Miun Perhe

Leijona: aviopuoliso Aivovasara: kani Lapset: Jupu, Napsu, Nupsu & Romy

maanantai 4. toukokuuta 2009

Leijona

Ei se kuulemma käy.
Korvat eivät kuule, jutellaan jutellaan.
MIKSI?
No kun... no kun... en halua vain käyttää hyväksi.
Rakastatko?
Tai siis. Kai. Enminätiedä. En minä osaa sanoa, ei minulla ole koskaan ollut tunteita, joita olisi pitänyt kuunnella tai seurata, ei niitä ole tarvittu. En ole saanut tuntea, se jos mikä pilaa kaiken kaikilta.
Mitä sinä haluat?
Jäätelöä kuumana kesäpäivänä.
Parisuhteelta?
Sitä mitä et pysty antamaan. Koskaan.
Siksikö en saisi yrittää?
En halua, että yrität. Älä liikaa. Älä pilaa elämääsi, anna jo mennä. Älä kysy, minulla ei ole vastauksia. Minä vain tiedän, etten halua satuttaa, koska välitän jo liikaa. Siksi on parempi lopettaa tähän, kun olen vähän jo ehjä, paikattu, päässyt avun käteen kiinni, tarrannut elämään. Älä sinä alennu tasolleni, tästä syöveristä et osaa ulos, vaikka kuinka monta L:ää olisit kirjoittanut ja saanut diplomisateita niskaasi.
MINÄ en halua.
Minä en halua, että et halua. Minä haluan, että olet vapaa, muualla, etsit paremman, ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin näet kuinka helvetti repeää jalkojen alla ja imee kaiken mustuuteensa. Nielee maan ja taivaan, eikä mikään enää kukoista. Minä haluan, että lähdet pois, mahdollisimman kauas.
MINÄ haluan jatkaa.
Etkö jo tajua, että minä en riitä? Minä en osaa tuntea, minulle se kaikki on niin vaikeaa. Minä en osaa syödä, enkä nukkua, en edes paskantaa. Minussa ei liiku mikään. Minä en edes halua tuntea.
Jos minä haluan, se on minun vastuullani.
Kai sinä vielä rakastat ?

...rakastan. Siksi juuri.
Siksi juuri minä en lähde mihinkään. Siksi juuri sinäkin jäät. Vaikka tekisit sen vain siksi, etten minä olisi surullinen.
Enkä minä lähde, annan sen toimittaa asiansa loppuun, osaan vain itkeä mahdollisimman hiljaa, maata siinä paikallani, kunnes hommat on suoritettu. Ei tarvitse tehdä muuta. Kuin vain olla, eikä kenenkään tarvitse lähteä mihinkään.
Aamulla puheensorina täyttää pään, pidän sitä kädestä kiinni, pelottaa. Mutten ole hetkeäkään yksin.
Enkä tiedä, miten onnistuin tämänkin sopan keittämään.
Sain ensimmäisenä aamuna vohveleita ja mansikkakeittoa suoraan sänkyyn. Myöhemmin päärynäjäätelöä kioskista. Ostin äidille vaniljakastiketta kaupasta, käsi kiertyneenä olkieni ympärille. Ja koko ajan vain ajattelin, että sille tämä on samanlaista kuin minulle - näön vuoksi. Yksi illallinen palkkiona tehdystä työstä, yksi aamiainen seuraavan illan hoitamisesta. Ja että siihen se sitten jäisi. Hetkiksi. Ei mitään tunteita.
Ei mistään rakastamisesta tai kaipaamisesta puhettakaan.
Leikkiä. Kesäheilastelua. Sitten unohtamista. Tai hyvällä muistelua.
Mutta sitten olinkin liian yksin, vieraassa paikassa, liian kylmissäni sisäisestä kylmyydestä, ja tartuin luuriin edes tajuamattani. Soitin ja juttelin. Eikä se jäänyt viimeiseksi kerraksi.
Vaikka oli niin monta tilaisuutta lopettaa jo hauskuutensa menettänyt huvittelu, en vain tehnyt sitä. Ettei tarvitsisi olla yksinäinen, tunnenälkäinen, vispoa samoja asioita päässään. Edellisiä pieleen menneitä.
Piti näyttää kyltymättömyytensä, oikein esitellä sitä, rotostella ympäriinsä, patsastella kuin olisi jotain ylpeydenaihetta. Vaikka kaikki valheet kuoriutuivatkin yksi kerrallaan päältä pois jättäen vain sen pelottavan ja liian paljaan sisälmyksen, joka ei enää kimalla ja kiillä, hohtele satuna. Se on siinä liian kovana totuutena.
Se olen minä.
Hapsuisine tukkineni. Maalisine kynnenalustoineni. Pursuilevine makkaroineni.
Stressifinni keskellä otsaa, kolmas silmä. Enkä enää peittele sitä, tee mitään hävittääkseni sen mahdollisimman nopeasti.
Yritin karkottaa sen todellisuudella, saada sen tajuamaan, kuinka en ole se, jonka kanssa se haluaa viettää iltansa, jonka hengitykseen naamallaan haluaa herätä.
Miksei se ymmärrä, että en tarkoita pahaa, jos sanon että haluan sen menevän, jättävän, kaikki olisi sille niin paljon helpompaa, parempaa, ihanampaa.
Helpottavampaa, kuten elämä on helppoa minulle nyt kun vain makaan ja olen paljaana ja mustana, enkä pelkää itseäni niin kuin yleensä.
Minä haluan että se lähtee, jotta sen elämä olisi parempaa.
Minä en halua että se lähtee, koska se tekisi elämästäni taas vaikeaa.
Minä en tiedä, mitä haluan.
Ja siitä syystä se ei lähde mihinkään. Ennen kuin olen täysin varma.

4 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Aika ironista, myönnetään.
Usein sitä kuvittelee juuri, että toisen elämä on parempi, kun se lähtee pois, mutta Leijona taitaa pitää päänsä. Vaikuttaa itsepäiseltä ja horoskoopeissa leijonat ovat itsepäisiä.
Toivon kuitenkin ettet aja Leijonaa elämästäsi ,sillä hän vaikuttaa ihmiseltä, joka todella huolehtii.

Sirpale kirjoitti...

Kiitos, pikku vauvat on ihania, harmi vain että asun kaukana kummilapsesta:(

Sirpale kirjoitti...

Hmp, tässä on sellainen tyyppi, joka kopioi ainakin sun ja mun blogin tekstejä ja focus fashionin....http://tinymiss.pointblog.fi/Mita-haluat-.html --->meikä kävi antaa jo tiukka palautetta, stanan säälittävä tyyppi:D

Sirpale xxx

Sirpale kirjoitti...

Koitin parhaani mukaan feidata koko tyypin, ilmoitin ylläpitoon identiteettivarkaudesta:D Tokkopa auttaa, mutta perkele en halua lukea omia tai muiden tekstejä jonkun kopioimana. Ei meikältäkään kunniaa viedä, ku yleistä lässytystähän mie kirjoitan mun läskeistä, ruuasta ja elämästä:D Mutta ainakin sain taas valituksen aihetta;)

Sirpale xxx