Miun Perhe

Leijona: aviopuoliso Aivovasara: kani Lapset: Jupu, Napsu, Nupsu & Romy

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Jäätelökioskit on ilmestyneet torinvarrelle. Katselen niitä, luukku raottuu, tyttö hymyilee, en osaa tilata mitään. Pyörittelen tennarini kärkeä mukulakivellä päällystetyssä maassa, katseeni vaeltaa listalla. Seison Leijonan varjossa, hieman jonosta syrjemmällä. Vaikkei jonossa olekaan ketään.
Tytön kasvoilla on jännittynyt hymy. Se ei räpäytä, vilkuilee meitä vuorotellen.
Leijona kumartuu ylleni, kietoo kätensä hartioilleni, olen lukittuna.



Mitä tahot?
Teen suullani ihan sama-ilmeen.
Otatko jotaan muuta?
Tuskastuttaa, hermostun, huokaisen syvään.
Ahdistaa.
Jos mie otan?
Nyökkään vain, en kyllä tahtoisi että se ottaa mitään, syön koko töttörön sen kädestä kuitenkin. Ja jos nyt jo ahdistaa, ahdistaa kyllä silloinkin.
Se ottaa kasvisrasvapäärynää, sitä se osti minulle viimekesänä kun käytiin ensimmäisen yhteisen yökyläilyn jälkeen käyskentelemässä ympäriinsä ennen kauppojen aukeamista.
Istutaan auringonpaisteessa, lihapiirakkarasva kantautuu nenään - toripäivä. Imeskelen pillimehuani, nuolaisen Leijonan jäätelöä. Sen kylmyys tuntuu raapivan turpean kielen pintaa.
Liian makeaa juuri nyt.
Haluutko lopun?
Kotona on puoli litraa kevytvadelmaa, syön mieluummin sitä, sitten myöhemmin. Nyt ei ole hyvä jäätelöolo. Enemmän tekee mieli oikeaa pureskeltavaa ruokaa: näkkileipää, muroja, caesar-salaattia. Odotan innolla vapun simaa, munkkeja ja tippaleipää. On pakko olla kunnossa siihen mennessä, ettei mene sivusuun.

Juon kahvilassa makukaakaon. Kermavaahto ja strösselit sekoittuvat lasinpohjalle.

1 kommentti:

Sirpale kirjoitti...

Kiitos<3 Alkoi nyt tekee jäätelöö mieli, onneksi kaupat on jo kiinni;)