia puolia ku minusta :DDD
Lähetä kommentti