Voi maanantai ja 5 päivän odotus

Kotiäitiaamu. Aamupuurojen keittelyä, kuskailua, pyykinpesua, siivoilua. Huokailua taas tunnin pituisiksi jääneistä yöunista, rauhattomista sellaisista, siinäkin välissä ehtii heräillä tuijottamaan kelloa ja kääntämään kylkeä.

Oma aamu alkaa nyt. Teetä ja aamiaista, pari jaksoa Simpsoneita ja pakkailua. Kohta nokka kohti sairaalaa ja sytoihin. Tänään minä menen takaisin kotiin, voimaan pahoin ja haisemaan pahalta, katsomaan minun ukkojani, ne on olleet Leijonan talolla molemmat, Aivikselle se on hankkinut sinne oman luolan, ja kohta on kuulemma piha-aitaus ja mökkikin valmis.

Kyllä sitä eilen oli vähän pettynyt olo, kun poika lähti niin aikaisin omaan kotiinsa, ja meidän iskä ei palannut matkoilta ennen iltayhdeksää, sitä vain varttui ja kieriskeli henkisissä tuskissaan. Menneisyydestä eräs ukko laittoi viestiä, se sama ahdistus ja viha mitä se aikoinaan jätti jälkeensä nostelee taas päätään, kuinka joillakin voi olla sellainen vaikutus toisiin? Runnoa kunnolla itsetunnon lyttyyn ja saada vihaamaan kaikkea, jättää niitä henkisiä arpia kasan peräänsä. Vaikka se aika jonka ehtii viettää yhdessä olisi vain muutaman päivän pituinen.

Minä odotan lauantaita, viimeistä työssäoppimisvuoroa, sitten minulla on 15 opintoviikkoa kasassa, kaikki mitä tarvitsen, kaikesta muustakin pääsen läpi, enää tarvitsee stressata opparia, ja sehän vasta stressipatteja naamaan aiheuttaakin. Kun ei saa edes aihettaan päätettyä.

Minä odotan lauantaita, silloin minulle tulee kolme murua, ja yksi isi.